torstai 1. marraskuuta 2007

Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen

Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen. Otava 2007. 270 s.

Miika Nousiainen on tarttunut kutkuttavaan aihelmaan: ruotsalaisuuteen ja haluun olla kansankotilainen.

Päähenkilö Mikko Virtanen tuntee itsensä ruotsalaiseksi suomalaisen ruumiissa. Hän imee vaikutteita länsinaapurista, ihailee sosiaalidemokratiaa ja sen legendaarisia johtotähtiä. Hän on kateellinen. Thaimaassa jouluisin lomailevat ruotsalaiset perheet ovat ehjiä ja onnellisia, lapset kilttejä ja kunnollisia. Lumikin on Ruotsissa pehmeämpää. Miehen mielessä kansankoti on illuusio maanpäällisestä paratiisista, jossa kaikilla on aina jättekivaa. Ruotsi ei kuitenkaan huoli Suomessa koko ikänsä asunutta miestä kansalaisekseen.

Häiriintyneessä mielessään parka kyhää kieron juonen saadakseen osan kansankodin lämmöstä. Ruotsalaisuudesta on tullut pakkomielle, uskonto. Mies asettuu taloksi lomatuttavuuksien omakotitaloon kähveltämällään avaimella. Perhe on tietysti jouluna missäs muualla kuin Thaimaassa. Hullu vuokraa työttömän näyttelijättären lapsineen esittämään kanssaan täydellistä ruotsalaista joulua. Se kuitenkin tärveltyy isännän palatessa yllättäen kotiin. Mies päätyy Tukholmaan ja tapaa sattumalta elämästään pois pyristelevän Mikael Anderssonin. Mikael luovuttaa paikkansa koulutuksen jälkeen Mikolle. Mikael häviää iäisyyteen Mikon auttamana.

Ruotsalaisuus alkaa säröilemään, siitä huolimatta Mikko ponnistelee ruotsalaistumispyrkimyksissään eteenpäin. Saadakseen sopivia töitä hän väärentää todistuksensa ja siirtää opintonsa Suomesta Yhdysvaltoihin. Ruotsalaisen vaimonkin hän onnistuu iskemään itselleen. Lapsia pukahtaa pikaisen vihkimisen jälkeen kaksoset. Tosin jo häissä hän on vähällä paljastua. Lomalla Thaimaassa kulissit lopulta romahtavat. Kaikki on ollut valhetta. Hänestä ei ole ruotsalaiseksi.

Mikko teljetään tyrmään murhista ja petoksista. Hänelle valkenee suomalaisuus, jota on pakoillut. Sitä ei voi pyyhkiä pois. Vankilassa ovat ne toisen luokan kansalaiset, joista ei ole keskiluokkaisiksi ruotsalaisiksi; ruotsinsuomalaiset etunenässä. Kansankoti siivoaa ongelmansa maton alle. Ruotsalaisuus on petollista harhaa.

Satiirina Nousiaisen kirja on kipeästi kohdalle osuva teos. Ei voine kieltää omia pyrkimyksiä olla kuin muut sinikeltaiset.
Ruotsalaisuus on silti monisyisempää kuin Nousiaisen Vadelmavenepakolainen pinnallisuudessaan näyttää. Se kuvastaa paremmin suomalaisten ennakkoluuloja kuin kertoo ruotsalaisuuden olemuksesta sinänsä. Joku epäili Suomessa tämän nousevan menestykseksi Ruotsissa, kunhan käännetään. Epäilenpä. Ei ruotsalaiset tällaisesta jaksa innostua. Ei ruotsalaisia kiinnosta mitä muut heistä ajattelevat. Sehän on itsestään selvää: Ruotsi on maailman modernein maa, joten totta kai kaikki meitä kadehtii ja haluavat olla kuin me. Ulkomaalaisuus ei sinänsä ole mikään meriitti. Kansainvälinen ja monikulturelli saa olla vaikka kuinka paljon tahansa, kunhan on sitä ruotsiksi. Tai englanniksi. Mieluiten vieläpä amerikaksi.

Uskottavuutta Nousiaisen kirjalta karistaa heti ensimmäisillä sivuilla (ja myöhemmin toistuva) asiavirhe. Mikko Virtasen salakuunteleman perheen poika on mukamas saamassa ensimmäistä kertaa numerotodistuksen. Myöhemmin Mikko Virtanen saa ruotsalaistumismiskoulutuksessaan suomalaisia arvosanoja, silti hän väärentää yliopistotodistuksensa amerikkalaisen mittapuun mukaan. Epäjohdonmukaista. Pistävämpää kritiikkiä olisi voinut saada SFI-koulutuksen (Svenska för invandrare) kautta. Siellä tuhannet maahanmuuttajat yrittävät tosissaan todellisuudessa muuttua ruotsalaisiksi.

Tällä hetkellä Ruotsissa ei jaeta numerotodistuksia. Arvosanallisen todistuksen saa vasta kahdeksannen keväällä. Nekin on kirjaimia, eikä todistuksissa arvioida todellista osaamista. MVG:n saa kunhan roikkuu riittävästi koulussa ja jättää kaikki tehtävänsä ajoissa. Se, että on tehnyt tehtävät väärin, ei vaikuta sinänsä todistukseen. Se, että on edes yrittänyt, palkitaan, mutta läpi pääsee melkein tekemättäkin. Mikko Virtasen illuusiossa opettajat välittävät oppilaista. Todellisuus on toista. Ruotsin kouluissa oppilaat ovat heitteillä ja oman onnensa varassa.

Sosiaalidemokraattisen pedagogiikan mukaisesti oppilaita ei saa kritisoida, ei tyrkyttää tietoa tai torua. Kärjistäen sanoen kaikki tekee mitä lystää. Eskilstunassa esimerkiksi hallitsevat sosiaalidemokraatit ovat todenneet, etteivät lapset tarvitse kirjoja kunnallisissa kouluissa. He hakevat tietonsa itsenäisesti internetistä. Se on kuulemma edistystä ja tasa-arvoista.

Kansanpuolueen aloite koulukirjojen palauttamisesta tyrmättiin kunnanvaltuustossa, samoin kirjallisuuden painottamisesta. Myöskään todistusten jakamista aikaisemmin ei hyväksytty. Se kuulemma pilaa lapsilta oppimisen ilon. Mutta eikö olisi järkevintä puuttua ajoissa puutteisiin ja havaita ne välittömästi? Puolitoista vuotta ennen lukioon menoa on melko myöhäistä opetella lukemaan, laskemaan ja kirjoittamaan. Hälyttävän iso osa ei osaa. Ja putoaa kärryiltä jo heti kättelyssä elämästä.

Lukiokaan ei Ruotsissa ole mitenkään vaativa, mutta siitäkään ei selviä kaikki, kuten sosiaalidemokraattien ylevissä visioissa oli tarkoitus. Muita vaihtoehtoja ei ole ollut. Jos ei kunnallista aikuiskoulutusta, Komvuxia lasketa, eli suomalaista iltalukiota päiväsaikaan. Ammattikoulutus on yhdistetty lukioon ja teoreettiset aineet ovat olleet kaikille samat. Eikö olisi reilumpaa tarjota yksilöllisempää ja työmarkkinoita paremmin palvelevia lyhempiä ja vähemmän teoreettisia ammattikoulutuksia sellaisille, joilla lukuhalut ovat vähissä tai muuten kyvyt uupuvat? Sosiaalidemokraattien mielestä ei. Siksi kymmeniä tuhansia nuoria siirrettiin heidän valtakaudellaan ennenaikaiseläkkeelle, tai sitten lukion keskeyttänyt yksilöllisen ohjelman nuori palkattiin samaan lukioon seuraavana päivänä, niin juuri, opettajaksi. Ja lukion hädin tuskin läpi päässyt nuori menee opettajakoulukseen, kun ei muualle pääse. Kuilut yhteiskunnassa kasvoivat demareiden aikana. Nyt on toisin.

Miika Nousiainen astuu myös harhaan niellessään sosiaalidemokraattisten myytinrakentajien syötin demareista kansankodin keksijöinä. Kansankoti oli alunperin oikeiston ja porvariston termi, jonka sosiaalidemokraatit myöhemmin taitavasti kaappasivat, ja kansankodin perustan rakenteet ovat vankan liberaalit, joita sosiaalidemokraatit alun perin vastustivat... Voi mennä selailemaan valtiopäivien puheita 1900-luvun alusta. Siellä termi vilahtaa useasti. Niin. Oikeiston suusta. Ja ketkä olivat Saltsjöbadenin menestyksellisen sopimuksen takana 1938? Niinpä, sosiaalidemokraatit vastustivat sitä, eikä heitä huolittu mukaan neuvotteluihin. Heidän mallinsa olisi ollut toinen. Siinä hallitus olisi sekaantunut suoraan työmarkkinoihin ja päättänyt palkoista ja työoloista. Nyt se oli kahden kauppa. Ilman valtiota. Taaten hyvinvointia ja työrauhaa pitkälle yli toisen maailmansodan, mutta se onkin jo toinen juttu se.
Sinänsä kirjan sosiaalidemokraattien ja ruotsalaisuuden symbioosi pitänee paikkaansa. Siitä muistuttaa mielipidetiedustelujen karut prosentit, jotka väittävät sosiaalidemokraateille liki puolia äänistä. Jotain kummaa on tässä kansassa. Porvarit pelastavat paattia ja silti hingutaan toisten kelkkaan kyytiin...

Miika Nousiaisen kirja on joidenkin ruosujen rutinoista huolimatta kelpo teos. Ei se häikäise terävyydellään, eikä naurata hulvattomasti, mutta tarjoaa silti varsin mukavan lukuelämyksen, liikuttelee aivonystyröitä nostaen esiin monia muistoja elävästä elämästä Ruotsissa 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä.

5 kommenttia:

Eeva kirjoitti...

Aluksi kiitos kiinnostavasta blogista! Odottelinkin jo vähän, että milloin tämä kirja nousee käsiteltäväksi. :)
Täytyy sanoa, että Ruotsissa asuvana suomalaisena Nousiaisen kirja imaisi minut täysin mukaansa. Tämä ehkä pääasiallisesti juuri siksi, että se antaa lukijalle mahdollisuuden nauraa itselleen ja omille mielikuvilleen. Kyllä useimmissa meissä Ruotsiin muuttaneissa varmasti asuu pieni Mikko Virtanen.
Ja ruotsalaisesta koulusysteemistä olen pitkälti kanssasi samaa mieltä. Tämä on aihe, josta ruotsalaisen poikaystäväni kanssa saan riidan aikaiseksi ihan takuuvarmasti. Juuri koulusysteemin teennäinen, pakottamalla luotu tasa-arvo on yksi niistä asioista, joita en tässä maassa vieläkään ole pystynyt ymmärtämään! Mitä vikaa on siinä, että oppilaat saavat suoraa palautetta viitseliäisyydestään/osaamisestaan? Kun fakta kuitenkin on, ettemme me kaikki ole hyviä kaikessa. Minusta tämä arvosanattomuus paitsi rohkaisee laiskuuteen (myönnetään, ihan liian usein olen itse opiskellut arvosanojen, en tiedon takia), mutta estää myös onnistumisen elämykset.
Politiikassa noin ylipäänsä olenkin kanssasi sitten hyvin eri linjoilla. Toki sosiaalidemokraattien kuin minkä tahansa muunkin poliittisen tahon tekemisissä riittää kritisoitavaa, mutta väittäisin, että sosiaalidemokraatinen kansankoti on kuitenkin idealismissaan ollut osasyy siihen, että niin moni suomalainenkin on Ruotsiin päätynyt. Omasta näkökulmastani mikään ei tässä maassa ole parantunut viime vaalien vallanvaihdon jälkeen. ;) Mutta ehkä juuri tämä oma vasemmistolainen idealismini on osasyy siihen, että Vadelmavenepakolainenkin niin kovasti nauratti. Itselleen on hyvin vapauttavaa nauraa.
Joten kiitos siis kiinnostavasta keskustelun avauksesta! Ja pahoittelen näitä pitkiä jorinoitani... Odottelen innolla blogisi jatkoa. Etenkin eri tavalla Suomea/Ruotsia/suomalaisuutta/ruotsalaisuutta käsittelevät kirjoituksesi ovat olleet todella mielenkiintoista luettavaa! :)

Joonas Sillanpää kirjoitti...

Suuret kiitokset kommentista!

On aina mukavaa, kun joku jaksaa reagoida jorinoihini.

Anonyymi kirjoitti...

Tuliko mieleen että ehkä kirjassa on tahallaan kuvattu ruotsi suomalaisten ennakkoluuloja vastaavaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Oli kyllä suuri pettymys tämä kirja. Tekohauska, ei naurattanut pätkäääkään. Harmittaa että menin ostamaan.

Anonyymi kirjoitti...

Kirjassa on hyvä idea.

Tosin päiväkirjamuodossa mennään yli koska rima on asetettu niin alas 50cm.

Hommaa sotkee kun huomaa että tämä onkin jonkun typerän elokuvan kässäri.

Ruumiit on aivan turhia ja vahvaa liioittelua, se elokuvamaisuus.

Taas yli siitä missä rima on 60cm.

TAPIO RAUTAVAAARA EI OLE muuten sanoitttanut Anttilan keväthuumausta vaan Palle Anteeksiantamaton 10 pisteen MOKA!

Vain hölmö menee tv:n ja thaimaahan jos on vaihtanut identiteettiä.

Loppu on siis surkea 5

Kirjasta voisi antaa 7 mutta ei ehkä ilman parannuksia kustannuskelpoinen.

ilpo