lauantai 5. toukokuuta 2012

Jung Chang: Villijoutsenet. Kolmen kiinattaren tarina

Jung Chang: Villijoutsenet. Kolmen kiinattaren tarina. Otava, 1993. 571 s.

Jung Changin Villijoutsenet. Kolmen kiinattaren tarina on ravisuttavaa luettavaa. Se lihallistaa maailmanhistoriaa.

1900-luku oli maailmanhistorian verisin ja julmin. Yksi aate oli pahin: kommunismi. Sosialistiset maat kattoivat pahimmillaan valtaosan maapallosta ja suuren osan väestöstä. Neuvostoliitto ja sen satelliitit, Kiina ja aasialaiset versiot punatotalitarismista, afrikkalaiset kokeilut... Uhriluku kohoaa kymmeniin, jopa satoihin miljooniin. Kommunismi alisti ja tuhosi ihmiselämiä, repi perheitä ja pakotti katastrofaalisiin pöhköyksiin ja tyhmyyden ylistykseen.

Jung Chang läpivalaisee Kiinan kipeää 1900-lukua oman sukunsa kautta. 1900-luvun alun Kiina oli siirtomaavaltojen alistama entinen suurvalta, jossa vallitsivat feodaaliset tavat ja kulttuuri, joka muun muassa sitoi naisten jalat ja jaloista rikottiin luut, etteivät ne kasvaisi. Japanin miehitystä vastustamaan nousivat niin kommunistit kuin kansallismieliset. Yhteisen vihollisen lisäksi he kamppailivat keskenään. Kansallismieliset hävisivät ja pakenivat Taiwaniin. Lopulta toisen maailmansodan jälkeen kommunistit saivat haltuunsa koko monikulttuurisen maan. Alkoivat puhdistukset ja Maon henkilökultin rakennus. Maolaiset vihasivat koulutusta ja sivistystä. Mao usutti kansanryhmät toistensa kimppuun. Luotiin mielivaltainen luokkayhteiskunta, jossa jokaisen asema oli sidoksissa esi-isien asemaan menneisyydessä ja sen perusteella leimattiin loppuelämäksi.  Kaikki vanha tuhottiin kulttuurivallankumouksen nimissä ja ihmisiä lähetettiin pakkotöihin järjettömiin projekteihin. Talouselämä rampautettiin pistämällä koko kansa tuottamaan samaa ja jättämällä kaikki muu työ tekemättä.

Kirjassa on karmaisevia kohtia. Historiattomuus rehottaa Maon Kiinassa. Jung Chang kuitenkin alkaa epäillä ettei kaikki ole kuten väitetään. Hänen silmänsä vähitellen aukeavat järjestelmän järjettömyydelle.  Hänet pelastaa pääsy opiskelemaan englantia ja vaihtoon Iso-Britanniaan. Tätä kirjaa hän alkoi kirjoittamaan vasta kymmenen vuoden maanpaon jälkeen, kun oma äiti pääsi vierailemaan Iso-Britanniassa ja kertoi suvun tarinan. Siihen asti tapahtuneesta oli vaiettu.

Suosittelen kirjaa kaikille. Etenkin nuorille.

2 kommenttia:

Reeta Karoliina kirjoitti...

Olen lukenut tämän pariinkin otteeseen, mahtava, hurja kirja!

Anonyymi kirjoitti...

On järjetöntä syyttää komunismin aatette niistä kauheuksista joita kiina on joutunut kokemaan. Komuinsi on vain sorretun köhyälistön luonnollinen raivon purkaus kohti sortajaa. Aate on perimmiltään hyvä, mutta kuten me kaikki tiedämme ihmiset eivät ole hyviä. Kiinan ja vielä tänäkin päivänä monen muun maan ongelma on kaiken vallan keskittäminen yhdelle mielenvikaiselle henkilölle. Mao ei toiminut komusimin ohjeiden mukaan, vaiin käytti sitä ainoastaan maskina aivopestä massat.