lauantai 17. maaliskuuta 2007

Hannu Salama: Elämän opetuslapsia 3

Hannu Salama: Elämän opetuslapsia 3. Art House 2002. 268 s.

Tulipahan lukaistua Hannu Salaman Elämän opetuslapsia 3.
Takakannessa hehkutetaan kirjan olevan poliittinen ja henkilökohtainen. Salaman sanotaan kirjoittavan verevän ironisesti ja hauskasti jykevällä lauseella suomalaisesta nykytodellisuudesta. Onkohon tämän kirjoittanut edes lukenut koko kirjaa? Takakansi on valovuosien päässä itse sisällöstä.
Poliittinen ja henkilökohtainen kirja on, mutta jankuttava ja pauhaava. Ironiasta ei ole tietoakaan, lähinnä epäonnistunutta loanheittoa ja omaan lahkeeseen kusemista. Kun huumori ei avaudu on liian helppoa puolustautua väittämällä sitä ironiaksi. Hauskakaan kirja ei ole, päinvastoin se on puuduttavaa sontaa.
Lauseet ovat pitkiä ja sekavia, eivät ole jykevyydestään kuulleetkaan. Kertomus hajoilee, tarjottava maailmankuva on piruja seinälle maalaava, suorastaan vainoharhaisen sairas. Kertoja ajaa itsensä logiikallaan pussiin monesti, kai se on sitten sitä taiteellisuutta. Suomalaista nykytodellisuutta kirja ei kuvaa, vaan jotain sellaista jurnuttavaa päähänpinttymää jossa kaikki länsimainen leimataan kauheaksi kapitalismiksi ja fasismiksi. Kertojaa haikailee venäläisyyteen, pitää venäläistä kirjallisuutta isänmaanaan. Toisaalla hän silti haukkuu suomalaisen nykykirjallisuuden nuoleskelevaksi neuvostokirjallisuudeksi. Hän on kuin lipevä ankerias ja sohii kaikkialle näkemättä itseään tai tajuamatta toisten tunteita ja vastustaa jyrkästi Euroopan yhdentymistä ja länsimaistumista.
Ei, tätä kirjaa en voi suositella. Rimanalitus Salamalta. Valitettavasti.

1 kommentti:

Salla Brunou kirjoitti...

Olenpa ihan samaa mieltä tuosta Salaman tyylistä! Tässä meikäläisen mietteitä: http://sbrunou.blogspot.com/2007/04/hannu-salama-tapausten-kulku.html