sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Asko Sahlberg: Häväistyt

Asko Sahlberg: Häväistyt. WSOY, 2011. 331 s.

"Olisi tälle voinut antaa Finlandiankin". Siinä päällimmäinen ajatus Asko Sahlbergin tuoreimmasta mestariteoksesta. Tietyt peruselementit hän on säilyttänyt: syrjäytettyjen synkkää eksistentialistista vaellusta kuvataan tässäkin kirjassa. Hahmot ovat tutunoloisia muunnelmia aiemmista kirjoista, samoin miljöö, johon on sulateltu aiemman tuotannon osia.

Genren määrittely menee vaikeaksi. Vahva halu olisi leimata historialliseksi reaalifantasiaksi. Tarinassa liikutaan hyvin samankaltaisissa oloissa kuin Suomessa sisällissodan jälkeen. Piirteitä on myös Saksasta 1930-luvulta. Toisaalta teoksessa mainitaan esineitä ja asioita, jotka ovat yleistyneet maailmassa vasta Korean sodan jälkeen. Kirjassa esiintyvät nimet ovat germaanistyyppisiä; Alfred ja Albert. Aikatasoja ei silti järjestelmällisesti sekoiteta kuten taisi olla Siunauksessa. Mellakat ja levottomuudet, romaneihin kohdistuva vaino voisivat olla kuin tästä päivästä, 2010-luvun Euroopasta.

Näkökulmat leikkautuvat kuin taskulamppujen kiilat elokuiseen yöhön.

Ensin mies, nainen ja poika pakenevat. Ilmeisesti murhaa. Mukaan liittäytyy tyttö. Pako vie kaivosyhteisöön ja kiinniottoon. Uuteen pakoon tulvan saartamasta kylästä. Junamatkaan rannikolle ja salaperäisen Mestarin metsästykseen. Tragikoomiseen juoksupakoon ja pidätykseen. Sitten avaavaan takaumaan ja uusiin henkilöhahmoihin. Tietoisuus yhteiskuntaluokkien kärjistyneistä suhteista repäistään lukijan silmille. Joku voisi jopa puhua luokkatietoisesta proletaarikirjallisuudesta. Antisankari ei tosin ole työläisheros, vaan luokastaan vajonnut nahjus. Yhtymäkohtia on paljon 1800-luvun klassiseen venäläiseen kirjallisuuteen. Välähdyksiä moderniin amerikkalaiseen kirjallisuuteen.

Kielellisesti teos on Sahlbergin tyylille uskollista eli äärimmäisen kaunista ja verevää, miltein minimalistista mutta vahvaa. Kielikuvat ovat rehevän voimakkaita. Yksi asia tökki. Moni asia oli maksoittunut.

Loistavaa kirjallisuutta loisteliaalta kirjailijalta.

torstai 19. tammikuuta 2012

Anu Silfverberg: He eivät olleet eläimiä

Anu Silfverberg: He eivät olleet eläimiä. Avain, 2011. 256 s.

Anu Silfverbergin He eivät olleet eläimiä on sarja tarkkarajaisia novelleja. Näkökulmat ovat yleensä yksittäisten henkilöiden, joiden hetki peilautuu ympärillä olevien hahmojen kautta. Elämäntilanteita ei kaivella henkilöhistorioihin syvemmin uppoamatta. Eletään enemmän mentaalisissa tiloissa, menossa olevassa hetkessä.

Novellit liikkuvat Suomessa ja Euroopassa. Henki on mustanpuhuttelevaa kuitenkaan turhia kärjistämättä. Rouhevaa realismia, joka saa lukijan sydämen sykkimään leppeästä myötätunnosta.

Asetelmat pohtivat ihmissuhteiden mystiikkaa. Erityisesti mieleen painui paksuna olevan naisen pakkomielteinen pako sikalaan. Koskettavaa draamaa. Kokonaisuutena kuitenkin keskinkertainen kirja, jonka lukee innolla kerran, mutta tuskin uudestaan.

Jani Saxell arvosteli kirjan Kiiltomatoon. Kannattaa katsoa.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Merja Hutri: Yksilön ammatillisen kriisiytymisen tunnistaminen stressitekijöiden, työhön liittyvien selitystapojen ja tunteiden perusteella

Merja Hutri: Yksilön ammatillisen kriisiytymisen tunnistaminen stressitekijöiden, työhön liittyvien selitystapojen ja tunteiden perusteella. Työpoliittinen tutkimus 232. Työministeriö, 2001. 399 s. (plus noin viisikymmentä numeroimatonta sivua)

Työ kuluttaa tekijäänsä. Työntekijä on ristiaallokossa. Omien odotusten ja vaatimusten, työkavereiden ja työnantajien tahtotilojen, asiakkaiden ja ystävien paineet menevät päällekkäin ja musertavat. Työuupunut yksilö kriisiytyy ammatillisesti ja jopa vaihtaa kokonaan alaa.

Sinänsä kiinnostavaa tutkimusta aiheesta edustaa Merja Hutrin Yksilön ammatillisen kriisiytymisen tunnistaminen stressitekijöiden, työhön liittyvien selitystapojen ja tunteiden perusteella. Kirja koostuu otsikon mukaisesta suomenkielisestä tiivistävästä pääosasta ja neljästä englanninkielisestä sivuosasta, jotka ovat suomenkielisen osan pääasiallisina lähteinä.

Hieman kuivakkaa akateemista esitystapaa "elävöitetään" muun muassa taulukoilla keskiarvoista ja hajonnoista eri klustereissa. Toisin sanoen kirja antaa kapealle lukijajoukolle varmasti paljon, mutta enemmistölle sen esitystapa tuskin aukeaa kovinkaan helposti. Useimmille todennäköisesti riittää tiivistelmän lukeminen.

Pääviestinä oli, että tutkimuksissa kriisiytyneiksi tunnistetut työntekijät olivat naisia ja taustalla oli erilaisia stressitekijöitä. Suurin ryhmä oli ihmissuhdeongelmia työssään kokeneet.

Tutkimuksissa rajattiin ei-akateemisiin taustoihin, mutta kaipa sen tuloksia voi soveltaa laajemminkin. Kirjan tutkimuksista vanhimmat olivat kahdenkymmenen vuoden takaa.

Työelämä on muuttunut ja vaatimukset vaihtuneet.

Esimerkiksi oma työhistoriani on silppumainen tilkkutäkki, jossa on voimakkaita pitkiäkin vuosien juonteita. Työ- ja palvelussuhteita on ollut rinnakkain, pätkittäin ja sivuttain. Olen kartuttanut työeläkettä niin valtiolla, kunnilla, yksityisillä kuin apurahoillakin. Ammatit ovat olleet akateemisia ja matalan osaamisen. Työt ovat loppuneet niin omasta halusta kuin niiden projektimaisuuden ja määräaikaisuuden takia. Työuraa on katkonut varusmiespalvelus ja hetkittäiset työttömyydet. Työuraa on leventänyt samanaikaiset työsuhteet, jolloin töitä on ollut jokaisena viikon päivänä jopa 12-14 tuntia. Väliin on uhannut loppuunpalaminen, josta olen toipunut.

Viimeiset neljä vuotta tietoisesti olen ollut työorientoinut, mutta vähitellen olen siirtänyt painopistettä elämässä muualle. Työn edelle on kivunneet liikunta ja läheiset ihmissuhteet. Tärkeintä oli ponnistaa hyvälle työuralle, joka mahdollistaa muut mukavuudet. Henkisen kestävyyden kannalta elämän perusasioiden tulee olla kunnossa. Muuten ei jaksa (työ)elämän tyrskyissä. Nykyinen päätyö on ajoittain psyykkisesti erittäin rankkaa, mutta moniammatillinen ja koulutuksellinen tausta on auttanut kestämään koettelemuksia antaen perspektiiviä.

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Peter Jacobi: Elämäni kirjana

Peter Jacobi: Elämäni kirjana. Like, 2001. 138 s.

Metamorfoosit eivät ole mitään uutta kirjallisuudessa. Antiikissa itse asiassa muodonmuutokset olivat varsin suosittuja teemoja. Peter Jacobin Elämäni kirjana ei siis edusta mitään järisyttävää. Eikä juonikaan ole mikään superseksikäs. Silti se on paikoin hulvattoman hauska romaani, jota ei siksi malta päästää käsistään.

Nenän kirjoissa ikänsä pitänyt viisikymppinen kirjakauppias muuttuu kirjaksi. Tyttöystävä selvittelee hetken ja heivaa kirjaksi muuttuneen miehensä ikkunasta ulos. Erinäisten vaiheiden kautta kirjamies päätyy tuttavan luo kustantamoon ja lopulta takaisin kotiin ja levitykseen. Hykerryttävänä lisänä ovat matkan aikana tulevat tahrat, jotka ovat kuvituksena häiritsemässä lukemista.

Kirja keskustelee lukijan kanssa, pohdiskelee maailmankirjallisuutta ja vertaa itseään jalompiin keitoksiin. Se kommentoi tilaansa ja pyristelee uudessa olomuodossaan edeten reaaliajassa. Syvällisenä kirjana sitä ei voi pitää, mutta menettelee kevyenä viihteenä välissä. Muun painavamman lukemisen ohessa.

Arto Luukkanen: Suomi Venäjän taskussa

Arto Luukkanen: Suomi Venäjän taskussa. WSOY, 2010. 190 s.

Arto Luukkasen Suomi Venäjän taskussa on ärhäkkä pamfletti kipeästä asiasta: Suomen ja suomalaisten suhteesta Venäjään ja venäläisiin. Hän käy läpi kriittisesti viime vuosien kärhämiä ruoskien suomettuneisuudesta. Hänen mukaansa rähmälläänolo jatkuu 1990-luvun hetkittäisen vapauden jälkeen.

Luukkasen näkemyksen mukaan Suomi oli osana neuvostojärjestelmää omana autonomisena autoritäärisen demokratian muotonaan. Toisin kuin monissa muissa entisissä neuvostotasavalloissa ja Itä-Euroopan satelliiteissa Neuvostoliiton luhistuminen ei uudistanut poliittista järjestelmää, vaan vanha kaarti jatkoi vallassa. Siksi Kekkosen kauden aikana syntyneen kumartelun hämähäkkejä ei tuomittu, vaan he vaikuttavat yhä yhteiskunnassa. Kaikki eivät tätä näkemystä edes halua tunnustaa ja puolustavat omaa käytöstään ja sukupolveaan. Syytä selvittelyyn ei muka olisi.

Lopputulemassaan hän referoikin paljon Taneli Heikan ja Katja Boxbergin Lumedemokratiaa.

Vähän vastaavia ajatuksia Suomen yhteiskuntamallin demokraattisen pintakuorrutuksen alta löytyvästä mustasta sydämestä ovat laukoneet myös Risto Volanen (sotilaiden vallasta virkamiehistössä) ja Alpo Rusi (salaisen poliisin kuristusotteesta). Heidän tulkintaansa yhteenvetäen suomalainen elää jonkinlaisessa kaksoistodellisuudessa. Armeija, turvallisuuspoliisi ja Venäjä ohjaavat suomalaista nukketeatteria ja vetelevät naruista taustalla. Seurauksena on groteskeja mediasotia, vaikenemista ja ihmisten eristämistä ja leimaamista.

Luukkasen mielestä Suomessa ei ole kunnolla ymmärretty Venäjän muutosta uhoavaan nulikkakapitalismiin. Vanhasta tottumuksesta ministerien sanomisia vääristellään ja tulitukea haetaan Moskovasta. Venäjää rakastetaan ylikaiken huomaamatta venäläisten häikäilemättömyyttä ja suomalaisten hyväuskoisuuden hyväksikäyttöä. Kritiikki tai epäilykin siitä leimataan ja vouhkataan kuvitelluksi venäläisvastaisuudeksi, jonka avulla yritetään käydä sisäpoliittista valtapeliä ja poimia pisteitä venäläisiltä valtiailta.

Suomi on Venäjän hallinnassa, Luukkanen toteaa pamfetissaan. Halusimme tai emme. Olemme Venäjän taskussa.

perjantai 6. tammikuuta 2012

Donald J. Trump & Robert T. Kiyosaki: Midas Touch. Why Some Entrepreneurs Get Rich - And Why Most Don´t

Donald J. Trump & Robert T. Kiyosaki: Midas Touch. Why Some Entrepreneurs Get Rich - And Why Most Don´t. Plata Publishing, 2011. 224 s.

Elämme länsimaissa aikaa, jossa markkinamasennus tuhoaa talouden perusteita. Ylivarojen elely on tiensä päässä ja nyt on maksun aika. Valitettavasti vain syötyjä rahoja ei investoitu tulevaan, joten valtiot (ja yritykset) ovat vararikossa ilman toiveita tuloista. Tämä pyyhkäisee työpaikat ja toimeentulon tavallisiltakin, asiansa hyvin hoitaneilta henkilöiltä. Taloudellisten verkostojen luhistuessa yhä useampi kysyy mistä töitä, mistä talouskasvua, taloudellista turvallisuutta ja vakautta?

Yksi kelpo vastaus on yrittäjyydestä. Maailma tarvitsee organisaattoreita, jotka panevat talouden pyörät pyörimään ja luovat toimillaan työpaikkoja ja hyvinvointia.

Donald J. Trump ja Robert T. Kiyosaki ovat molemmat olleet menestyksekkäitä yrittäjiä, jotka ovat olleet tietoisia taloudentilasta ja varoitelleet tulevasta tuhosta. Donald J. Trump on luonut luksusimperiumin, jonka haarat leviävät monelle alalle ja jopa talouskirjallisuuteen asti. Robert T. Kiyosaki on puolestaan kovan tien kautta oppinut bisneksen lait. Epäonnistuneista yrityksistä hän on kompuroinut koulutusmaailman vastarannankiiskeksi, joka saarnaa yrittäjyydestä ja maailmantaloudesta. Hän on myös sijoittaja, jonka bisnekset tuovat taloudellista turvaa. Molemmat haluavat jakaa tietotaitoaan laajemmalle yleisölle - ja tietysti tienata siinä sivussa lisää.

Heidän toinen yhteiskirjansa Midas Touch. Why Some Entrepreneurs Get Rich - And Why Most Don´t ilmestyi jo alkusyksystä 2011 ja on lojunut yöpöydällä odottamassa lukuvuoroa. Kokonaisuutena kyseessä on kiinnostava ja opettava - peräti innostava opus. Pientä viilaamista olisi ollut varaa tehdä. Molemmat kirjoittajat sortuvat jaaritteluun ja toistoon, vaikka kannustavatkin nopeuteen ja kokonaisuuksien tiivistämiseen. Rakenteellisesti lukujen loppuun sijoitetut kysymysnivaskat herättelevät yrittäjiksi aikovien aivoja nokkelasti.

Mitä sitten menestyviksi yrittäjiksi aikovilta vaaditaan? Maailma on julma, erityisesti liike-elämä. Huijatuksi tuleminen, petokset ja asiakkaiden palaute - ostamatta oleminen - lyövät maanpinnalle nopeasti. Yrittäjän täytyy verkostua muiden hyvien tyyppien kanssa: solmia liiketuttavuuksia, pyytää mentoriksi ja neuvonantajiksi.

Persoonallisuus ja luonteenlaatu ovat olennaisia menestyksessä. Useimmat meistä on koulutettu hyviksi työntekijöiksi ja kapean alan osaajiksi. Menestyvä yrittäjä on kokonaisuuden katsoja. Hänen ei tarvitse hallita täydellisesti kaikkia osa-alueita, mutta hänellä täytyy olla niiden vankka tuntemus. Täytyy olla rohkeutta hypätä tyhjän päälle ja halua kasvattaa liiketoimintaa. Täytyy olla jotain uniikkia, jolla lyödä kilpailijat. Kilpailijat voivat olla aivan eri aloilla, mutta kamppailevat samojen ihmisten ajasta ja rahoista. Yrittäjän täytyy olla antaja ja silloin hän myös saa takaisin. Hyvä yrittäjä on kuuntelija ja osaa typistää sanomansa olennaiseen. Hyvä yrittäjä hankkii rahoituksensa etukäteen eikä vasta kun konkurssiasiamies kolkuttelee ovea. Hyvä yrittäjä on rehellinen ja hoitaa asiansa viranomaisten kanssa esimerkillisesti. Luottamus ennen kaikkea. Liiketoiminnan täytyy olla ennustettavaa ja jatkuvaa sekä laadukasta. Asiakas saa tänään mitä odottaa, asiakas voi olla varma että saa sitä huomennakin.

Liiketoiminnan malliesimerkkinä he käyttävät monia kansainvälisiä suuryrityksiä, jotka ovat yksinkertaisilla uniikeilla ratkaisuilla mullistaneet markkinat ja turvonneet globaaleiksi vahvoiksi pelureiksi. Yksi näistä on McDonald´s, jossa työskentely on yrittäjälle arvokasta käytännön koulutusta.

Trumpin ja Kiyosakin kirja suuntautuu bisneselämään ja omaan puulaakiin. Yrittäjyyttä voi nähdä myös laajemmissa kehyksissä schumpeteriläisin silmin. Näin ollen jokainen voisi olla oman elämänsä yrittäjä ja kiinteyttää ja voimaannuttaa yhteisöjään.