tiistai 31. heinäkuuta 2007

Ilkka Remes: 6/12

Ilkka Remes: 6/12. WSOY 2006. 471 s.

Ilkka Remes on nostattanut rajuilla juonillaan suomalaisen trillerin kansainväliselle tasolle.
Trilleri on dekkareiden vaativimpia lajeja, jossa taiteillaan nuoralla. Vaarana on koko ajan lukijan herpaantuminen, sortuminen selittelyyn ja uskottavuuden horjuminen. "Kulttuuripiirit" eivät myöskään arvosta trillereitä.
Remes on jo sellainen nimi, että seurapiireissäkin supistaan vaivihkaa oletko lukenut viimeisintä.
Ruotsalaisesta näkökulmasta hänen tuorein teoksensa herättää runsaasti uteliaisuutta. Kansankoti nimittäin hönkii pahuutta viattomaan itänaapuriin. Yhdessä ruotsinserbialaisten miesten kanssa nuori syrjäytynyt ruotsinsuomalainen nainen iskee kansankunnan pyhimpään: itsenäisyyspäivän vastaanottoon presidentinlinnassa Helsingissä. Suomen ylin kerma kaapataan kerta heitolla ja hurja taistelu laillisuuden palauttamiseksi käynnistyy. Eskilstunakin näyttelee tarinan kannalta keskeistä sivujuonta Tukholman ohella, Venäjän, Valko-Venäjän, Hollannin ja Puolan lisäksi.
Serbit haluavat vaurastua, vapauttaa vangitun everstin ja kostaa Suomelle sen toiminnasta Balkanilla. Ei kaukaa haettua. On esimerkiksi pelottavaa edes pohdiskella millaisia seuraamuksia ja heijastuksia 28. toukokuuta Afganistanissa 60 000 asukkaan Sheberghanin kaupungissa tehdyllä verilöylyllä mahtaa olla. Suomalaisten kouluttamat paikalliset turvallisuusjoukot avasivat tulen mieltään rauhallisesti osoittaneeseen väkijoukkoon. Yhdeksän kuoli ja ilmeisesti ainakin 42 haavoittui suomalaisten ja ruotsalaisten sotilaiden katsellessa tekemättä mitään vieressä. Siinä joukossa ja sen innoittamana on varmasti monta katkeroitunutta, henkisesti silpoutunutta, jotka uskonnollisen fanatismin kiihdyttäminä saattavat saada päähänsä mitä tahansa.

sunnuntai 29. heinäkuuta 2007

Erkki Nordberg: Arvio ja ennuste Venäjän sotilaspolitiikasta Suomen suunnalla

Erkki Nordberg: Arvio ja ennuste Venäjän sotilaspolitiikasta Suomen suunnalla. Art House 2003. 656 s.

Mahtipontisen nimen varustama Erkki Nordbergin massiivinen teos on tuhti tietopaketti Venäjästä. Teos piirtää laajan historiallis-taloudellis-(geo)poliittis-sotilaallisen-kaaren, nivoo yhteen huikean määrän informaatiota ja sulauttaa sen lukijalle miltein ähkyä aiheuttavaksi huumaksi. Erityisen hyödyllistä luettavaa se olisi Ruotsin puolustuspolitiikasta päättäville tahoille, sen suunta muuttuisi lukemisen myötä täydellisesti.
Vaikka Venäjä onkin viimeisten vuosikymmenien mullistuksissa ruttaantunut, ei sen kykyä (ja halua) sodankäyntiin pidä vähätellä. Nurkkaan ahdistettu haavoitettu karhu huitaisee ärsytettynä äkäisesti, tarvittaessa jopa ydinasein. Myöskin maan militaristinen nykykehitys on hälyttävää.
Mielenkiintoista on myös Venäjällä vallitsevan henkisen ilmapiirin kuvaus, ja millaisiksi Venäjän "luonnolliset" rajat ja valtapiiri hahmotetaan. Huolestuttavaa Ruotsin kannalta on, että Pohjois-Ruotsin suomenkieliset alueet lasketaan siihen kuuluvaksi. Osin varmasti kulttuurinsa lisäksi malmivarantojensa takia. Hyökätessä ei pysähdyttäisi Tornionjoelle vaan kaasuteltaisiin reilusti eteenpäin. Venäjä myöskin käsittää sodankäynnin totaaliseksi ja brutaaliksi. Keinoja tavoitteisiin pääsemiseksi ei kaihdeta. Esimerkiksi Viron patsaskiista ja mellakat avautuu ymmärrettäväksi kirjan kertomia doktriineja, strategioita ja taktiikoita vasten. Maan viralliseen doktriiniin kuuluu ulkovenäläisten suojelu ja maan sisäisiä ongelmia Kreml pakenee pauhaavaan nationalismiin.
Historialliselta anniltaan Nordbergin teos on makoisaa ja analyyttisen yksityiskohtaista. Rajat on vedetty Itämerellä voimasuhteiden mukaisesti ja ne on vaihdelleet melkoisesti.
Usein historiankirjoituksessa reunahuomautuksella sivuutetut hyökkäykset Suomesta 1918-1922 Venäjälle muistetaan kerrata seikkaperäisesti. Näin tämänpäivän silmin nähtynä ei voi olla pitämättä sitä fanaattisten fundamentalistien lapsellisena puuhasteluna, jonka rauhoittamisesta terrorismin vastainen sotakin voisi ammentaa oppia.
Talvisodan syyksi Nordberg epäilee Pietarin sähkön ja sotateollisuuden selluloosan tarvetta. Asioita, joita oli napattavissa Viipurin ympäristöstä. Oma infrastruktuuri Neuvostoliitossa oli rapautunut, eikä sotaa olisi kyetty käymään ilman pikaista parannusta. Leningrad kärsi huutavasta sähköpulasta, ammustehtaat kirkuivat selluloosaa. Natsi-Saksa hönki niskaan ja sen käsi olisi kohta kuristamassa kurkkua.
Venäjän nyky-yhteiskuntaa ja sen niin henkistä kuin taloudellistakin tilaa Nordberg käsittelee moninaisesti ja kriittisesti, hän kertoo tarkasti niin aseellisista organisaatioista kuin eri kaupunkien elinkeinoista ja taloushistoriasta maantietoa ja sosiaalisia oloja unohtamatta. Lähdekirjana Venäjästä teos onkin ainutlaatuisen arvokas.

tiistai 17. heinäkuuta 2007

John Steinbeck: Of Mice and Men (Retold by Martin Winks)

John Steinbeck: Of Mice and Men (Retold by Martin Winks). Heinemann Educational Books 1983. 87 s.

Hiiriä ja ihmisiä (Of Mice and Men) on John Steinbeckin laajan tuotannon kärkeä, vain Vihan hedelmät (The Grapes of Wrath) ja Eedenistä itään (East of Eden) asettunevat edelle. Yksinkertaistettunakin laitoksena se imaisee sisäänsä, juonen kulmikkaat särmät ravistelevat rajusti ja käänteet yllättävät taatusti paatuneimmankin lukijan.
Steinbeck kuvaa amerikkalaista arkea realistisesti, kriittisesti ja heikoimpien näkökulmasta. Hän kärjistää luokkaristiriidat, asettuu toisistaan vieraantuneiden työtätekevien rintamaan omistavia ja riistäjiä vastaan. Töllöttimistä jenkkisaippuaa yliannoksen tuijottaneille teineille Steinbeckin lukeminen on varmasti terveellistä touhua. Esimerkiksi tällä yksinkertaistetulla laitoksella siihen urakkaan pääsee kätevästi pureutumaan.
Of Mice and Men kertoo kahdesta silpputyötä tekevästä kulkurista. Heidän kaltaisiaan yksinäisiä on maassa monta. He kaikki haaveilevat paremmasta: omasta farmista ja eläimistä, taatusta toimeentulosta ja isäntien mielivallan loppumisesta. George ja Lennie ovat kummallinen pari. Useimmiten työläiset liikkuvat yksistään, he ovat pari. George on viisaampi, Lennie jälkeenjäänyt lapsellinen tomppeli, joka ei ilman Georgea selviytyisi karussa todellisuudessa. He pestautuvat eräälle kalifornialaiselle maatilalle ja heidän elämänsä saa siellä kohtalokkaita käänteitä. Kaikki näyttää asettuvan uomiinsa kunnes yhtäkkiä rysähtää kuin seinään. Loppu on erittäin järkyttävä.

torstai 12. heinäkuuta 2007

John Landon: Claws

John Landon: Claws. Heinemann Educational Books 1979. 58 s.

Vaikka sanavarastoltaan suppeampikin lukija ymmärtää John Landonin yksinkertaistettua kertomusta Afganistanissa lumimiestä jahtaavasta retkikunnasta, luo juoni sellaisen jännitteen, että teoksen hotkaisee hetkessä. Sopinee kaikille, jotka kaipaavat verryttelyä englannin kielessä ja etenkin varhaisnuorille seikkailukirjojen ystäville, jotka varmasti ahmivat tämänkin ja oppivat samalla lähes huomaamatta englantia.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2007

Norman Whitney: The Cleverest Person in the World

Norman Whitney: The Cleverest Person in the World. Heinemann Educational Books 1979. 57 s.

Norman Whitneyn tarina maailman älykkäimmästä henkilöstä on nokkelasti kerrottu. Mahmoud on poikkeuksellinen nuorukainen, joka oppii nopeasti. Hänen erikoista elämäänsä näytetään paloittain muiden henkilöiden kautta. Lopuksi itsekäs Mahmoud sanoo sanansa, hän on kokenut auttajansa ahdistajiksi ja valehtelee televisiolähetyksessä menneisyydestään. Onneksi hänet palautetaan välittömästi takaisin maanpinnalle.
Ehkei kyseessä ole mikään maailmanluokan mestariteos, mutta englannin kielen opiskeluun se soveltuu mainiosti, aivan kuten on kirjan tarkoituskin.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2007

Wolf Haas: Kuolleista nousseet

Wolf Haas: Kuolleista nousseet. Otava / Seven 2004. 157 s.

Keskellä sesonkia itävaltalaisessa laskettelukohteessa löydetään aamulla hiihtohissistä kaksi kuollutta. Murhatut ovat amerikkalaisia vanhuksia. Poliisi ihmettelee yhdeksän kuukautta, joukossa komisario Simon Brenner, ja luovuttaa. Brenner palaa paikalle yksityisetsivänä selvittämään mysteeriä, langat kiemurtelevat lopulta vuosikymmenten taa.
Johtuneeko kääntäjästä, mutta Haasin vahvuudeksi kehuttu nokkela kieli ei pyrähdä tässä teoksessa yläilmoihin. Tautologinen jankutus nostattaa lähinnä lukijan kiehumispistettä. Maisemakuvauksessakin Haasilla olisi rutkasti kohennettavaa, sijoittaahan hän tapahtumat kerrassaan upeisiin ympäristöihin, joiden loisto ei aivan välity kirjan sivuille asti. Juonellisesti teos on perusdekkarikamaa, eikä edes lähde yrittämään uskottavuutta. Sinänsä taiteellisen hienosti lukijan vanginnut alkuasetelma herättää odotuksia liki samankaltaisesta lopusta, mutta ei. Tempo tyrehtyy ja teos kangistuu kioskikirjallisuudeksi. Mutta mitäpä sitä tyrmäämään palkitun itävaltalaiskirjailijan tekelettä sen enempää: onhan se viihteenä aivan verratonta luettavaa.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2007

Anna Politkovskaja: Venäläinen päiväkirja

Anna Politkovskaja: Venäläinen päiväkirja. Like 2007. 351 s.

Vladimir Vladimirovits Putin on kaksinaamainen, helvetillinen liero. Venäjä on hänen tyranniutensa aikana liukunut teatraaliseksi fasistivaltioksi, jossa välinpitämättömyys, rosvous ja moraalittomuus rehottavat. Ihmisoikeuksista ei piitata pätkääkään, demokratia on koristesana. Vapaasta markkinataloudesta ei ole tietoakaan: valtiokapitalismi paisuu ja roistotalous jyllää. Turvallisuuspalveluiden ympärille ryhmittäytynyt oligarkkien ja virkamiesten muodostama sekasikiöinen hallitseva eliitti halveksii avoimesti kansaa, tukee ultranationalistisia häiriintyneitä ryhmittymiä ja on pyyhkäissyt liberaalin, demokraattisen opposition pois. Tarvittaessa se turvautuu laajamittaiseen omaan kansaan suunnattuun tuhoisaan terroriin.
Yhtenä viimeisimmistä likaisista tempuista oli kenties tunnetuimman liberaalitoimittajan, Anna Politkovskajan palkkamurha. Politkovskaja uhmasi kirjoituksillaan hallintoa ja puri terrierin lailla Putinia jalkaan. Hänet voi tappaa, mutta hänen kirjoituksensa jäävät ikuisesti todistamaan, että eivät kaikki sulkeneet alistuneesti suutaan ja silmiään silloin kuin ei pitäisi.
Politkovskajan viimeiseksi jäänyt kirja on masentavaa luettavaa. Toivoa ei tunnu Venäjällä olevan. Hän kuvaa myös Kremlin taitavaa taktiikkaa ja Putinin petollisia näytelmiä hyväntekijän rooleissa. Liian äänekkäiksi kasvaneiden kansalaisjärjestöjen ja oppositioliikkeiden rinnalle rakennetaan hallituksen valvonnassa olevat kilpailijat tai usutetaan skinit/turvallisuuspalvelut/sotaveteraanit/oikeuslaitos kimppuun. Putin saattaa perustaa ihmisoikeuskomitean, lupailla rahoja. Kaikki on kuitenkin suunnattu kritiikin tylsyttämiseksi ja liikehdinnän hajottamiseksi. Jos ei kuoliaaksi syleily auta, puhuvat nyrkit.
Heinäkuuksi Putin on kutsunut Suomen presidentti Tarja Halosen Venäjälle suomalais-ugrilaisten kansojen suurjuhlaan. Saa nähdä millaista saippuaoopperaa siellä on luvassa. Putinin hallinto kun on aiemmin hyökännyt rajusti suomalais-ugrilaisia vähemmistökansoja vastaan ja estänyt muun muassa ruotsinsuomalaisten suomen kielen tutkijoiden konfrenssimatkoja Karjalaan. Halosen pitäisi kieltäytyä tapaamasta miestä, jonka kädet ovat veressä joukkomurhista ja joka on hukkumaisillaan omaisten vuodatetuista kyyneleistä muodostuneeseen mereen.