keskiviikko 15. elokuuta 2007

Geert Hofstede: Cultures and Organizations

Geert Hofstede: Cultures and Organizations. Software of the Mind. Intercultural Cooperation and its Importance for Survival. HarperCollinsBusiness 1994. 279 s.

Geert Hofsteden teos on tehty kaikille monikulttuurisessa maailmassa luoviville ja on kiintoisaa ja tarpeellista luettavaa. Kirjaa höystetään usein ruotsalaisesimerkeillä. Anekdoottina kerrotaan nykyisen kuningassuvun kruunajaisista, jossa naurettiin päin naamaa ruotsia ranskalaisittain puhuneelle uudelle hallitsijalle. Toinen hauskutus on ruotsalaisliikemiehestä Saudi-Arabiassa, jossa kauppaa hierottiin tolkuttoman kauan. Ja kaikki oli peruuntua, koska myyjä välillä vaihtui.
Kirja on ahdettu täyteen tutkimustuloksia kulttuurien välisistä eroista. Niistä tärkeimpänä esitellään monikansallisesta IBM-yhtiöstä ja sen henkilökunnasta laadittua laajaa tutkimusta. Yhteenvetona voi todeta, että individualismi, pienet valtaerot ja hyvinvointi korreloivat keskenään. Esimerkiksi lehdistönvapaus korreloi näiden kolmen kanssa myös. Tilastot ovat tällä hetkellä jo vuosikymmenten takaa, mutta USA on individualismissa ykkönen, muutkin germaaniset maat kuten Ruotsi pitelevät kärkisijoja. Itänaapuri Suomi on indeksissä Etelä-Afrikan kanssa samaa luokkaa, selvästi kollektivistisempi kuin Ruotsi.
Jännä poiminta on myös maailman jako kahdeksaan alueeseen perhesuhteiden mukaan (Todd, Emmanuel; 1983: La Troisième planète: Struktures familiales et systèmes idéoloqies). Suomalaiset muodostavat venäläisten kanssa yhtenäisen kulttuurialueen sillä saralla. Muita maita kyseisessä ryhmässä ovat ex-Jugoslavia, Slovakia, Bulgaria, Unkari, Albania, Kiina, Vietnam, Kuuba, keski-Italia ja pohjois-Intia. Nämä maat ja alueet ovat kirjan mukaan olleet taipuvaisimpia maailmassa kommunismille. Osin perherakenteidensa takia. Tosin IBM-tutkimus ei vahvista tätä väitettä vaan sijoittaa Suomen Ruotsin kanssa samaan lokeroon.
Ruotsi ja Suomi ovat kirjan mukaan molemmat feminiinisiä maita. Ahvenanmaan kriisin ratkaisu rauhanomaisesti on muun muassa osoitus tästä, vaikka Suomi vangitsikin separatistiliikkeen johdon.

Ei kommentteja: