Johan Myhrman: Hur Sverige blev rikt. SNS 2003, andra upplagan. 267 s.
Johan Myhrmanin teosta voisi suositella kaikille vasemmistoa kannattaville, etenkin sosiaalidemokraateille, joiden kuva Ruotsin taloushistoriasta kaipaisi tuuletusta myyteistä. Myhrmanin kirja voisi riuhtaista suomut silmiltä. Teos on liberaalin markkinatalouden kärkäs ja analyyttinen puolustuspuhe, joka soveltaa Douglas C. Northin instituutioteoriaa.
Johan Myhrman oli Tukholman kauppakorkeakoulun professori, joka menehtyi melko pian vuosikymmeniä työstämänsä kirjan julkaisun jälkeen 1997.
Myhrmanin mukaan kansankodin hyvinvointi ei ollut sosiaalidemokraattien ansiota. Siihen he olivat liian heikkoja. Tärkeimpänä taloudenmoottorina olivat 1800-luvun liberaalit institutionaaliset uudistukset, jotka siivittivät huimaan kasvuun. 1930-luvulla tärkein tekijä oli rahapolitiikan sidos Iso-Britanniaan. Liberaalin markkinatalouden rakenteet olivat vahvoja eikä sosialidemokraatit kyenneet ajamaan läpi vaatimuksia sosialisoinnista, vaikka he yrittivät sitä tosissaan 1920, 1928 ja suunnitelmataloutta 1948. Sosiaalidemokraatit joutuivat sopeuttamaan politiikkaansa liberaaliin suuntaan.
Saltsjöbadenin sopimusta 1938 sanotaan Ruotsin mallin aluksi, mutta kirjan mukaan malli muodostui jo kauan ennen sitä. Sitä paitsi sosiaalidemokraatit alkuun vastustivat sopimusta. Sopimus toi työrauhan 1950- ja 1960-luvuille. Sosiaalidemokraatit luopuivat yrityksistä suunnitelmatalouteen 1950-luvulla ja linjaksi muotoutui markkinamyönteinen reformismi propagandasta huolimatta. Ruotsin talous kasvoi 1950-1965 ennätyksellisesti, mikä osaltaan johtui vakaudesta rahamarkkinoilla maailmalla. Julkisten menojen osuus ei myöskään ollut suurempi kuin muissa länsimaissa. Ruotsin talouspolitiikka ei vaikuttanut olosuhteiseen merkittävästi ennen 1960-luvun puoliväliä, jolloin sosiaalidemokraatit käänsivät kelkkaa vasemmalle. Inflaatio kiihtyi 1970-luvulle tullessa ja verot nousivat. Palkkakustannukset kohosivat hallitsemattomasti. Valtiontalous meni kuralle.
1970-luvulla valtio puuttui yhä ärhäkkäämmin työmarkkinoihin. Irtisanomisajat määriteltiin laeilla, rakennustyömaille sai palkata ainoastaan työvoimatoimiston kautta, eläkeikää laskettiin, työntekijöille annettiin valtaa ottaa vapaata opiskelua varten määräättömäksi ajaksi, työnantaja pakotettiin maksamaan palkkaa ammattiyhdistysaktiiveille, loma-aikoja pidennettiin ja niin edelleen. Myös työnantajamaksut kasvoivat. 1970 palkasta meni 12,5 prosenttia työnantajamaksuihin, 1979 osuus oli 36,7 prosenttia.
1975 ja 1976 Ruotsin palkkakustannukset nousivat 40 prosenttia tuhtien palkankorotusten ansiosta. Samanaikaisesti maailman rahamarkkinoilla jylläsi. Uusi porvarihallitus devalvoi, mutta se ei auttanut. Vuoden 1977 palkkaneuvottelut päättyivät huimiin korotuksiin. Ruotsin teollisuus oli syvimmässä kriisissä sitten 1930-luvun. Vienti tukahtui ja esimerkiksi telakkateollisuus oli heittämässä hanskoja tiskiin. Porvarihallitus pumppasi miljardeja kruunuja tukiaisina kaivoon kaoottisen tilanteen lievittämiseksi. Valtio otti haltuunsa telakoita ja terästeollisuutta. Myhrman huomauttaa osuvasti, että 1978-1979 valtio tuki telakkateollisuutta 214 000 kruunulla työläistä kohden, mikä oli tuplaten työnantajan keskimääräisen vuosittaisen palkkakustannuksen verran!
1980-lukua Myhrman kutsuu illuusioiden ajaksi. Pörssihuumassa jäi huomaamatta, että yhtiöiden voitot olivat inflaationvaikutusta, ne olivat toisin sanoen kuvitelmaa. Lisäksi valuuttamarkkinoiden vapauttaminen toi maahan irtonaista rahaa, joka puhalsi kiinteistömarkkinat kuplaksi. Esimerkiksi vuosina 1987-1989 lisääntyivät lainat keskimäärin 27 prosenttia vuodessa. 1980-luvulla Ruotsin talous oli myös tehotonta. 1990-luvun alussa Ruotsin talous sukelsi syvimmälle sen historiassa.
Myhrmanin perusteesi on, että Ruotsin talouden kasvu ei ole perustunut raaka-aineiden kysyntään ulkomailla, vaan talouden tila on riippunut poliittisen järjestelmän kyvystä organisoida selvät pelisäännöt kotimaisille markkinoille ja sen lukemattomille osapuolille. 1960-luvun puoliväliin liberaali markkinatalous jylläsi ja kasvatti hyvinvointia, sen jälkeen sosiaalidemokraatit ja ammattiyhdistysliike sai kuristusotteen ja tukahdutti talouselämää typeryyksillään. 1980-luvulla liberaali markkinatalous alkoi saada jälleen sijaa, mutta rahapolitiikka oli järjetöntä ja devalvaatiot ja kruunun arvon puolustus aiheuttivat lopulta suurempaa vahinkoa kuin hyötyä. Samalla talouden perusrakenteita ei uudistettu riittävästi. Instituutiot ovat olleet Ruotsin heikkous että vahvuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti