Ingela Josefson & Göran Palm (red.): Vredens duvor. Om kvinnors arbetslivserfarenheter. Tolv kvinnor skildrar sina jobb och fyra forskare kommenterar. PM Bäckström förlag & Föreningen liv i Sverige 1997. 299 s.
Tavallisten talliaisten todellisuudesta tarinoita kokoava yhdistys Föreningen Liv i Sverige uurtaa tuleville tutkijoille arvokasta kurkistusaukkoa menneisyyteen. Arkistoja penkoneena tietää miten kuivat kokousmuistiinpanot eivät paljoa kerro kuinka ne ylöskirjannut joskus kauan sitten ajatteli. Millaisia toiveita hänellä oli? Millaiseksi hän maailmansa ja mahdollisuutensa hahmotti?
1990-luvun puolivälissä tutkimus- ja dokumentointiprojekti Kvinnors Arbetsliv tuotti mielenkiintoista kirjasarjaa, jonka kolmas osa Vredens duvor on. Hankkeen taustalla oli muun muassa porvarihallituksen sosiaalidemokraattien propagandatehtaana lakkauttama Arbetslivsinstitutet. Nykyhallituksen mielestä tällainen toiminta kuuluu korkeakouluille ja yliopistoille, ei valtiolle. Lisäperusteena alasajolle oli heikko tieteellinen taso, vaikka joillakin aloilla poikkitieteellinen Arbetslivsinstitutet oli kadehdittua kärkeä. Tämän kirjan puutteista ei voine syyttää suoraan Arbetslivsinstitutetia, vastuuta on julkaisseella yhdistyksellä enemmän.
Teoksesta pistää silmään huolimattomuus ja vähäinen akateemisuus. Häiritsevintä on kunnon johdannon puuttuminen, esimerkiksi metodista mainitaan tuskin mitään. Epäselväksi jää miten ja miksi nämä tekstit ovat kirjaan päätyneet. Kirja kun koostuu 12 kunnallisalan naisen kirjoituksista, mikä sinänsä herättää uteliaisuutta. Aineiston epätasaisuus tuottaa suuren pettymyksen, kaikki on julkaistu sellaisenaan. Kirjoittajista mainitaan toisinaan tekstin lopussa koko nimi, joskus pelkkä nimimerkki. Koulutus ja muut taustatiedot vaihtelevat. Osa kirjoituksista on päiväkirjamaisia, osa jaarittelua. Virpi Ropposen Fridag från kastrullerna on puolestaan pysäyttävä kaunokirjallinen mestariteos, jota yksikään tutkija ei kirjan lopun teksteissään kommentoi. Tutkijoiden artikkelit ovat muutenkin kehnoja, jotain on ollut pakko kirjoittaa, vaikka mitään erityisempää sanottavaa ei ole ollut.
Kaunokirjallisesta suunnasta lähestyttäessä voi puolestaan todeta kirjan todella avartaneen omaa ymmärrystä runsaastikin. Hoitotyö ei ole helppoa, se voi olla helvettiä. Ja siitä maksetaan aivan liian vähän. Naisparat.
Monessa kirjoituksessa tuodaan esiin katkeruus sosiaalidemokraattista puoluetta ja ammattiyhdistysliikettä vastaan. 1990-luvun säästöt pistivät ahtaalle ja ammattiyhdistys koettiin valtiovallan orgaaniksi pitää työläiset kurissa ja palkat pieninä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti