Sari Vuoristo: Loppu hyvin. Gummerus 2006. 205 s.
Nuori nainen kasvaa onnellisessa keskiluokkaisessa perheessä pääkaupunkiseudulla. On kuitenkin asioita joista ei puhuta, muistoja joita ei ole. Kuten, että hän oppi uimaan Jäämeressä. Ei, siellä hän ei ole koskaan käynyt, väittävät vanhemmat ja syyttävät valehtelijaksi. Nainen oppii vaikenemaan menneisyydestään, jonka väitetään olevan fantasiaa. Hänellä on kaksi pikkusiskoa, jokin silti kalvaa sisällä ja hän tuntee itsensä ulkopuoliseksi. Kunnes selviää totuus: hänen oikeat vanhempansa kuolivat auto-onnettomuudessa Norjassa ja hänet adoptoitiin tädin perheeseen.
Sari Vuoriston kirja on syväluotaavaa psykologista draamaa, jonka rihmasto ulottuu neljään sukupolveen. Keskeiset henkilöhahmot ovat naisia, heitä peilataan sisarsuhteissa. Kirjan miehet; isät, sedät ja poikaystävät ovat etäisiä, kilttejä ja vetäytyviä. Naiset ovat vahvoja, julmia ja hallitsevia. Nuoresta naisesta tulee lopussa itse äiti ja hän kertoo pojalleen, miten hän oppi uimaan Jäämeressä ja se on totta.
Vuoriston teoksen keskiössä ovat yksilöt ja ihmissuhteet, yhteiskunnalliset mullistukset eivät niitä heilauttele ja historiallinen säie jää siten ohueksi. Silti kelpo kirja lapsuudesta 1980-luvulla ja aikuisuudesta 2000-luvun alussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti