sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Eugen Ruge: Vähenevän valon aikaan

Eugen Ruge: Vähenevän valon aikaan. Atena, 2012. 429 s.

Eugen Rugen Vähenevän valon aikaan -kirjaa ei uskoisi esikoiseksi. Ilmaisu, rakenne ja tematiikka kielivät kokeneesta kirjoittajasta. Tiivistetysti todeten kyseessä itäsaksalaisen suvun kohtalot puolen vuosisadan aikana. Aikatasoja on useita, mutta samaa tilannetta tarkkaillaan myös eri näkökulmista. Siitä syntyy kiehtovaa dialektiikkaa kun sukupolvien ja sukupuolien ymmärrykset poikkeavat toisistaan. Pohjimmiltaan kyse on siitä miten yksilö syntyy omaan sukupolvikokemusten kuplaan, eikä tulevat polvet välttämättä jaa samoja, ajatusmaailmoja muokkaavia kokemuksia. Samalla Rugen tulee käsitelleeksi muun muassa saksalaisille kipeitä asioita. Sitä miten säälimätön valtioideologia pakottaa kansalaiset osallistumaan sortokoneiston pyörittämiseen ja vaikenemiseen.

Wikipedia paljastaakin Rugenin olevan kokenut sanataituri. Hän on muun muassa tehnyt kuunnelmia. Ja taustoiltaan hyvin samankaltaisessa asetelmassa kuin kirjan suvussakin ollaan. Joten selvästi paljon kumpuaa omakohtaisista kokemuksista, mutta omaelämäkerrallisena tätä ei kannata lukea.

Rugen rakentaa luvuista novellimaisia itsenäisiä kokonaisuuksia, joista jo yksinään maalautuu mahtavia pysäytyskuvia ajasta. Aikatasojen vaihtelulla ne limittyvät toisiinsa ja yhdistävänä sykkerönä on suvun patriarkan syntymäpäivät 1980-luvun lopussa. Tarkemmin sanottuna 1. lokakuuta 1989. Muuten liikutaan vuosien 1952 ja 2001 välissä. Lähinnä ollaan DDR:ssa, mutta yksi juonne ulottuu Meksikoon ja rihmaston juuret syvälle Neuvostoliittoon. Aikatasojen ääripäät sijoittuvat Meksikoon.

Sankareiksi nousevat sysätään ideologisissa myllerryksissä historian tunkioille. Etenkin alku oli hyvin symboloiva. Mies käy katsomassa huonoon kuntoon romahtanutta isäänsä, joka ennen oli tuottelias itäsaksalaisen ammattiyhdisliikkeen historijoitsija ja nyt kykeni muodostamaan vain yhden sanan suustaan: joo. Miehen elämäntyö muuttui arvottomaksi Berliinin muurin murruttua.

Toinen koskettava kuvaus on saman miehen lapsuudesta. Mies on kaupassa äitinsä kanssa, mutta äiti on unohtanut maitokorttinsa. Myyjä myy kortista huolimatta. Pikkumies parahtaa itkuun, ettei halua maitoa. Edellinen myyjä oli vangittu, koska oli myynyt kortitta.

Tätä kirjaa voi luonnehtia täysosumaksi. Luulen, että tulen palaamaan tämän pariin vielä useasti.