Kloka regler? Kunskap i regelsamhället

Karin Fernler & Claes-Fredrik Helgesson (red.): Kloka regler? Kunskap i regelsamhället. Studentlitteratur 2006. 347 s.

Kuulostaako tutulta?

”Engelsmännen uppgifva ofta, att deras arbetare, som lefva af kött, ärter och porter, äro vida uthålligare och arbetsdugligare än de potatisätande irländska…” (Hammarsten 1875: Om födoämnena granskade med avseende på deras näringsvärde)

”…den forna, enkla men solida mathållningen med gröt, välling och dylikt [har] i stor utsträckning utbytts mot s.k. torrskaffning tillika med en orimligt stegrad kaffe- och öldrickning.” (Proposition 36, 1906)

1800-luvun lopulla valtaapitävät huolestuivat alempien yhteiskuntakerrostumien ruokailutavoista. Teollistumisen myötä haluttiin luoda uusi ja taitavampi työläinen sanoo Torbjörn Bildtgård. Syömisen muuttaminen oli osa strategiaa. Huonon ruokavalion sanottiin heikentävän työläisten työpanosta ja siten huonontavan kansantaloutta. Ihmisruumis käsitettiin koneeksi, joka vaatii energiaa pysyäkseen käynnissä. Kemistit keksivät ihmisten tarvitsevan tietyn määrän kaloreita, jota sitten suositeltiin avainkohderyhmälle: työläisnaisille. Heidät piti kouluttaman laskemaan ruoka-aineiden kalorimäärät niin, että he valitsisivat kaikkein halvimmat ja kaloririkkaimmat aineet. Työläisten ei katsottu näkevän nälkää vaan tuhlaavan vähät rahansa kalliiseen ruokaan. Siksi oli tärkeätä vaikuttaa ruokaa laittavaan työläisnaiseen. Tässä prosessissa alkoivat muotoutua opetuskeittiöt.

Vuosina 1935-1965 vaati ajanhenki Ruotsissa laadukkaampaa väestömateriaalia. Tässä työssä ruokailutottumukset olivat keskeisessä asemassa. Samalla tutkijoiden keksimät vitamiinit tulivat muotiin. Nyt ei enää ollut tärkeätä ruuan (kalori)määrä vaan laatu. Panostettiin joukkoruokailuun, ruuanlaiton vastuu ulkoistettiin pois kodista ja työläisnaisen harteilta. Vuonna 1940 perustettiin Statens institut för folkhälsan. Se laati ruokalistasuosituksia.

1960-luvun jälkeen kohtasivat uudet uhat. Moderni hyvinvointiyhteiskunta oli pirstaloinut massat yksilöllisiksi kuluttajiksi. Nyt valistuksen kohteeksi tulivat yksilöiden elintavat elintasosairauksien ennaltaehkäisemiseksi ja esimerkiksi 1970-luvun alussa Ruotsi sai ensimmäiset ravintotieteen professuurit. Tuolloin siitä tuli tunnustettu tutkimuksen ala ja alettiin kouluttamaan erilaisia valistajia niin kouluihin, mediaan kuin instituutioihinkin. Melkein samanaikaisesti 1972 perustettiin Statens Livsmedelsverk. 1970- ja 1980-luvulla tehtiin erilaisia kampanjoita ihmisten elintapojen muuttamiseksi yhteistyössä mm. suurten kauppaketjujen kanssa.

Ihmisten ruokailutapojen sääntely ja ohjailu eivät ole kuitenkaan uusi ilmiö, huomauttavat Karin Fernler & Karin Svedberg Nilsson puolestaan omassa artikkelissaan. Antiikin Kreikassa noudatettiin monimutkaista sääntöjärjestelmää. Esimerkiksi kalaa ei saanut syödä ilman leipää, viini tuli sekoittaa veteen. Viiniä ei myöskään saanut nauttia ilman seuraa. Kreikkalaiset käsittivät ihmisen elämää ohjaavan pyrkimykset nautintoihin. Liiallisella iloittelulla ja kuluttamisella olivat suorat kansantaloudelliset vaikutukset. Siksi tarvittiin sääntöjä.

Kloka regler? Kunskap i regelsamhället –kirja on täynnä mielenkiintoisia artikkeleita siitä kuinka tieto siirtyy säännöiksi, kuinka tutkijayhteisöt ja maallikot ajautuvat konfliktiin puhuessaan eri kieltä sekä siitä kuinka tiedon kääntäminen ontuu ja millaisia näkymättömiä prosesseja sääntöjen ja lakien taustalla on ollut ja on. Erityisen hauska on Renita Thedvallin kirjoitus EU:n yrityksestä mitata työllisyyttä. Kaikki käsittävät termit erilailla. Myös Kerstin Jacobssonin ja Niklas Noakssonin valaiseva artikkeli OECD:n ja EU:n työmarkkinapolitiikasta on antoisaa luettavaa.