Orhan Pamuk: Istanbul. Minnen av en stad. Norstedts 2006. 362 s.
Suomenkielinen versio Pamukin Istanbulista vaikutti paksulta ja painavalta, ruotsinnos on kooltaan varmasti puolta pienempi ja ohuehko. Suomennos jäi aikanaan kauppaan tyyriinä: 50 euroa on liikaa fanaattisimmallekin Pamuk-fanille. Ruotsinnoksen perusteella päätös oli oikea. Istanbul on sekava muistelmateos, joka harhautuu sivupoluille, ja on kaukana hänen maalauksellisista romaaneista, jotka saavat loisteliaisuudellaan haukkomaan henkeä.
Ken sen sijaan kaipaa pohdintaa Istanbulin olemuksesta ja kaupunkilaisten mielentilasta, on sille tässä otollinen kirja. Teos antaa myös hivenen osviittaa myyttisen maineen omaavaan mieheen. Runsas kuvitus tuo kaupungin lähemmäksi lukijaa.
Orhan Pamuk on asunut Istanbulissa koko elämänsä. Hän on imenyt sen melankolian, rappeutuneen olemuksen ja häpeän, halun kieltää menneisyytensä. Ja pusertanut niistä mehua koko maailman iloksi. Nyt hän on halunnut kertoa taustoista, ojentaa lukijoilleen raamit teoksiinsa: tästä kuhisevasta, pohjaanpalaneesta kattilasta ovat höyrynneet maailmalle romaanini.
F.E. Sillanpään muistelmat ovat puuduttavaa luettavaa, taatan jorinoissa uuvahtaa helposti. Pamuk ei lukijaansa vieraannuta, hän kyllä vetää vaikka väkisin mukanaan kaupungin kulttuurikerrostumia pölyttämään ja ripottelee väliin henkilökohtaisia muistoja, jotka kasvavat yhteen laajempien ilmiöiden ja tapahtumien kanssa. Romahtaneen imperiumin raunioilta sanoinkuvaamattomasta köyhyydestä puskee toivo, hentona kuin piskuinen kukka asfaltinraosta, tietoisena silti omasta mahdottomasta urakastaan, joka on silti hetkeksi tavoitettavissa, ennen kuin joku kiireinen kananaivo omassa kurjuudessaan vellovana talloo sen littaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti