sunnuntai 28. elokuuta 2011

Juhani Aho: Yksin

Juhani Aho: Yksin. SKS, 2003. 10 s.

"Tähän aikaan, jolloin paljon uusia kirjoja ilmestyy ja kirjan nimestä, jopa vaikka puolet sisällöstäkin lukisi, ei voi arvata mitä saastaa loppu saattaa sisältää, olisi hyvä että jo nimilehdellä ilmoitettaisiin että sisällys on pornografillista laatua. Silloin ei ainakaan tietämättänsä rahojansa tuhlaisi." (Uusi Suometar, 27.11.1890)

Uuden Suomettaren arvostelija tuohtui Juhani Ahon valtion varoilla Pariisiin tekemän matkan tuloksesta, romaanista Yksin. Muut kriitikot olivat vastaanottavaisempia mehukkaasta kirjasta. Uutta Juhani Ahon tyylissä oli mielenliikkeitä tarkasti tutkiva vivahde. Aho siirtyi myös kertomaan rakkaudesta - ikivanhasta ja klassisesta kirjallisuuden aiheesta. Juonenkaava sinänsä on yksinkertainen, moneen kertaan toistettu.

Keski-ikäinen, kirjailijan itsensä oloinen mies pettyy rakkaudessa, mutta rakastuu silti vielä kerran tulisesti. Rakkauden kohteena on ystävän nuoruutensa kukkaan puhjennut sisko. Kiltistä vokottelusta huolimatta vastakaiku ei herää. Kertoja pakenee Helsingistä Pariisiin. Pariisin moderni ihmemaailma on kuin satua periferiasta tulleelle. Tekniset uutuudet, ihmispaljous hämmentävät.

Rakkaus kuitenkin riutuu miehen rinnassa ja suomalaissanomalehden kihlausuutinen järkyttää miesparan pökerryksiin. Hän hakeutuu prostituoidun petiin. Mutta teko kalvaa koko yön mieltä eikä hän nauti naisen seurasta.

Kieleltään teos on kaunista. Lauserihmastot ovat kenties kieliopillisesti kehnoja, mutta varhaisena tajunnanvirtatekniikkana mahtavia. Ne ovat paikoin kuin sarjoja välähdyksiä, jotka luovat moninaisia eläviä maisemia.

Ekstrana tässä versiossa on Jyrki Nummen esipuhe ja liitteenä lopussa joukko aikalaisarvosteluja.

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Kari Hotakainen: Ihmisen osa

Kari Hotakainen: Ihmisen osa. Siltala, 2009. 276 s.

Kari Hotakaisen Ihmisen osaan sisäänpääsyyn vaadittiin kymmeniä sivuja turhautunutta lukemista. Ei se sittenkaan sekavuudessaan makuhermoja hivellyt, mutta luetuksi tuli.

Hotakainen ei noudata totuttua kaavaa, vaan pläjäyttää lukijan kasvoille vanhan naisen kautta yhden suvun surut kuin irtolehtinä. Loppua kohden tutuntuntuiset tragikoomiset mieshahmot voimaantuvat ja nousevat romaanin parhaimmaksi anniksi. Suuhun jää maku sarjasta irrallisia vitsejä, jotka lomittavat muuten tarpeetonta tavaraa.

Mieshahmoista melkein olisi voinut sinänsä kirjoittaa omat kirjat. Esimerkiksi hautajaisissa kuokkiva lurjus on hersyvän hauska kelmi.

Työelämää ja kapitalistista yhteiskuntajärjestelmää piikitellään kuin tulevaa Jumalan sanaa enteillen.

Kaikkein häiritsevintä on paikoin esiintyvät kilometrilauseet. Taiteellisesti toki taitavia, mutta lukemista tökkiviä.

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Ylirajainen kulttuuri. Etnisyys Suomessa 2000-luvulla

Tuomas Martikainen (toim.): Ylirajainen kulttuuri. Etnisyys Suomessa 2000-luvulla. Tietolipas 212, SKS. 2006. 308 s.

Neuvostoliiton hajoamisen myötä myös Suomi muuttui. Varsinkin 2000-luvulla katukuva on värittynyt monissa kaupungeissa. Perinteisen lähialueilta suuntautuneen muuttoliikkeen lisäksi maahanmuuttoa on tullut kauempaa kuten Lähi-idästä, Pohjois-Afrikan maista ja Aasiasta asti. Sotien ruokkima kurjuus on paiskannut ihmiskohtaloita kauas pohjoiseen. Toisaalta lisääntynyt kaukomatkailu on edistänyt kansainvälistä avioitumista. Inkeriläisten paluumuutto on kasvattanut isohkon, jopa syrjityn venäjänkielisen vähemmistön, vaikka suomenkielisyyden ja suomalaistaustaisuuden kuviteltiin olevan kotoutumisesta edistävä asia.

Ylirajainen kulttuuri. Etnisyys Suomessa 2000-luvulla on räväkkä katsaus tämän päivän suomalaiseen yhteiskuntaan.

Suomalainen yhteiskunta on aina ollut monimuotoinen ja monikulttuurinen valtiollisella tasolla muista pohjoismaista poiketen. Kun Ruotsi ja Norja ovat pyrkineet hävittämään vähemmistönsä on Suomi antanut kielten kukkia. Kansalaisten keskuudessa Suomi on kuitenkin näyttäytynyt yhtenäiskulttuurina, joka on toisaalta kärsinyt kolonialistisen ruotsin kielen puristuksessa, toisaalta potkinut pimentoon muita Suomenniemellä asuneita kieliryhmittymiä. Ristiriitoja on siis ollut ja on edelleen. Uutena sotkuna soppaan on ollut lisääntynyt maahanmuutto kaukomailta.

Laura Huttusen artikkeli bosnialaisten diasporasta tuo esiin tuttuja piirteitä ruotsinsuomalaisten tutkimuksista. Lomilla halutaan näyttäytyä ja esitellä varakkuutta.

Hannu Sirkkilän artikkelissa tuodaan esiin suomalaismiesten käsityksiä thaimaalaisista vaimoista. Sinänsä näkemykset eivät olleet yllättäviä. Melko sovinistisia, suomalaisia naisia halveksivia ja thaimaalaisia ylistäviä. Suhteissa on jähmettyneet sukupuoliroolit, dominantti mies ja alistuva nainen.

Heli Niemelän katsaus suomensomalialaisten nuorten tyttöjen maailmaan on ravisteleva. Yhdistäviä piirteitä on havaittavissa esimerkiksi lestadiolaisuuteen (eikä se ole yhtään huono asia). Ikävintä on tyttöjen pariutumisen rajaaminen omaan etniseen ryhmään, kun taas pojat saavat avioitua suomalaisenkin tytön kanssa.

Sari Pietikäinen kuvaa saamenkielistä ja venäjänkielistä mediaa toimittajien haastattelujen kautta. Tämä on yllättävää, koska Ruotsissa valtaväestön tutkijoita tai valtamediaa ei kiinnosta vähemmistömedia. Suomessa valtaväestöstä tuleva tutkija tutustuu vähemmistön maisemiin. Artikkelissa kuvataan myös miten valtaväestön poliitikot osallistuvat vähemmistömedian julkisuuteen vähemmistön kielellä mikä on esimerkiksi Ruotsiin verrattuna ennen kuulumatonta.

Elli Heikkilä
ja Maria Pikkarainen käsittelevät maahanmuuttajien työllisyyttä. Näin 2011 keskellä yhtä maailmantalouden historian pahinta pyöritystä artikkelissa toistuva fraasi työvoimapulasta särähtää ironisesti korvaan.

Sitä paitsi Suomesta uupuu tällä hetkellä teollisuudenala, joka vetäisi heikosti koulutettua työväkeä. Korkeasti koulutettujen työpaikoista puhumattakaan. Palvelusektori huutaa monin paikoin työvoiman perään, mutta kunnollisen kielitaidon puute hidastaa maahanmuuttajien työllistymistä eikä erityisemmin houkuttele itsessään muuttamaan sen takia Suomeen. Työntäviä tekijöitä maailmalla on kyllä. Välimeren maissa nuorisotyöttömyys lähentelee viittäkymmentä prosenttia. Suomi on toistaiseksi harvoja levottomuuksilta ja pahalta talouskriisiltä välttyneitä maailmankolkkia, mutta ilmasto ja vientivetoinen talous eivät ime massoittain maahanmuuttajia. En ainakaan usko. Ne harvat jotka tänne suostuu asettumaan ovat minun puolesta tervetulleita.

Mainio kirja kaiken kaikkiaan.