sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Kaisa Neimala & Jarmo Papinniemi: Lukukirja. Kirja kirjoista

Kaisa Neimala & Jarmo Papinniemi: Lukukirja. Kirja kirjoista. Otava, 2008. 255 s.

Lukukirja. Kirja kirjoista on kuin sukeltaisi villisti virtaavaan jokeen. Vaikka kirjaa on jäsennelty teemoittain soljuu kirjailijat ja kirjat värikkäänä virtana verkkokalvolle. Teoksia on kymmeniä. Keskeisten kirjailijoiden tuotantoa luonnehditaan muutamilla lauseilla, toisaalta tarkastellaan miten kirjailijat ovat käsitelleet jotain tiettyä tematiikkaa tuotannossaan.

Kaisa Neimalan ja Jarmo Papinniemen painopiste ovat kotimaisessa kirjallisuudessa, mutta havaintoja on laajemmaltikin. Kirja kurottaa ruotsalaiseen kirjallisuuteen ja noukkii nobelisteja. Runous ja proosa limittyvät. Lainauksia on kummastakin suunnasta runsaasti.

Kirjaa voi lukea niin vinkkikirjana, koosteena kunnollisesta kirjallisuudesta kuin pikaperehdytyksenä ja kertauksena kirjallisuuteen. Paljon lukenut voi vertailla omia havaintoja, vähemmän lukenut saa paljon ajatuksia mitä voisi seuraavaksi poimia käsiinsä.

Kerrassaan kelpo kirja kirjoista!

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Ulvi Wirén: Hääd pulmapäeva! (Hyvää hääpäivää!)

Ulvi Wirén: Hääd pulmapäeva! (Hyvää hääpäivää!) ja yli 1 000 muuta viron kielen riskisanaa. Gummerus, 2008. 96 s.

Suomi ja viro ovat kieliopiltaan ja sanastoltaan samankaltaisia kieliä. Onhan kielillä yhteinen alkuhistoria. Ajan myötä vain viron sanat ovat kuluneet ja suomessa samanasuiset sanat ovat saaneet eri merkityksen. Suomalainen ja virolainen saattavat luulla ymmärtävänsä toisiaan, vaikka oikeasti käsittävätkin toisensa aivan väärin.

Ulvi Wirénin Hääd pulmapäeva! (Hyvää hääpäivää!) ja yli 1 000 muuta viron kielen riskisanaa on hauska kuvitettu sanasto, joka johdattelee mahdollisten väärinymmärryskuoppien äärelle.

Moni viron sana on edelleen lähellä suomen merkitystä, mutta sen ala saattaa olla kapeampi tai laajempi. Esimerkkejä voisi nostaa useita. Raamat on kirja, madu on käärme, halb on huono, hukas on pilalla; hunningolla, linn on kaupunki, hoone rakennus, naine on vaimo...

Mielenkiintoista on havaita joidenkin ilmansuuntien vaihtaneen paikkaa kielissä. Edel on lounas ja lõuna on etelä.

Paljon on myös täysin eri asiaa tarkoittavaa sanastoa. Huvitada on kiinnostaa, hallitus on home, ase on sänky, koristaja siivooja, eramaa yksityisalue...

Kaikille eestiläisten kanssa tekemisissä oleville pakollista luettavaa. Samalla kiinnostava kurkistus yhteiseen kielihistoriaan ja siihen miten aika ja välimatka ovat hioneet kieliä omiin suuntiin.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Wolfram Eilenberger: Minun suomalainen vaimoni

Wolfram Eilenberger: Minun suomalainen vaimoni. Siltala, 2012. 245 s.

Suomalaisesta on aina mielenkiintoista kuulla mitä muut meistä ajattelee. Ei se ole ainutlaatuista. Esimerkiksi portugalilaiset utelivat helmikuussa siellä käydessä mitä Suomessa ajatellaan Portugalista ja miltä portugalin kieli kuulostaa suomalaisen korvaan.

Saksalainen Wolfram Eilenberger päätyi Suomeen suomalaisnaisen perässä. Minun suomalainen vaimoni kertoo lämminhenkisen humoristisesti kulttuurien välisistä kohtaamisista ja siitä miten saksalainen kokee suomalaisuuden. Häiritsevää on paikoittainen epätarkkuus ja hutilointi, mutta siitä huolimatta (kunhan kirjaa ei käytä lähteenä) se on kiehtovaa kamaa. Esimerkiksi Mannerheimia tituleerataan kenraaliksi. Hän myös väittää ettei Suomessa ole saksanpaimenkoiria (vaikka se on toiseksi suosituin koirarotu Suomessa) ja että suosituin olisi suomenpystykorva, joka oikeasti ei edes ole kymmenen suosituimman listalla.

Kirja pursuaa suomalaisuuden ylistystä. Kovin kriittistä asennetta ei ole. Kärjistetty liioittelu on osuvaa. Sisäänupotetut tarinat toimivat. Toisaalta juuri suomalaisten vaikeus ottaa vastaan kehuja noteerataan. Suomalaisen kuuluu vähätellä itseään.

Suomessa on silti suuria yhteiskunnallisia ongelmia joilta ummistamme osin silmiämme. Kenties olemme niihin tottuneet. Uusi-Seelantilaisen ministerin kommentit osuvat monilta osin kohdilleen. Viimeksi tänään Varsovasta palatessa Helsinki-Vantaan lentokentän Alepassa pisti silmään iltapäivälehtien lööpit uusimmasta kouluammuskelusta. Koska kuolonuhreja ei tullut ei sitä uutisoitu laajasti maailmalla. Nopealla haulla löytyy maininta turkkilaisesta lehdestä.

Kliseitä siis käsitellään Wolframin teoksessa, eikä niitä pyritä purkamaan vaan vahvistamaan. Miljöönä on metsäläinen maalaisympäristö. Suomalainen nainen tuntuu täydelliseltä. Suomalaiset naiset näyttävät pörräävän ulkomaalaisten miesten perässä.

Suomalaisena miehenä kokemukset suomalaisista naisista on toisenlaisia. Mukaviakin on, mutta kohdalle on sattunut liian monta kamalaa, ettei voi enää pistää yksittäistapauksiksi vaan voi yleistää. Blogin lukijakunta koostuu lähinnä suomalaisista naisista, joten näillä kommenteilla menetän varmasti monta lukijaa. Mutta jos nainen yrittää tappaa kämppiksensä juopuneen mieskaverin vetämällä sängystä ulos pakkaseen sammumaan kämppiksen ollessa vessassa (joka palatessa luuli miehen lähteneen itse), tai jos lopettaa seurustelun kääntämällä yllättäen mitään sanomatta selkänsä tai viivyttää vastauksia, jättää tulematta treffeille eikä ilmoita eikä sitten vastaa puhelimeen... Elämä jatkuu. En ole katkera. Enkä muistele menneitä. Olette te suomalaiset naiset ihaniakin. Ainakin jotkut.

Jos siis jaksaa lukea humoristista pakinaa, jossa palvotaan suomalaista naista ja nauretaan suomalaiskulttuurin kummallisuuksille, niin luvassa monta naurunpyrskähdystä tämän kirjan parissa.