perjantai 31. elokuuta 2007

Hannu Luntiala: Viimeiset viestit

Hannu Luntiala: Viimeiset viestit. Tammi 2007. 332 s.

Takakannessa väitetään tässä tekevän kirjallisuushistoriaa. Ensi kertaa olisi muka romaani rakennettu tekstiviesteistä. Uskokoon ken tahtoo. Muistaakseni sanataidetta on tuotettu tekstiviestein peräti romaanimuodossa jo aiemmin. Jos en ole aivan väärässä, niin ainakin Japanissa tai Etelä-Koreassa, tai kummassakin. Tai sitten kyse oli vain novelleista. Luntialan romaanin julkaisun uutisoivat kuitenkin Helsingin Sanomien mukaan muun muassa AP, USA Today ja Business Week. Ja niiden mielestä tämä olisi tosiaan ensimmäinen.
Tämä "historiallinen" opus tuottaa lukijalle pettymyksen. Luin sen lounastunnilla, joten aikaa minimalistiseen sanailuun ei onneksi paljoa tuhraudu. Toteutustapa on toki kiehtova ja jännä, Luntiala ei kuitenkaan tavoita imaisevaa vauhtia, eikä upota voimaa yksittäisiin sanoihin. Paljon on tyhjää. Viesteistä ei paljastu tarpeeksi informaatiota, joten hahmot jäävät etäisiksi. Teos myös hämmentää suunnilleen puoleenväliin, jolloin tekstaajat alkavat asettua lokeroihinsa. Alun normaalius saa kummallisia piirteitä, teoksen uskottavuus rapautuu. Lukijalle annetaan liiaksi valtaa olettaa.
Juonen alkuasetelma on monelle ruotsinsuomalaiselle läheinen. Mies päättää livistää Suomesta, lopullisesti. Päähenkilö on johtajana it-lafkassa, ottaa hatkat ja jättää perheen. Ensin Tukholmaan, valuu alemmas Kööpenhaminaan ja lopulta lennähtää Kuwaitiin ja Sri Lankaan. Hän ostelee prepaid-liittymiä, tapailee outoja henkilöitä. Samanaikaisesti kotimaassa paljastuu miehen yrityksessä kavallus, ja miestä aletaan jahtaamaan. Mies on kuolemaisillaan tautiin ja jakaa kavaltamansa rahat köyhille srilankalaisille. Tarina on toimiva, mutta ei tässä muodossa.
Kustantajana olisin tyrmännyt käsikirjoituksen ja patistanut muuttamaan muotoa ainakin osittain. Alun johdanto on kurja hätäratkaisu sinänsä kainon idean pelastamiseksi, mutta se ei riitä. Tällaisenaan tämä on lukijan kiusaamista.

sunnuntai 26. elokuuta 2007

Awiwa Keller & Gunhild Wallin: Arbetets mening och drivkrafter

Awiwa Keller & Gunhild Wallin: Arbetets mening och drivkrafter. Brain Books 2000. 240 s.

Jos edellistä kirjaa (Vredens duvor) tuli moitittua puolitieteellisyydestä, on tässä kirjassa siltä osin kaikki kunnossa. Mainio johdanto ja metodi, sisältö on toimitettu ja analyysi on asiallista. Muutenkaan ei kai olisi voinut tehdä? Kirja kurkistaa miten 52 ruotsalaista vietti työpäivänsä vuosituhannen vaihteessa. Jokaista on haastateltu pari tuntia, jokainen on saanut samat rajatut kysymykset ja jokaisesta kerrotaan samat taustat toimitettujen haastattelujen aluksi. Lopuksi on lähdeluettelokin. Että näin. Tätä on hauskempi lukea! Taustalla onkin muun muassa Rådet för Arbetslivsforskning (RALF) Arbetslivsinstitutetin ja Uppsalan yliopiston taloushistorian laitoksen lisäksi. Tärkeän panoksen kirjaseen on antanut myös Föreningen för Arbetarskydd (FFA). Ruotsissa kun ollaan, työläisten tutkimukseen keskittyneitä tahoja on kuin sieniä sateen jäljiltä.

Ei pidä pelästyä, vaikka haastattelut aloittaa sosiaalidemokraattinen kunnanneuvos Pajalasta. Ennakkoluulot karisevat osittain matkan varrella ja kirjan kautta pääsee tutustumaan moneen ammattiin ja ihmiseen kautta maan. Teos sopisi hyvin oppimateriaaliksi ammatinvalintaan opintojenohjauksen tunneille.
Työelämä yllättää ja jumittaa, ahdistaa ja antaa.
Kirjan myötä alkaa väistämättä muistelemaan omia kokemuksia. Paljon on omaankin (työ)elämään mahtunut, eikä ole mennyt niin kuin joskus oletti. Päinvastoin, tulevaisuudestaan uskaltaa sanoa entistä vähemmän. On tullut harjoitettua heroinistin heittoa kiinteistönhoitajana paukkupakkasiin itähelsinkiläisen kerrostalon rappukäytävästä ja paikkailtua ammuskelun jälkiä, edustustilojen siivoomista, kokousisäntänä olemista... Olen tehnyt reportaasireissun botkyrkalaiseen peruskouluun kulttuurilehden päätoimittajana, seilannut Mälarilla tukholmalaisen päivälehden toimittajana, lueskellut käsikirjoituksia kustannustoimittajana, hikoillut pesula-apulaisena, lennellyt sotaväen helikoptereilla Norjassa ja Suomen Lapissa... Istunut ruotsalaisen suuryhtiön hallituksessa... Kaikenlaista on tullut nähtyä ja koettua aina Santiago de Cubasta Pietariin, hyiseltä Jäämereltä Punaisen meren värikkäisiin syvyyksiin. Siinä sivussa olen opiskellut piakkoin tuplamaisteriksi.
Asuttua, oltua vaihdossa tai käytyä 25 maassa sitä kiittää omaa etuoikeutettuaan asemaansa ja tapaamiaan persoonia, jotka ovat osiltaan muovanneet minua tällaiseksi, kaikkine mahdollisine puutteineen ja hyvine puolineen, ja antaneet monia mukavia ja hauskojakin muistoja. Samalla se pistää nöyräksi kanssaihmisten edessä. Jos itse on saanut elää ihmeellistä elämää, miten runsaasti kiintoisaa onkaan tarttunut muiden rinkkaan! Vaikkapa juuri sinun, joka tätä luet!

Ingela Josefson & Göran Palm (red): Vredens duvor. Om kvinnors arbetslivserfarenheter

Ingela Josefson & Göran Palm (red.): Vredens duvor. Om kvinnors arbetslivserfarenheter. Tolv kvinnor skildrar sina jobb och fyra forskare kommenterar. PM Bäckström förlag & Föreningen liv i Sverige 1997. 299 s.

Tavallisten talliaisten todellisuudesta tarinoita kokoava yhdistys Föreningen Liv i Sverige uurtaa tuleville tutkijoille arvokasta kurkistusaukkoa menneisyyteen. Arkistoja penkoneena tietää miten kuivat kokousmuistiinpanot eivät paljoa kerro kuinka ne ylöskirjannut joskus kauan sitten ajatteli. Millaisia toiveita hänellä oli? Millaiseksi hän maailmansa ja mahdollisuutensa hahmotti?

1990-luvun puolivälissä tutkimus- ja dokumentointiprojekti Kvinnors Arbetsliv tuotti mielenkiintoista kirjasarjaa, jonka kolmas osa Vredens duvor on. Hankkeen taustalla oli muun muassa porvarihallituksen sosiaalidemokraattien propagandatehtaana lakkauttama Arbetslivsinstitutet. Nykyhallituksen mielestä tällainen toiminta kuuluu korkeakouluille ja yliopistoille, ei valtiolle. Lisäperusteena alasajolle oli heikko tieteellinen taso, vaikka joillakin aloilla poikkitieteellinen Arbetslivsinstitutet oli kadehdittua kärkeä. Tämän kirjan puutteista ei voine syyttää suoraan Arbetslivsinstitutetia, vastuuta on julkaisseella yhdistyksellä enemmän.

Teoksesta pistää silmään huolimattomuus ja vähäinen akateemisuus. Häiritsevintä on kunnon johdannon puuttuminen, esimerkiksi metodista mainitaan tuskin mitään. Epäselväksi jää miten ja miksi nämä tekstit ovat kirjaan päätyneet. Kirja kun koostuu 12 kunnallisalan naisen kirjoituksista, mikä sinänsä herättää uteliaisuutta. Aineiston epätasaisuus tuottaa suuren pettymyksen, kaikki on julkaistu sellaisenaan. Kirjoittajista mainitaan toisinaan tekstin lopussa koko nimi, joskus pelkkä nimimerkki. Koulutus ja muut taustatiedot vaihtelevat. Osa kirjoituksista on päiväkirjamaisia, osa jaarittelua. Virpi Ropposen Fridag från kastrullerna on puolestaan pysäyttävä kaunokirjallinen mestariteos, jota yksikään tutkija ei kirjan lopun teksteissään kommentoi. Tutkijoiden artikkelit ovat muutenkin kehnoja, jotain on ollut pakko kirjoittaa, vaikka mitään erityisempää sanottavaa ei ole ollut.

Kaunokirjallisesta suunnasta lähestyttäessä voi puolestaan todeta kirjan todella avartaneen omaa ymmärrystä runsaastikin. Hoitotyö ei ole helppoa, se voi olla helvettiä. Ja siitä maksetaan aivan liian vähän. Naisparat.
Monessa kirjoituksessa tuodaan esiin katkeruus sosiaalidemokraattista puoluetta ja ammattiyhdistysliikettä vastaan. 1990-luvun säästöt pistivät ahtaalle ja ammattiyhdistys koettiin valtiovallan orgaaniksi pitää työläiset kurissa ja palkat pieninä.

perjantai 24. elokuuta 2007

Orhan Pamuk: Istanbul. Minnen av en stad

Orhan Pamuk: Istanbul. Minnen av en stad. Norstedts 2006. 362 s.

Suomenkielinen versio Pamukin Istanbulista vaikutti paksulta ja painavalta, ruotsinnos on kooltaan varmasti puolta pienempi ja ohuehko. Suomennos jäi aikanaan kauppaan tyyriinä: 50 euroa on liikaa fanaattisimmallekin Pamuk-fanille. Ruotsinnoksen perusteella päätös oli oikea. Istanbul on sekava muistelmateos, joka harhautuu sivupoluille, ja on kaukana hänen maalauksellisista romaaneista, jotka saavat loisteliaisuudellaan haukkomaan henkeä.
Ken sen sijaan kaipaa pohdintaa Istanbulin olemuksesta ja kaupunkilaisten mielentilasta, on sille tässä otollinen kirja. Teos antaa myös hivenen osviittaa myyttisen maineen omaavaan mieheen. Runsas kuvitus tuo kaupungin lähemmäksi lukijaa.

Orhan Pamuk on asunut Istanbulissa koko elämänsä. Hän on imenyt sen melankolian, rappeutuneen olemuksen ja häpeän, halun kieltää menneisyytensä. Ja pusertanut niistä mehua koko maailman iloksi. Nyt hän on halunnut kertoa taustoista, ojentaa lukijoilleen raamit teoksiinsa: tästä kuhisevasta, pohjaanpalaneesta kattilasta ovat höyrynneet maailmalle romaanini.
F.E. Sillanpään muistelmat ovat puuduttavaa luettavaa, taatan jorinoissa uuvahtaa helposti. Pamuk ei lukijaansa vieraannuta, hän kyllä vetää vaikka väkisin mukanaan kaupungin kulttuurikerrostumia pölyttämään ja ripottelee väliin henkilökohtaisia muistoja, jotka kasvavat yhteen laajempien ilmiöiden ja tapahtumien kanssa. Romahtaneen imperiumin raunioilta sanoinkuvaamattomasta köyhyydestä puskee toivo, hentona kuin piskuinen kukka asfaltinraosta, tietoisena silti omasta mahdottomasta urakastaan, joka on silti hetkeksi tavoitettavissa, ennen kuin joku kiireinen kananaivo omassa kurjuudessaan vellovana talloo sen littaan.

tiistai 21. elokuuta 2007

Mats Ögren (red.): Sanningen om Sverige - en antologi om jobben som försvann

Mats Ögren (redaktör): Sanningen om Sverige - en antologi om jobben som försvann. Bokförlaget DN 2006. 219 s.

"Nämn ett land som är bättre än Sverige!" Vaatimalla nimeämään yksikin Ruotsia parempi maa Göran Persson tukahdutti politiikkaansa kohdistunutta kritiikkiä. Perssonin Ruotsi oli ongelmista huolimatta maailman paras paikka elää, jos oli häneen uskomista. Virallisesti työttömiä oli vähän ja ne, jotka töitä kaipasivat saisivat niitä aivan kohta, kunhan äänestäisivät sosiaalidemokraatteja. Kurjasti ei ollut kenelläkään, ketään ei pakoteta siivoamaan muiden sotkuja, kiitos sosiaalidemokraattien. Työssäuupuneet pääsivät varhaiseläkkeelle. Valtion tilit olivat ojennuksessa, kiitos Göranin viisauden ja säästäväisyyden.
Totta toinen puoli. Ruotsi on monessa mielessä hyvä maa. Juuret sotien runtelemassa Suomessa antavat perspektiiviä, omat ongelmat tuntuvat mitättömiltä verratessa aiempien sukupolvien kokemuksiin ja siihen, millaiseksi elämä olisi mahdollisesti muotoutunut Suomessa, jos ei olisi tullut tänne meren taa onneaan koettamaan.
Jo pelkkä harppaus itänaapuriin paljastaa paljon pahempaa pahoinvointia. Alkoholin kyllästämät köyhien ruhot haisevat heräävien kaupunkien porttikongeissa, puistonpenkeillä ja kaduilla. Väkivalta rehottaa. Huono-osaisuus on Suomessa syvempää ja laajempaa, kipuaminen takaisin pohjamudista on hankalaa. Toki Suomessa on runsaasti opittavaakin. Koulujärjestelmä on kärkeä, kielivähemmistöjä kohdellaan kiitettävästi. Ruotsi rämpii kielivähemmistöjen ihmisoikeuksissa mutasarjassa, koulujärjestelmä ontuu huolestuttavasti.

Dagens Nyheter-lehden kustantama antologia Ruotsin taloudesta ja työstä onkin kutkuttavaa luettavaa. Kirjaseen ovat osallistuneet politiikan, talouden, yliopistojen ja lehdistön kärkinimet, silloista pääministeriä Göran Perssonia lukuunottamatta. Esipuheessa Göranin kerrotaan aluksi lupautuneen, mutta perääntyneen nähdessään kiusalliset kysymykset maan todellisesta taloustilanteesta. Hänellä ei olisi ollut vastauksia, toisin kuin tuolloisella oppositiojohtaja Fredrik Reinfeldtilla.
Lena Mellin kirjoittaa, että vuosien 1989-2003 välillä työllisyys väheni 380 000 hengellä 4,1 miljoonaan, siitä huolimatta, että väestö on kohisten kasvanut yhdeksään miljoonaan. Työllisyys toisin sanoen hupeni tuona aikana noin yhdeksän prosenttiä. Hänen mielestään tätä muutosta täytyisi pitää dramaattisena. Virallinen työttömyys on kuitenkin 1990-luvun alkuvuosista laskenut huikeasti runsaaseen viiteen prosenttiin. Miten tämä on selitettävissä? Hän laskee todellisen työttömyyden liikkuvan noin 8,2-20 prosentin välillä.
Aleksander Perski osoittaa miten Göran Perssonin kaudella ihmisiä lakaistiin tilastoista sairaseläkkeelle tai sairauspäivärahalle. Nouseva kurvi korreloi vuodesta 1998 eteenpäin selvästi työttömyyskorvauksella eläneiden laskun kanssa. 560 000 työikäistä oli vuonna 2006 sairaseläkkeellä, näistä 31,6 prosenttia alle viisikymmentävuotiaita. 2004 viidennes työikäisestä väestöstä elätti itsensä kokonaan erilaisilla tuilla (1 067 000). Fredrik Reinfeldt huomauttaakin osuvasti miten Göran Perssonin kaudella joka ikinen päivä laitettiin 140 ihmistä ennenaikaiseläkkeelle. Hänen laskujensa mukaan noin 1,5 miljoona ihmistä on tahtomattaan työmarkkinoiden ulkopuolella ja hän esittää ratkaisuksi juuri niitä toimenpiteitä joilla nykyinen hänen johtamansa hallitus on katkaissut työllistämättömän talouskasvun kierteen.
Monet kirjoittajat muistuttavat Göran Perssonin laittaneen valtion finanssit kuntoon etenkin kuntien, ja varsinkin naisten kustannuksella. Sillä saavutuksella itsensä suureksi valtiomieheksi kohottaneen Göranin ansiot ovat kyseenalaiset.
Vaikka kirjaan osallistuneet ovat yhteiskunnan kaikilta laitamilta, osoittaa se silti Ruotsin poliittis-taloudellisen eliitin yhtenäisyyden. Erot eivät ole ajatuksissa vivahteita suurempia. Osoituksena tästä on Johan Hakelius (Brorsor i barockstaten) taituroinut antologiaan osuvan satiirin. Systeeminvaihdon sijasta vaaleissa vaihtuikin sukupolvi.

keskiviikko 15. elokuuta 2007

Geert Hofstede: Cultures and Organizations

Geert Hofstede: Cultures and Organizations. Software of the Mind. Intercultural Cooperation and its Importance for Survival. HarperCollinsBusiness 1994. 279 s.

Geert Hofsteden teos on tehty kaikille monikulttuurisessa maailmassa luoviville ja on kiintoisaa ja tarpeellista luettavaa. Kirjaa höystetään usein ruotsalaisesimerkeillä. Anekdoottina kerrotaan nykyisen kuningassuvun kruunajaisista, jossa naurettiin päin naamaa ruotsia ranskalaisittain puhuneelle uudelle hallitsijalle. Toinen hauskutus on ruotsalaisliikemiehestä Saudi-Arabiassa, jossa kauppaa hierottiin tolkuttoman kauan. Ja kaikki oli peruuntua, koska myyjä välillä vaihtui.
Kirja on ahdettu täyteen tutkimustuloksia kulttuurien välisistä eroista. Niistä tärkeimpänä esitellään monikansallisesta IBM-yhtiöstä ja sen henkilökunnasta laadittua laajaa tutkimusta. Yhteenvetona voi todeta, että individualismi, pienet valtaerot ja hyvinvointi korreloivat keskenään. Esimerkiksi lehdistönvapaus korreloi näiden kolmen kanssa myös. Tilastot ovat tällä hetkellä jo vuosikymmenten takaa, mutta USA on individualismissa ykkönen, muutkin germaaniset maat kuten Ruotsi pitelevät kärkisijoja. Itänaapuri Suomi on indeksissä Etelä-Afrikan kanssa samaa luokkaa, selvästi kollektivistisempi kuin Ruotsi.
Jännä poiminta on myös maailman jako kahdeksaan alueeseen perhesuhteiden mukaan (Todd, Emmanuel; 1983: La Troisième planète: Struktures familiales et systèmes idéoloqies). Suomalaiset muodostavat venäläisten kanssa yhtenäisen kulttuurialueen sillä saralla. Muita maita kyseisessä ryhmässä ovat ex-Jugoslavia, Slovakia, Bulgaria, Unkari, Albania, Kiina, Vietnam, Kuuba, keski-Italia ja pohjois-Intia. Nämä maat ja alueet ovat kirjan mukaan olleet taipuvaisimpia maailmassa kommunismille. Osin perherakenteidensa takia. Tosin IBM-tutkimus ei vahvista tätä väitettä vaan sijoittaa Suomen Ruotsin kanssa samaan lokeroon.
Ruotsi ja Suomi ovat kirjan mukaan molemmat feminiinisiä maita. Ahvenanmaan kriisin ratkaisu rauhanomaisesti on muun muassa osoitus tästä, vaikka Suomi vangitsikin separatistiliikkeen johdon.

tiistai 14. elokuuta 2007

Arthur Conan Doyle: Sherlock Holmesin seikkailut I-II

Arthur Conan Doyle: Sherlock Holmesin seikkailut I-II. WSOY 1983. 428 s. + 423 s.

Lontoon lumoissa ollessa ei voi olla tarttumatta maailman kuuluisimman salapoliisin seikkailuihin 1800-luvun lopulla ties kuinka monetta kertaa. Tarinat ovat lyhyitä, mutta sieppaavat mukaansa takuuvarmasti. Eikä päätöstä arvaa, jos ei entuudestaan ole lukenut.
Päähenkilöstään Sherlock Holmesista Doyle on tehnyt poikkeuksellisen persoonallisuuden. Omissa oloissaan viihtyvällä, eristäytyvällä ja naisia välttävällä Holmesilla on tavallista terävämmät aivot, jotka raksuttavat tarkkojen havaintojen voimalla vilkkaasti. Piippua poltteleva Holmes on myös kokainisti. Silti hän on harrastanut kamppailulajeja ja selättää tarpeen tullen kimppuun käyvän kelmin. Hänen seikkailunsa kertoo tohtori Watson, joka ällistyy aina ystävänsä ajatuksenjuoksua.
Rakenteellisesti kertomukset noudattavat yleensä yksinkertaista kaavaa, jossa Holmes ja Watson ovat Baker Streetin asunnossa, ulkona kenties myrskyää ja hätääntynyt ihminen rynnistää sisään. Holmes päättelee tulijan taustan ja persoonallisuuden tämän ulkoasusta. Tapaus on hämmentävä ja kummallinen, mutta Holmes aavistaa asian oikean laidan jo kesken pulassa olevan kertomuksen ja paljastaa totuuden vasta lopussa show-miehen elkein. Holmes on lisäksi taitava näyttelijä ja naamioituja.
Doyle tuo luontevasti esiin esikuviansa kuten Poen. Yksi tapaus haiskahtaakin vohkitun juuri Poelta.

Joka lukukerralla kiinnittää huomiota uusiin seikkoihin, tällä kertaa aloin pohdiskelemaan miten rikollisuus hönkii ajanhenkeä ja yhteiskuntarakennetta.
Useat Holmesin tapaukset ovat kiristystapauksia. Naimisiin mennyt nuori nainen uhkaa romuttaa tulevaisuutensa tyttönä exälleen kirjoittamiensa kirjeiden takia, jos aviomies ne näkee. Yksi on synnyttänyt mustalle ex-miehelleen lapsen. Asioita, jotka eivät enää hätkäyttäisi. Välillä todellisuus on tarua ihmeellisempää.
Viime viikkoina on Suomessa kauhisteltu espoolaista, ulkomaalaistaustaista äitiä, joka murhasi kolme lastaan ja vastavalmistunutta naissairaanhoitajaa, joka on ilmeisesti myrkyttänyt kehitysvammaisia ja vähän muitakin.
Holmesin seikkailuissa joitakin poikkeuksia lukuunottamatta naiset ovat passiivisia sivustakatsojia ja tai uhreja. Miesten patoutumat ja pahaolo on purkautunut kautta aikain väkivaltaisesti. Naisten vapautuminen on kai lisännyt myös heidän ulkopuolisiin suuntautuvaa aggressiivisuutta. Aikaisemmin naiset ovat hiljaa kärsineet, tai riistäneet oman henkensä. Toki kumppania ahdistelevat ja lapsia laiminlyövät naiset ovat varmasti olleet aina läsnä, se on ollut vain tabu kirjallisuudessa.
Yhtä asiaa en omassa ajassamme ymmärrä: mikä lyövissä luusereissa naaraita edelleen viehättää ja vetää, kun kerran mikään yhteiskunnallinen järjettömyys ei pakota enää yhteiselämään - ainakaan pohjoismaissa? Varsinkin, jos kiltit ja kunnolliset torjutaan ja otetaan tunnettu linnakundi. Sen, että joutuu kerran pari lyödyksi vielä käsittää. Aina sitä voi rakkauden sokaisemana erehtyä. Seuraavat kerrat ovat omaa typeryyttä, jos sellaiseen suhteeseen jää. Toki ymmärrän, että lasten takia sitä tahtoo yrittää ja toivoo parempaa, mutta silti se on käsittämätöntä. Sama se on miesten kohdalla: miksi tietentahtoen pitää olla kahjon kanssa, joka on vaaraksi jopa omille lapsille.
Monista ihmisistä on luettavissa varoitusmerkit Sherlock Holmesin tavoin, jos vain uskaltaa kohdata totuuden. Ei se tietystikään ole helppoa: yliopistossa amerikkalainen sosiaalipsykologian opettajamme keksi luentojensa aluksi kierouksia, hän esimerkiksi pukeutui ja käyttäytyi ensimmäisellä kerralla pöhkösti ja käski meidän tehdä hänestä pitkälle meneviä päätelmiä. Seuraavalla kerralla hän naureskellen kumosi kaiken. Psykopatologiassa analysoimme satasanaisen kertomuksen perusteella toistemme persoonallisuuksia. Jo niin vähällä osui silti melko varmasti oikeaan lokeroon.
Toki globaali individualistinen todellisuus tuottaa vaikeuksia. Identiteetit ovat joustavia, ihmissuhteet häivähdyksiä ja pinnallisia. Elämä on pirstoutunut useille paikkakunnille ja maihin, eri ympäristöihin, vain sopeutuva itsensäkovettaja pärjää, joka ei takerru epätoivoisesti menneisyyteen ja yritä rakentaa mitään pysyvää, vaan hyväksyy jatkuvan muutoksen. Egoistista, mutta tätä päivää, ehkä jonkun mielestä valitettavasti. Raaka, julma kilpailu ja pärjäämiseen ja menestymiseen pakottava ideaali nakertavat yhden jos toisenkin mielenterveyttä.
Liberaali maailma ei ole itsekäs: se näkee jokaisen yksilön arvon vapaaehtoisena osana ryhmää. Kaikki ovat tärkeitä, kukin omalla tavallaan.

maanantai 6. elokuuta 2007

Sheila Taylor (edit.): The Moving Metropolis. A History of London´s Transport since 1800

Sheila Taylor (editor): The Moving Metropolis. A History of London´s Transport since 1800. Laurence King Publishing 2001. 400 s.

Lontoon joukkoliikenteen historiaan sukeltavaan tuhtiin tekeleeseen uppoutuu huomaamatta tuntikausiksi. Kiehtova kirja kertaa usealta kantilta kulunutta kehitystä.
Lontoo alkoi 1800-luvun alussa paisua mammuttimaisesti ja pian olivat kadut tukossa. Ensi hätään lähti hevosvetoinen liikenne innovoimaan, mutta se ei riittänyt ja vossikkakuskit olivat toistensa kimpussa. Kaaos paheni.
Ihmisvirtaa siirrettiin raiteille ja höyryvoiman siivittämänä junien läpimurto houkutteli maanalaiseen kulkuun. Useat yhtiöt kaiversivat tunneleitaan ja tekivät mielikuvituksellisia kokeilujaan. Kilpailu oli raakaa ja jotkut selvisivät vain hetken ennen konkurssia tai kilpailijan ahmaisua. Ihmisiä esimerkiksi posauteltiin paineilmalla Thamesin alitse putkea pitkin muutaman kuukauden ajan. Yhtiö ajautui kuitenkin selvitystilaan ja tunnelista tehtiin kävelyreitti. Linja-autoliikenteessä isojen puulaakien kannattaville reiteille saattoi päiväksi ilmestyä "piraattibusseja", jotka ajelivat huomattavasti huokeammilla hinnoilla.
1930-luvulla joukkoliikennettä kunnallistettiin ja toisen maailmansodan jälkeen valtiollistettiin. Kasvava yksityisautoilu ja bussiliikenteeseen panostaminen saasteisessa Lontoossa söi monialaryppääksi pullistuneen joukkoliikenneyhtiöiden tulosta. Matkustajamäärät vähenivät roimasti, sivubisnekset kuten ruuanlaitto ja varikot veivät kosolti voimia.
1980-luvulta lähtien pilkottiin, ulkoistettiin, yksityistettiin ja kilpailutettiin joukkoliikenne takaisin suosioon. Avattiin esimerkiksi uusia maanalaisen linjoja ja entisiä kunnostettiin, raitiovaunut palasivat metropolin kaduille.
Kirjan runsas kuvitus häkellyttää eikä aiheesta innostunut lukija malta olla laskematta sitä käsistään. Kuvia on huikeasti niin liikennevälineistä, matkalipuista, asemista ja niiden taiteesta ja arkkitehtuurista, tunneleista ja niiden rakentamisesta, hevoskärryistä ja ihmisistä... Miltein kaikesta! Ja tekstiä sen lisäksi. Kirja on oikea aarreaitta talous- ja sosiaalihistoriaan hullaantuneille!

lauantai 4. elokuuta 2007

Alpo Juntunen: Itään vai länteen? Venäjän vaihtoehdot

Alpo Juntunen: Itään vai länteen? Venäjän vaihtoehdot. Gummerus 2003. 348 s.

Alpo Juntusen Itään vai länteen? Venäjän vaihtoehdot -teoksen suurin ansio on venäläisen geopoliittisen keskustelun referointi.
Hieman huvittava piirre kirjassa on valtavan painoarvon antaminen Aleksandr Duginin fantasioille muun muassa suomalais-karjalaisesta oblastista/autonomisesta tasavallasta, joka olisi kuin entisaikojen haihattelijoiden punainen Suur-Suomi, joka olisi sidottu tiukasti moskovalaiseen komentotalouteen. Etenkin kun melkein samaan hengenvetoon myönnetään Duginin kuuluvan sivuraiteelle valtavirrasta ja poliittis-taloudellisen eliitin ymmärtävän Duginin pöllähtäneen imperialistisen idiotismin olevan vahingollista maalle.
Juntunen taipuu myös monesti putinistiseen historian tulkintaan, asettaa kyseenalaiseksi muun muassa epäilyt FSB:n osallisuudesta kerrostaloräjähdyksiin Moskovan alueella ja vähättelee oppositiota. Ehkä sokaistuneena Putinin lumosta hän antaa tästä rohkaisevan kuvan länteen suuntautuneena demokraattina eikä näe häikäilemättömyyttä teatraalisten kulissien takaa. Huikeasta talouskasvusta huolimatta Putinhan on ollut pahaksi Venäjälle. Talouden strategiset haarat on otettu takaisin valtion haltuun, lehdistö ja media ylipäätään on tukahdutettu. Turvallisuuspalvelut polkevat härskisti ihmisoikeuksia ja halveksivat demokratiaa.
Juntunen käsittelee monipuolisesti Venäjän etupiirejä, raja-alueita ja niiden taloutta ja geopoliittista ilmastoa. Tulehtuneita tilanteita on Kaukasiassa ja Keski-Aasiassa, joissa öljyyn ja kaasuun sotkeutuvat etniset kiistat, hajonneet valtiot ja uskonnollinen fanatismi suurvaltapelin lisäksi. Kiina on myös paisuva uhka Venäjän vaikutusvallalle Kaukoidässä. Ja kiinalaiset aseistautuvat. Venäjällä ei ole asettaa riittävästi sotilaita puolustamaan roudan rikkauksia. Pelkällä massalla Kiina tahtoessaan jyrää Venäjän Uralin itäpuolelta.
Halutessaan miinuspuoleksi voisi laskea myös alkuperäiskielellä alkuperäisasussa olevan lähdeluettelon (myös tekstissä). Toisin sanoen siis kyrillisiä kirjaimia on runsaasti, eikä niitä ole latinalisoitu edes rinnalle, niin kuin usein on tapana. Mutta lähteitä on paljon ja laajalti aina johtavista venäläisistä sotilasaikakauslehdistä alkaen. Juntunen myös esittelee tärkeimmät venäläiset geopoliittiset tutkimukset.
Kirja herättää paljon ajatuksia, mutta tekee kyyniseksi julman, taloudellisesti laskelmoivan reaalipolitiikan edessä. Ruotsin (ja Suomen) Nato-jäsenyys alkaisi olemaan varsin suositeltava vaihtoehto.

torstai 2. elokuuta 2007

Su Tong: Punainen lyhty

Su Tong: Punainen lyhty. WSOY 1994. 109 s.

Su Tongin Punainen lyhty on järkyttävä tragedia 1930-luvun Kiinasta, todellisuudesta, joka on onneksi kaukana tämän päivän ruotsalaisesta arjesta.
Nuoren naisen isä kuolee oman käden kautta jouduttuaan häpeään konkurssissa. Opiskelijatytöllä on kaksi vaihtoehtoa: mennä töihin tai naimisiin. Hänestä tulee rikkaan vanhan miehen jalkavaimo. Elämä on kurjaa ja naisten asema palatsissa on tukala. Vanha isäntä on lopulta lähes impotentti, yksi vaimoista pettää ja heitetään kaivoon. Tämä neljäs vaimo romahtaa henkisesti nähtyään murhan. Mies ottaa viidennen nuoren vaimon.
Kirja on nopealukuinen ja mukaansa tempaava, rakenteellisesti taitavasti tehty ja koskettava, feministiksi usuttava.

Vasili Suksin: Punainen heisipuu

Vasili Suksin: Punainen heisipuu. Weilin+Göös 1979. 125 s.

Vasili Suksinin Punainen heisipuu etenee tragiikan klassisia kaavoja uskollisesti noudattaen. Henkilöhahmot ovat kärjistettyjä.
Tiivistettynä mies vapautuu vankileiriltä, välttelee entisiä rikoskumppaneitaan nuoren kaunottaren luona, johon hän on tutustunut kirjeenvaihdossa. Mies ryhtyy kunnon työtätekeväksi kansalaiseksi halaten kolhoosin iskurityöläiseksi, nainen on onnessaan löydettyään tällaisen kumppanin juopotelleen, väkivaltaisen exänsä tilalle. Kuten odottaa saattaa, ei ruusuilla tanssahtelu kauan kestä. Rikostoverit ampuvat metsässä miehen ja nainen murtuu. Naisen veli ajaa kuohuksissaan kuormurilla murhaajien pikkubiilin päälle tuhoisin seurauksin.
Sujuvaa ja viihdyttävää tekstiä sanailun ammattilaiselta.