Kenneth Pomeranz: The Great Divergence. China, Europe, and the Making of the Modern World Economy

Kenneth Pomeranz: The Great Divergence. China, Europe, and the Making of the Modern World Economy. Princeton University Press 2000. 382 s.

Euroopan etumatka perustui innovaatioille myönteiseen ilmapiiriin, uskonnolle, kulttuurille, kilpailuun usuttavalle sotaisuudelle, kapitalismiin ja suotuisaan suhtautumiseen kaupankäyntiin, luksustavaroiden kysynnän siivittämään kasvuun, vapaammille työmarkkinoille... Huttua, väittää Kenneth Pomeranz. Yksimielisyyttä siitä miksi Eurooppa teollistui ensin Kiinan sijasta ei ole. Hän huitaisikin ampiaispesää toteamalla, ettei Kiinan ja Euroopan suhteen ollut suurempia eroja ennen 1750-lukua. Pomeranzin mielestä oli enemmänkin sattumaa, että Eurooppa teollistui ensin ja otti etumatkan.
Euraasian ääripäät olivat käytännössä ekologisessa katastrofissa molemmat. Metsät olivat hakattu, ilmasto muuttui rajusti. Pomeranz osoittaa, että elintaso oli suunnilleen sama molemmissa, Kiinassa ehkä hivenen korkeampi ja teknologisesti Kiina oli etevämpi. Kuilu Britannian ja manner-Euroopan välillä oli ammottava ja kasvoi koko 1800-luvun. Kiina oli johtava talous, joka syyti Eurooppaan krääsää ja tekstiilejä kahmien vaihdossa latinalaisen Amerikan hopeat 1500- ja 1600-luvulla, Euroopassa jylläsi inflaatio ja kuninkaat tuhlasivat keskinäiseen sotimiseen siirtomaiden tuotot.
Pomeranzin mukaan teollistumisen laukaisi lähinnä sopivat hiilivarat, jotka olivat etenkin Britanniassa kohtuukustannuksin hyödynnettävissä sekä kauppa Amerikan kanssa. Aasiassa sen sijaan talouskasvu hyytyi ja teknologinen kehitys pysähtyi. Englannin tekstiiliteollisuutta avitti huimasti orjavoimalla tuotettu halvempi amerikkalainen puuvilla, joka edullisemman hiilivoiman kanssa löi kiinalaiset tantereeseen. Kiinasta kun oli hakattu metsät, eikä hiiltä ollut sopivasti saatavilla.
Pomeranzin kirja on jännittävää luettavaa siitä miten kaikki vaikuttaa kaikkeen, miten kysyntä toisella puolen palloa kiihdyttää tuotantoa toisaalla ja luo vaurautta, siitä miten verkostot kietoutuvat toisiinsa. Ja samalla siitä miten tärkeitä luonnonvarat ja luonto ovat hyvinvoinnille. Mutta siitä huolimatta, että amerikkalaisprofessori on ajatuksineen herättänyt kiivasta kritiikkiä tutkijapiireissä kautta maailman, on kirja lukemisen väärti. Se ravistelee kyllä voimakkaasti vanhoja uskomuksia ja mukamas itsestäänselvyyksiä.

Omalla kohdalla ajatukset livahtavat tähän päivään ja vertailuun miten nopeasti kehitys on mullistanut ihmisten väliset kommunikaatioverkostot. Tieto kulkee salamannopeasti, ihmiset tutustuvat toisiinsa ja vaihtavat mielipiteitä toisella tavalla kuin aikaisemmat sukupolvet vielä hetki sitten.
Pomeranz esimerkiksi huomauttaa, ettei Euroopasta ollut Amerikkaan merkittävää muuttoliikettä ennen 1800-lukua. Vasta laivaliikenteen teknistyessä ja kaupallistuessa myös köyhempien liikkuvuus parani, vaikka muutto rapakon taa vaati yhä huomattavia taloudellisia uhrauksia. Ennen 1800-lukua vain noin 1,5 miljoonaa eurooppalaista lähti yrittämään onneaan.
Samalla Euroopan taloudellinen kehitys ja yhteiskunnallis-poliittinen muutos ovat suoneet uskomattomia mahdollisuuksia jännittäviin uriin ja kiehtoviin elämiin yhä useammalle. Elämä ei ole enää päivästä päivään nipin napin hengissä selviytymistä, patriarkaalisen järjestelmän osittainen luhistuminen on nostanut naisia tehtäviin, joihin heitä ei olisi uskottu kykeneviksi vain joitakin vuosikymmeniä sitten. Liberalisaatio on vapauttanut voimavaroja ja suunnannut niitä parempiin paikkoihin. Lentäen voi vaihtaa maata tuokiossa!
Elämäni aikana olen saanut tavata ja tutustua moniin mielenkiintoisiin persoonallisuuksiin. Blogin linkkeihin laitoin alunperin vain fyysisiä tuttavuuksia, blogin myötä on tullut myös virtuaalisia. Tällä hetkellä fyysiset ovat ensin, virtuaaliset lopulla. Asymmetriset tuttavuudet jätin suosiolla lähes kokonaan pois. Ehkä ne linkittävät uusia ihmisiä yhteen. Eihän sitä koskaan tiedä.
Kärjessä on värmlantilainen Nina Larsson, joka on todennäköinen Jan Björklundin seuraaja Kansanpuolueen puheenjohtajana ensi vuosikymmenellä. En yhtään ihmettelisi, jos Nina olisi Ruotsin pääministerinä 2014 tai 2018. Hänellä on ihmeellinen taito kuoriutua hetkessä kahdenkeskisestä leikkisästä pikkutytöstä taitavaksi debatoijaksi ja ottaa tila haltuun itsestäänselvänä johtajana. Samalla hän on älykäs ja lahjakas, eteenpäin pyrkivä nuori nainen, lämminsydäminen idealisti. Työnsä puolesta Nina matkustaa paljon, joten yhteydenpito on hankalaa ja tapaaminen satunnaista, mutta onneksi on netti! Ruotsi on silti yhä niitä harvoja maita maailmassa, joissa tyttö voi tehdä Ninan kaltaisen uran: lukiosta pikaruokaravintolan kassaksi, kassalta armeijan luutnantiksi, rauhanturvaajasta Kosovosta poliittisen nuorisojärjestön johtoon ja kansanedustajaksi hurjalla henkilökohtaisella äänivyöryllä. Hän on uhmannut maskuliinisia miljöitä ja luokkarakenteita olan takaa!
Toinen, jolla on runsaasti tärkeää sanottavaa, on Birgitta Ohlsson. Erinomainen feministipoliitikko! Miellyttävä ja mukava ihminen, jolla on joskus ärsyttävänkin ärhäkät mielipiteet!
Toisaalta virtuaalisista tuttavuuksista erikoisimpia on Salla Brunou, jolla on hämmentävän samansuuntaiset ajatukset kummankin käsiin sattuneista kirjoista. Jollei Salla olisi aikoinaan blogiini eksynyt ja asiasta huomauttanut, en olisi ehkä koskaan tutustunut hänen mahtavaan lukupäiväkirjaansa, jota joka kerta hänen analyyttistä kykyään ihaillen lueskelee!
Mainitsematta ei voi myöskään olla maahanmuuttajakirjailijaa Arvi Perttua, joka terävillä kommenteillaan houkutteli upeaan blogiinsa, jota on aina pakko silmäillä päivitysten toivossa.
Kaikki hienoja ja älykkäitä, ihmiskuntaa rikastuttavia persoonallisuuksia, joista tuskin kuulisi miltein koskaan tai aniharvoin ilman nettiä.