Erkki Nordberg: Arvio ja ennuste Venäjän sotilaspolitiikasta Suomen suunnalla. Art House 2003. 656 s.
Mahtipontisen nimen varustama Erkki Nordbergin massiivinen teos on tuhti tietopaketti Venäjästä. Teos piirtää laajan historiallis-taloudellis-(geo)poliittis-sotilaallisen-kaaren, nivoo yhteen huikean määrän informaatiota ja sulauttaa sen lukijalle miltein ähkyä aiheuttavaksi huumaksi. Erityisen hyödyllistä luettavaa se olisi Ruotsin puolustuspolitiikasta päättäville tahoille, sen suunta muuttuisi lukemisen myötä täydellisesti.
Vaikka Venäjä onkin viimeisten vuosikymmenien mullistuksissa ruttaantunut, ei sen kykyä (ja halua) sodankäyntiin pidä vähätellä. Nurkkaan ahdistettu haavoitettu karhu huitaisee ärsytettynä äkäisesti, tarvittaessa jopa ydinasein. Myöskin maan militaristinen nykykehitys on hälyttävää.
Mielenkiintoista on myös Venäjällä vallitsevan henkisen ilmapiirin kuvaus, ja millaisiksi Venäjän "luonnolliset" rajat ja valtapiiri hahmotetaan. Huolestuttavaa Ruotsin kannalta on, että Pohjois-Ruotsin suomenkieliset alueet lasketaan siihen kuuluvaksi. Osin varmasti kulttuurinsa lisäksi malmivarantojensa takia. Hyökätessä ei pysähdyttäisi Tornionjoelle vaan kaasuteltaisiin reilusti eteenpäin. Venäjä myöskin käsittää sodankäynnin totaaliseksi ja brutaaliksi. Keinoja tavoitteisiin pääsemiseksi ei kaihdeta. Esimerkiksi Viron patsaskiista ja mellakat avautuu ymmärrettäväksi kirjan kertomia doktriineja, strategioita ja taktiikoita vasten. Maan viralliseen doktriiniin kuuluu ulkovenäläisten suojelu ja maan sisäisiä ongelmia Kreml pakenee pauhaavaan nationalismiin.
Historialliselta anniltaan Nordbergin teos on makoisaa ja analyyttisen yksityiskohtaista. Rajat on vedetty Itämerellä voimasuhteiden mukaisesti ja ne on vaihdelleet melkoisesti.
Usein historiankirjoituksessa reunahuomautuksella sivuutetut hyökkäykset Suomesta 1918-1922 Venäjälle muistetaan kerrata seikkaperäisesti. Näin tämänpäivän silmin nähtynä ei voi olla pitämättä sitä fanaattisten fundamentalistien lapsellisena puuhasteluna, jonka rauhoittamisesta terrorismin vastainen sotakin voisi ammentaa oppia.
Talvisodan syyksi Nordberg epäilee Pietarin sähkön ja sotateollisuuden selluloosan tarvetta. Asioita, joita oli napattavissa Viipurin ympäristöstä. Oma infrastruktuuri Neuvostoliitossa oli rapautunut, eikä sotaa olisi kyetty käymään ilman pikaista parannusta. Leningrad kärsi huutavasta sähköpulasta, ammustehtaat kirkuivat selluloosaa. Natsi-Saksa hönki niskaan ja sen käsi olisi kohta kuristamassa kurkkua.
Venäjän nyky-yhteiskuntaa ja sen niin henkistä kuin taloudellistakin tilaa Nordberg käsittelee moninaisesti ja kriittisesti, hän kertoo tarkasti niin aseellisista organisaatioista kuin eri kaupunkien elinkeinoista ja taloushistoriasta maantietoa ja sosiaalisia oloja unohtamatta. Lähdekirjana Venäjästä teos onkin ainutlaatuisen arvokas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti