Kjell Westö: Missä kuljimme kerran, Otava 2006, 589 s.
Kjell Westön Finlandia-palkittu Missä kuljimme kerran kertoo nuoren kansakunnan traumaattisista kipukohdista ja kuvaa Helsingin kaupungin kuumeista kasvua viime vuosisadan alkuvuosikymmeninä. Teos ryöpyttää raporttimaisesti historiallista tarttumapintaa, ja loikkii fiktiivisten henkilöiden mukana kaunokirjallisiin korkeuksiin.
Teos tempaa useampaan lankaan, jotka sotkeutuvat ja katkeilevat joskus jopa yllättäen. Lukunautintoa himmentää alun sekavuus ja henkilöiden moninaisuus, kaikkitietävän kertojan nohevan paasaava historiavalistus turruttaa paikoin innokkaimmankin lukijan.
Puutteistaan huolimatta Westö on tavoittanut arvokkaan palan sosiaalihistoriaa, joka availee arpia ja uusia näkökulmia menneisyyteen. Hän kirjoittaa erittäin luokkatietoisesti suomenruotsalaisten oloista kaataen myyttejä. Sosiaaliset ristiriidat kärjistyvät, laimentuvat ja muistuvat taas mieleen. Kieliryhmät ja sosiaaliluokat sekoittuvat ja eristäytyvät.
Westö ei ehkä yllä aivan Linnan Täällä pohjantähden alla –trilogian tasolle, muttei jää kovin kauas. Linnasta Westön erottaa etenkin vahvojen pääroolihahmojen puuttuminen.
Ajan henget kuitenkin huokuvat kaikkialla läsnä: kuohuva ja verta vuotava, fundamentalististen ideologioiden täyttämä, koneromanttinen, paradoksinen sotiin syöksyvä aikakausi säväyttää elävyydellään. Omasta ajastamme teokseen syöpyy hillitön objektiivisuuden tavoittelu, kaikkien ratkaisuja ja tekoja yritetään ymmärtää ja selittää niiden historiallista taustaa vasten, joskus häiritsee liiallinenkin jälkiviisastelu ja yksityiskohtiin meno. Etenkin yksityiskohdilla herkuttelua Westö olisi saanut säästellä. Nyt tuokiokuvia rakennuskannan paisumisesta, vaatetuksesta ja tukan käherryksestä ja elämäntyyleistä on kuin suomenlaivan buffetissa. Käy kuin sampanjalle Neuvostoliitossa.
Kirjan ehkä mieleenpainuvin ja vaikuttavin kohtaus on sisällissodan alkamisesta, lumeen uponneen pikkupojan silmiin kiiluu työväentalon tornista pelottava punainen lyhty. Siinä liikutaan niin monella tasolla, että huimaa jo vähemmästäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti