Asko Sahlberg: Paluu pimeään

VUODELTA 2006

Asko Sahlberg: Paluu pimeään,
WSOY 2006


Asko Sahlberg on kumma mies. Kuuden vuoden aikana hän on uurtanut puumerkkinsä lähtemättömästi suomalaiseen kirjallisuuteen. Kovakantiset ovat kuin taideteoksia, kieli on tarkkaan punnitun omaperäistä. Erityisenä tavaramerkkinään hänellä on mehevät sanat mielenliikkeiden ja ympäristön, valojen ja varjojen yhteentörmäyksien ja kaupungin kuhinan kuvauksissa.

Parin historiallisemman romaanin jälkeen göteborgilainen on palannut päättämään kotikaupunkinsa varjoihin sijoittuvan yhteiskunnallis-filosofisen trilogian. Paluu pimeään lopettaa erikoista viiden vuoden sykliä elävän yksinäisen suomalaissiirtolaisen omituisen kiehtovan kertomuksen.

Kertoessaan syrjäytymisestä ja siirtolaisuudesta Sahlberg on vahvimmillaan. Tarinassa on vahva realismin maku, tapahtumat tuntuvat eläviltä suomalaisyhteisön jopa liioitellun kärjistetyiltä maistuvista sosiaalisista ongelmista huolimatta. Juonenkäänteet ovat kuitenkin paikoin korneja ja ratkaisut yllättäviä, joskus ehkä liiankin pitkälti viihdekirjallisuudesta poimittuja ja väkivaltaisia. Toisaalta toisinaan aiemmat tapahtumat saavat loogisen luontevan selityksen. Se, mitä kirjailija on antanut sarjan muissa osissa olettaa, tässä teoksessa romutetaan. Se on psykologista draamaa parhaimmillaan.

Kun kirjailija kykenee näyttämään maailmaa ja ihmisyyttä sellaisesta näkökulmasta, josta lukija ei muuten sitä pystyisi tarkkailemaan, on kirjailija onnistunut erinomaisesti.
Asko Sahlberg on jälleen kerran niin tehnyt.