Kari Hotakainen: Bronks. WSOY pokkari, 2011. 217 s.
Kari Hotakaisen Bronks sijoittuu Helsingin kaltaiseen rinnakkaistodellisuuteen. Skifistinen sekavuus saa lukijan hämmennyksiin. Pohjimmiltaan se lienee kaupungistumisen jälkeisen ajan kritiikkiä. Rikkinäinen rakenne tekee siitä tasoltaan epävakaan. Näkökulmaa ja kertomistekniikkaa vaihdetaan. Selkeää juonta ei ole, jos ei laske sellaiseksi maansiirtäjä Raimo Kallion pirstoutumista Joutomaalta Keskustaan.
En saanut kunnollista otetta tällä(kään) kertaa. Hotakaisen tuotannon tyypillisiä peruselementtejä on toki mukana. Hotakaiselle ominaista ovat pakkomielteiset, omapäiset henkilöhahmot, jotka toteuttavat elämää suurempaa projektia muista piittamaatta häiriintymisen asteelle asti. Kallion suku tonkii maata psykoottisesti.
Ehkä kirjan voisi lukea rakennemuutoksen kritiikkinä. Siitä miten ruumiillisen työn tekijät pakotetaan pois lähiöistä keskustojen toimistokarsinoihin. Siitä miten työnkuva muuttuu ja muuttaa tapaamme hahmottaa maailmaa.
Toiset pitävät Bronksia erinomaisena satuna suomalaisesta yhteiskunnasta ja sen kärkkäänä kritiikkinä. Onhan se varmasti sitäkin, mutta omassa suussa se ei maistunut yhtä täydelliseltä. Ehkä vertaan liikaa kirjailijan muuhun tuotantoon, mikä sinänsä on väärin, koska jokaista teosta pitäisi kai arvioida omana itsenään. Kirjan viesti tuntui vesittyvän toistoon. Tiivistetymminkin olisi voinut toisin sanoen sanoman ilmaista. Nyt tuntui vähän väkisin pitkitetyltä. Typistettynä toimisi kenties paremmin. Tai ehkä vain olen nykyisen nopean mediakulttuurin ilmentymä, joka ei kykene kunnolla keskittymään pidempään jaaritteluun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti