Mika Waltari: Kuun maisema

Suomen kirjallisuuden valiot. Aleksis Kivestä Hannu Salamaan. IV. Valitut Palat, 1975.
(Mika Waltari: Kuun Maisema, 58 s.)

Työmatkalla kesällä Porvoossa tuli piipahdettua antikvariaatissa. Myynnissä oli Suomen kirjallisuuden valiot sarja kolmellakymmenellä sentillä kappale. Vastustamaton tarjous.

Kyseisen kirjasarjan neljännessä osassa oli sopiva novelli sunnuntain rentouttavaksi ratoksi. Mika Waltarin laaja tuotanto sisältää tyyliltään ja tasoltaan kirjavan kattauksen. Kokoelmaan on näytteeksi valikoitunut novelli Kuun maisema (1953). Mainio valinta. Lukeminen sykähdyttää aina yhtä paljon!

Musta novelli kylmää kyynisyydessään. Pessimismin kyllästämä kirja poreilee pahuutta. Ohuena punaisena lankana kiemurteleva rakkauden illuusioita peilaileva ydinkertomus saa lihaksi ympärilleen maailman julmuuden. Siitä muodostuu sodan tuhoaman sukupolven pettymyksen täyttymys. Kammottavat kerrostumat sulattavat sielut, jähmettävät elämän, tappavat taimet.

Alun varhaisnuorta kertojapoikaa viedään kauhujen kautta värittömään aikuisuuteen.

Waltari leikkaa kehityskertomuksen lomaan yhteiskunnallista kuohuntaa, joka sysää puolestaan yksityistä puolta omille urilleen. Tempo on kiihkeän hengästyttävä.

Tiivistettynä nuori poika matkaa maalle sedän ja tädin tykö. Hän kokee ensimmäiset eroottiset elämykset, samalla tuodaan näyttämölle ensin sivuhahmona vähän nuorempi tyttö, josta poika ei piittaa. Uskonnollinen kidutus, jonka piirteet piirretään jo kättelyssä kylvää kauhua sedän ja tädin luona. Tyttöparka joutuu kasvattilapsena heidän uhriksi.

Vuodet vierivät, lapset aikuistuvat. Poika keskeyttää teologian opinnot, suuntaa armeijaan ja lopulta kielitieteiden kautta käväisee Palestiinassa. Sodan sytyttyä maailmanpalo vie rintamalle ja vasta käden silpoutuminen vapauttaa. Tyttö puolestaan pyristelee irti ja taistelee itsensä teatterikouluun ja ajautuu lopulta filmitähdeksi.

Novellissa on runsaasti tanakoita lauseita, jotka sopii irrottaa kontekstistaan. Niissä on syvää sanomaa. Esimerkiksi seuraavassa saarnataan uskontoa vastaan. Kertojapoika perustelee päätöstään luopua teologian opiskelusta:
"Todelliset syyt olivat jo hiljaisuudessa patoutuneet mieleeni. Olin lukenut kirkkohistoriaa, olin lukenut kuvariidoista, kirkolliskokouksista, uskonsodista. Kirkon historiaa oli mielikuvituksessani alkanut ympäröidä rovioiden käry ja miljoonien ruumiiden verihuuru. Minua kammotti ajatus, miten suunnattoman paljon pahaa saattoivat saada aikaan juuri ne, jotka tarkoittivat eniten hyvää. Usko sanoi: joko - tai, kaikki muu oli puolinaista, mutta se oli kiihkon ja suvaitsemattomuuden sanoma ihmisten maailmassa. Aloin vihata suvaitsemattomuutta ymmärtämättä että tällaiseenkin vihaan sisältyi jo suvaitsemattomuuden polttava siemen." (Mika Waltari, Kuun maisema)

Kaikki syyt olla lukematta Mika Waltaria ovat tekosyitä. Hän jos kuka olisi Nobelin ansainnut.