Elina Hirvonen: Että hän muistaisi saman

VUODELTA 2006

Elina Hirvonen: Että hän muistaisi saman, Avain 2005


Kiipeän sörmlantilaiselle kalliolle. Märät männyt tihkuvat tummina kosteaa, kuusikko kelluu hieman alempana sumussa. Hajanaiset lumilaikut höyryävät hämärän kömpiessä metsään, korkeuksissa pilvet värjäytyvät punertaviksi. Seison hiljaa mietteissäni, linnut laulavat ympärillä turruttavasti. Lävitseni kulkee kahlitsematon, vuolas virta. Ajatukset risteilevät aivokuorella, yritän saada niitä turhaan kuriin. Muistot ponnistavat väkisin esiin.
Olin lukenut kirjan, joka pysäytti.
Sota sivaltaa mieliä pirstaleiksi sukupolvienkin takaa. Ahdistus purkautuu jälkeläisiin, jättää jälkensä pieneen ihmiseen. Samalla me olemme kaikki yhtä. Samat kokemukset yhdistävät eri mantereet ja maat, näkökulmat vain vaihtelevat. Elina Hirvonen ankkuroi esikoiskirjansa Että hän muistaisi saman kaksoistornien tuhoon, hakee syvyyttä toisesta maailmansodasta ja Vietnamin sodasta, ja tihentää sodanvastaisiin mielenosoituksiin New Yorkissa ja Helsingissä. Lasten häpeän, ulkopuolisuuden ja kelpaamattomuuden tuntemukset hän räväyttää suoraan lukijan silmille. Vihan juuret hän osoittaa yksittäisiin hetkiin, tilanteisiin, joista kaikki lähti menemään pieleen. Kielellä hän leikittelee ja vie vastustelemattomasti mukaansa tanssiin, josta havahtuu vasta viimeisellä sivulla.
Kaikki tapahtuu yhtenä keväisenä päivänä Helsingissä 2003. Nuoren naisen aikomuksena on lukea poikaystävältään saamansa kirja, tapahtumat vievät kuitenkin hänet takaisin lapsuuden maailmaan, jonka hän haluaisi jättää jo taakseen. Lukijalle avautuu kipeä, koskettavan kaunis maailma, jossa elämä särkyy palasiksi. Perheväkivalta rehottaa, huumeet houkuttelevat. Ihmiset paiskautuvat vieraisiin ympäristöihin sodan paineesta.
Elina Hirvoselle on vaikeaa löytää vastinetta suomalaisesta nykykirjallisuudesta. Hän kulkee aivan omaa psykoanalyyttistä latuaan. Maailmankuvaltaan hän lienee lähimpänä Jani Saxellia. Jotakin samaa henkeä on aistittavissa Saxellin tuotannosta.
Vuonna 1975 syntynyt Elina Hirvonen oli esikoisellaan Finlandia-ehdokkaana viime syksynä. Voiton vei tuolloin Bo Carpelanin Kesän varjot, joka osin liikkuu samassa aihemaailmassa näkökulmanaan vanhempi mies. Hirvonen luo kuitenkin suomalaiseen kirjallisuuteen jotain uutta kerrosta, hän kuvaa miten sota ulottaa varjonsa kolmanteenkin sukupolveen ja kuroo lähihistorian narut yhteen tavalla, jota kukaan muu ei ole vielä tehnyt, korostaen samalla lasten haavoittuvaisuutta ainutlaatuisen herkästi.
Hän on kirjailija, jolta on lupa odottaa vielä paljon.