tag:blogger.com,1999:blog-83315199915530955372024-03-13T11:46:16.994+02:00KIRJAHYLLY - kirjojen kirvoittamia kirjoituksia jo vuodesta 2007Joonas Sillanpäähttp://www.blogger.com/profile/04149337890068154794noreply@blogger.comBlogger328125tag:blogger.com,1999:blog-8331519991553095537.post-25200027508419565612014-06-07T11:03:00.001+03:002014-06-07T11:03:33.326+03:00Barbara Demick: Suljettu maa. Elämää Pohjois-KoreassaBarbara Demick: Suljettu maa. Elämää Pohjois-Koreassa. Atena, 2013. 436 s.<br />
<br />
Harvoin lukee yhtä tyrmistyttävää ja järkyttävää kirjaa kuin <b>Barbara Demickin</b> <i>Suljettu maa. Elämää Pohjois-Koreassa. </i>Se perustuu pohjoiskorealaisten loikkareiden kertomuksiin maasta, jossa valtiovallan mielivalta ulottuu yksityiselämän intiimeihinkin alueisiin.<br />
<br />
Täysin järjettömällä politiikalla on iso kansakunta saatu takaisin kivikauteen ja teljettyä vankilaan, jossa aivopesu läpäisee kaikki yhteiskunnan osa-alueet ja kärsitään nälästä.<br />
<br />
Vieressä ovat Japani ja Etelä-Korea, joka on aivan eri aikakaudella ja muuten kehittyneet maat kuten Kiina ja Venäjä.<br />
<br />
Pohjois-Korea on yhtä aikaa kuin jostain parodiasta, jossa iso paksu poika tykkää leikkiä sotaa ja on päätynyt valtionjohtajaksi ja käyttäytyy kuin pikkupoika, joka saa itkupotkuraivareita. Samalla se on mitä totisinta tragediaa, joka muistuttaa Neuvostoliiton, Kiinan ja Saksan keskitysleirejä ja totalitarismia. Historiallinen haamu, joka hönkii tässä ajassa. Feodalistinen hallinto tukeutuu tiukkaan kastisysteemiin perustuvaan luokkajärjestelmään kuristaessaan kansaa. Ikään kuin ihmiskunnan eri järjestelmien kaikki huonoimmat puolet olisi kerätty yhteen kauhugalleriaan.<br />
<br />
Kirja on tosiaan hurjaa luettavaa. Tuntuu käsittämättömältä miten samaan aikaan kun itse on tehnyt eri asioita, on toiset taistelleet nälkäkuolemaa vastaan.<br />
<br />
Yhteen mielenkiintoiseen seikkaan kiinnitin huomiota. Pohjoiskorealaisten sopeutumiseen Etelä-Koreaan. Monet kertomukset muistuttivat ruotsinsuomalaisten kertomuksia kun he olivat muuttaneet köyhästä jälkeenjääneestä Suomesta 1960-70-luvuilla Ruotsiin. Elintasoero herätti ihmetystä ja uusi teknologia hämmennystä.<br />
<br />
Tämä kirja kannattaa kyllä hankkia lukemistoon.Joonas Sillanpäähttp://www.blogger.com/profile/04149337890068154794noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8331519991553095537.post-21006373162631395282014-03-16T16:39:00.002+02:002014-03-16T16:39:32.576+02:00Kati Hiekkapelto: KolibriKati Hiekkapelto: Kolibri. Otava, 2013. 381 s.<br />
<br />
<b>Kati Hiekkapellon</b><i> Kolibri</i> on koukuttava dekkari, jonka päähenkilönä on serbianunkarilainen naispoliisi Anna. Jonkin verran Anna muistuttaa <i>Silta</i>-sarjan Sagaa, mutta ei ole yhtä kova eikä yhtä sosiaalisesti kyvytön.<br />
<br />
Vaikka Anna on asunut Suomessa lapsesta asti, ei hän koe itseään suomalaiseksi. Ei vaikka on käynyt armeijankin. Keskusteluissa hän viittaa kotimaahansa ja sen kulttuuriin. Lomat hän viettää siellä. Ulkopuolisuus paistaa läpi. Ulkopuolisuutta ei helpota suomalaisten asenteet. Etenkin yksi uusista työkavereista on kuin voissa paistettu rasisti. Muut myös ihmettelevät hänen suomen kielen taitoa esimerkiksi, minkä ei pitäisi olla poliisin ammattiin päässeelle mikään ihmettelyn aihe. Käsittääkseni poliisikoulun pääsykokeissa testataan suomen kielen taitoa ja moni suomalainenkin hakija karsiutuu siihen.<br />
<br />
Dekkarissa kiertää kaksi trilleriä. Toinen tyypillisempi, johon sotkeutuu kolme raakaa murhaa ja irrallisemmaksi jäävä kunnianmurhiin liittyvä jännitysdraama, joka kiertää ulompaa kehää ja johon ei syvennytä. Sen kaari kerrotaan oikeastaan vasta lopussa. Sekin vain lähinnä uhrin kertomana. Oikeastaan sitä seurataan lähinnä uhrin päiväkirjan kautta ja lopun sähköpostin muodossa.<br />
<br />
Ansiokkainta ja valtavirrasta poikkeavaa kirjassa on sen esittelemien kulttuurien kirjo. Dialogeissa viljellään unkaria ja kurdikulttuuriin saa kosketuksen. Teos pohtii myös maahanmuuttajien kotoutumista.<br />
<br />
Rakenteeltaan kirja on tyypillinen dekkaridraama, johon sisältyy klassiset elementit ja yllätykset. Toisaalta poliiseista saa irstaan, härskin kuvan. Teos pysyy hyvin kasassa lopun juoksuammuskeluun asti ja onnistuu pitämään hyvin otteessaan.Joonas Sillanpäähttp://www.blogger.com/profile/04149337890068154794noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8331519991553095537.post-29998627149540298622014-02-23T21:45:00.001+02:002014-03-16T16:42:25.905+02:00Daniel Defoe: Robinson CrusoeDaniel Defoe: Robinson Crusoe. Otava, 2012. 718 s.<br />
<br />
<b>Daniel Defoen</b> <i>Robinson Crusoe</i> on klassikko, jonka tarinan tuntevat kaikki. Se on innoittanut lukuisiin muunnelmiin ja muihin teoksiin. Viime lukemasta on vierähtänyt pitkä tovi, joten kun Akateemisen kirjakaupan alennusmyynnissä oli pokkariversio tuoreimmasta suomennoksesta, jossa on molemmat osat yhdessä, tarjouksessa parilla eurolla, niin olihan kirja pakko saada omaan kirjahyllyyn.<br />
<br />
Varmasti valtaosaa ihmisistä on joskus kutkuttanut ajatus omasta saaresta paratiisissa. Robinson Crusoe sellaisen saa, tahtomattaan. Nuori mies karkaa merille ja joka matka on epäonninen. Alkuun jo kärsitään ihan kotirannoilla, sitten hän joutuu vangiksi Afrikassa. Brasiliasta hän päätyy nykyisen Venezuelan edustalle saarelle, joka muistuttaa muodoiltaan ja sijainniltaan Tobagoa.<br />
<br />
Haaksirikkoutunut miesparka jää ainoana henkiin 1600-luvun lopulla Karibian saarelle. Laiva on ajautunut kauaksi laivareiteiltä tutkimattomille seuduille. Onneksi hänelle jää haaksirikosta kaikenlaista tarpeellista, jonka avulla uusi yksinäinen elämä on mahdollista aloittaa.<br />
<br />
Teos on tutkielma ihmisen sopeutumisesta ja sinnikkäästä selviämisestä. Nykyisen kaltainen maailma on muotoutumassa ja asutus ja yhteydet tiivistymässä. Eletään globalisaation nopeaa kehitysvaihetta, jossa kulttuurit kohtaavat paikoin verisestikin.<br />
<br />
Defoe ottaa kantaa uskontoon ja tuomitsee espanjalaisten raakamaisuudet Amerikassa. Orjuuteen hän suhtautuu suopeasti, mutta kuitenkin yksilöä kunnioittaen. Samoin luontoa kohdellaan hellävaroen.<br />
<br />
Crusoe viettää saarellaan 28 vuotta törmäten lopulta intiaaneihin. Yhden hän pelastaa ensin, myöhemmin toisen ja yhden espanjalaisen. Laivakaappauksen ansiosta hänen luonnistuu paeta takaisin Eurooppaan. Käy ilmi, että hänestä on tullut rikas ja nyt on aivan toisenlaiset ongelmat edessä.<br />
<br />
Jatko-osassa palataankin saarelle ja kerrotaan miten sinne jäänyt siirtokunta on muotoutunut. Samalla ympätään uskonnollista pohdintaa paljon. Sen lisäksi kierretään Aasian kautta Venäjän halki takaisin Eurooppaan. Jatko-osan Crusoe on paikoin ristiriitainen hahmo, jonka teot ja moraali poukkoilee. Välillä hän on estämässä kansanmurhaa, välillä sitä suorittamassa. Kiintoisaa oli pohdinta matkareitistä. Esimerkiksi Suomeen hän ei uskaltautunut.<br />
<br />
Etenkin yhteen asiaan kiinnittää huomiota: naista ei Robinson tunnu kaipaavan. Kyllä hän menee naimisiin palattuaan takaisin ja saa pari lasta, mutta asia kuitataan parilla lauseella. Joka tapauksessa nautinnollista luettavaa.<br />
<br />
Paljon huomiota saa ravinnonhankinta ja onhan se itsellekin yksi mielenkiinnon kohteista tässä elämässä niin nautinnolla lukee ja riemuitsee ruuista mitä Robinson onnistuu hankkimaan.<br />
<br />
Kuten olen maininnut joskus aiemminkin, niin olen pyrkinyt sellaiseen ravintoon mitä esi-isämme ovat popsineet. Tosin ihmisen vahvuus on ollut kyky syödä melkein kaikkea. Mutta omalla yksinkertaisella järjellä olen todennut ruuansulatuselimistön sopeutuneen parhaiten metsästäjä-keräilijöiden dieettiin. Siihen eivät kuulu sokeroidut ateriat. Olen siis pyrkinyt monipuolistamaan ruokavaliotani ravinteikkailla siemenillä ja marjoilla. Toisin sanoen syön chiaa, inkamarjoja, chlorellaa ja spirulinaa, pakurikääpää yms. superruokaa. Näillä leveysasteilla D-vitamiinia on vaikea saada riittävästi ruuasta ja auringosta, joten nautin 100 mikrogramman lisää talvisin. Terveenä olen pysytellyt.Joonas Sillanpäähttp://www.blogger.com/profile/04149337890068154794noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8331519991553095537.post-86518958464494883082014-02-23T20:58:00.000+02:002014-02-23T20:58:02.608+02:00Hanna Järvi: Tarhuri AnttiHanna Järvi: Tarhuri Antti. Otava, 1919. 72 s.<br />
<br />
<b>Hanna Järven</b> <i>Tarhuri Antti </i>on tolstoilainen ylistys vetäytymisestä maaseudun rauhaan hoitamaan puutarhaa. Lämminhenkisen kasvutarinan tarkoituksena lienee innostaa nuoria luonnonhoitoon ja yksinkertaiseen elämään.<br />
<br />
Antti on köyhissä oloissa kasvava yksinhuoltajan poika, joka avustaa puutarhuria. Antilta kuolee äiti ja hän hakeutuu isoisäpuolen luokse Keski-Suomeen. Oikeat isovanhemmat ovat kuolleet. Talossa on myös isoäitipuoli. Äidin istuttama omenapuu riutuu. Antti keskittyy puutarhan laajentamiseen ja lopulta asettuu kukoistavalle tilalle loppuelämäkseen.<br />
<br />
Teoksessa kiinnittää huomiota sen aikaisen Suomen heikkoon sosiaalihuoltoon. Toisaalta teos on hyvinkin moderni puuskahdus luontoaktivismin puolesta.Joonas Sillanpäähttp://www.blogger.com/profile/04149337890068154794noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8331519991553095537.post-48493746597287652772014-02-05T21:44:00.001+02:002014-02-05T21:44:58.948+02:00Helsingin pitäjä. Helsinge. 2014Helsingin pitäjä. Helsinge. 2014. Vantaa kaupunkina 40 vuotta. Helsingin pitäjä 50 vuotta. Vantaa-Seura-Vandsällskapet ry, 2013. 272 s.<br />
<br />
Vantaanseutua on asutettu tiiviisti tuhansia vuosia, mutta äkkikasvu on tapahtunut vasta sotien jälkeisinä vuosikymmeninä lähinnä pääradan varrelle. Vantaa on ollut iso kunta, mutta siitä on revitty osia eri suunnista. Lähinnä Helsinkiin. Muotoutuneet keskusalueet ovat siirtyneet kuntarajojen toiselle puolen. Ehkä juuri siksi; nopean kaupungistumisen ja selkeän keskuksen puutteessa, on vantaalainen identiteetti hivenen hukassa.<br />
<br />
Asiaa ei helpota se, että uusille kaupunkilaisille ei ole yhteistä tarinaa kerrottavana ja näytettävänä. Vantaalta puuttuu kaupunginmuseo missä uudet asukkaat ja turistit voisivat perusnäyttelyn kautta saada juuret Vantaalle ja kokea kuuluvansa johonkin historialliseen yhteyteen. Olemassa ei ole myöskään kunnollista filmiä Vantaasta.<br />
<br />
Vantaalaiset koostuvat huomattavalta osin muualta muuttaneista, lähinnä omiin lähiöihinsä jumittuneista yksilöistä ja yhteisöistä, joilla on keskenään vähän yhteistä tekemistä ja kosketusta. Itä- ja Länsi-Vantaa ovat omat maailmansa kuten myös jokainen lähiönsä suhteessa toisiinsa. Tikkurila ja Myyrmäki ovat kaksi alueellista keskusta, joista Tikkurilaan tällä hetkellä oikeasti panostetaan paljon ja se on muovautumassa todelliseksi keskukseksi Vantaalle lähivuosina.<br />
<br />
Yhtenä vantaalaisen identiteetin luojana on ja on ollut Vantaa-Seuran vuosikirja. Se on sikermä kaikenlaisia ja tasoisia kirjoituksia aiheista, jotka tavalla tai toisella ovat sidoksissa Vantaaseen. Historiallisen materiaalin osuus on aina huomattava. Siitä on turvonnut 50 vuoden aikana lehdestä paksu kirja.<br />
<br />
Vuoden 2014 kirja käynnistyy <b>Jukka Hakon</b> pikakelauksella Vantaan historiaan. Kiintoisaa toki sekin, mutta heti seuraava, runsaskuvituksinen <b>Lauri Leppäsen</b> artikkeli vantaalaisista työpaikoista on kiehtovaa luettavaa. Muutos on ollut huikeaa viimeisten vuosikymmenten aikana. Maisemat ovat muuttuneet ja teollisuus ja muut elinkeinot siirtyneet ja väistyneet. Suurpellot on pirsottu talojen pihoiksi. Tikkurilan tiivis teollisuus on osin säilynyt, osin hävinnyt. Hieman samaa aihetta sivuaa <b>Jukka Kullberg </b>artikkelissaan Vantaan kasvun vuosikymmenistä. Sen ilmakuvat ovat hätkähdyttäviä.<br />
<br />
Toisessa pidemmässä artikkelissaan Jukka Hako perehdyttää lukijan Helsingin pitäjä-vuosikirjan historiaan.<br />
<br />
Huikean jännä artikkeli kirjassa on myös Vernissatehtaan historiasta ja kadonneista ammateista.<br />
<br />Joonas Sillanpäähttp://www.blogger.com/profile/04149337890068154794noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8331519991553095537.post-34883431468478675902014-02-04T22:52:00.001+02:002014-02-04T22:52:51.477+02:00Oliver Sacks: Kirjailija joka kadotti kirjaimet ja muita mielen arvoituksiaOliver Sacks: Kirjailija joka kadotti kirjaimet ja muita mielen arvoituksia. Tammi, 2011. 288 s.<br />
<br />
<i>Mies joka luuli vaimoaan hatuksi</i> oli mainio kirja ihmismielen herkkyydestä ja haavoittuvuudesta. <b>Oliver Sacksin</b> <i>Kirjailija joka kadotti kirjaimet ja muita mielen arvoituksia </i>on itsenäinen jatko tälle kirjalle.<br />
<br />
Kirjan painopiste on näkökyvyssä ja ison osan kirjasta haukkaa hänen oma sairauskertomuksensa. Sacks sai melanooman silmäänsä. Hän myös kertoo kyvyttömyydestään tunnistaa kasvoja. Samasta kärsii eriasteisesti jopa kymmenisen prosenttia ihmiskunnasta. Nimikkotarina kertoo kirjailijasta, joka menetti aivohalvauksessa kyvyn lukea ja tunnistaa kirjaimia. Kirjoittamaan hän yhä kykeni.<br />
<br />
Ihmisen aistit ovat joustavia sopeutumaan ja täydentämään omia ja toistensa puutteita. Kokemus todellisuudesta voi olla vääristynyt aivojen korjatessa aukkoja.<br />
<br />
Kaikilla ihmisillä ilmeisesti on sokea pisteensä, mutta esimerkiksi itselläni on näkökentän keskiosissa vähän suurempi, jonka havaitsee vain silmälääkärin tutkimuksissa. Haittaa siitä on ainoastaan tarkkuutta vaativissa tehtävissä kuten numerosarjojen lukemisessa. Aivoni korjaavat puutteellista informaatiota joskus virheellisesti. Lääkäri epäili osittaisen sokeuteni johtuvan takaraivoon kohdistuneesta iskusta.<br />
<br />
Näkökykyni myös heikkeni voimakkaasti varusmiespalveluksen aikoihin. Muutama vuosi sitten korjautin näköni laserleikkauksessa Tallinnassa ja muutama päivä leikkauksen jälkeen minulla oli parin päivän ajan supernäkökyky. Samalla maailma tuntui suurentuneen ja terävöityneen taas. Ilman laseja olin aiemmin melkoisen sumun ympäröimä ja yhtäkkiä näin taas kauas. Hämmentävää oli erottaa satojen metrien päästä kadunnimiä tarkasti. Näkö sittemmin normalisoitui, mutta sekin on ihan riittävää. Silti vielä parin vuoden jälkeenkin saattaa kädet hapuilla silmälaseja ja varsinkin alkuun oli alaston olo ilman laseja. Aivot ovat hassuja kapistuksia.<br />
<br />
Sacksin kirjassa voimaannuttavia kertomuksia ihmisistä, jotka ovat menettäneet aistejaan, mutta ovat pärjänneet. Samalla mieleen tulee se miten erilaisia ihmisiä me kaikki olemme ja miten ainutlaatuisia mielikuvamme ympäröivästä maailmasta ovat. Ja kaikille yhtä totta, vaikka peräti päinvastaisia. Värit voivat vaihdella tai olla värittömiä. Syvyysnäköä voi olla tai olematta.<br />
<br />
Itsellä on hyvä kyky suunnistaa jopa täysin tuntemattomissa ympäristöissä. Osalta se kyky uupuu. Kykenen myös äänen perusteella päättelemään tulijoita. Se taito on saattanut vahvistua likinäköisyyden aikana.<br />
<br />
Sacks kirjoittaa lämpimästi ja runsaasti tieteelliseen tutkimukseen viitaten ja referoiden. Yliopistossa opiskelin mm. neuropsykologiaa ja psykopatologiaa alkeistasolla, joten ainakin minulle riitti kiintoisaa luettavaa siitä miten pienestä osa asioista voi olla kiinni aivokuorella. Kirja sopiikin varmasti mainiosti vanhusten ja vammaisten hoitajille, opiskelijoille ja opettajille sekä yleissivistävästi useimmille pääkopan ihmeellisyyksiä ihmetteleville.Joonas Sillanpäähttp://www.blogger.com/profile/04149337890068154794noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8331519991553095537.post-71195133560825332812014-01-28T18:32:00.002+02:002014-01-28T18:32:31.542+02:00Cervantes: Opettavaisia kertomuksiaMiguel de Cervantes Saavedra: Opettavaisia kertomuksia. Faros, 2008. 656 s.<div>
<br /></div>
<div>
<b>Cervantes</b> on jälkipolville lähinnä tunnettu ritarisatiiristaan, mutta novellikokoelma <i>Opettavaisia kertomuksia</i> väläyttää lisää hänen kertojankykyjään.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Tuhti opus sisältää alkusanat ja selityksiä, joten kerrassaan kiehtova sukellus 1500- ja 1600-lukujen vaihteen eteläeurooppalaiseen mielenmaisemaan, jossa kansainvälisyys, patriarkaaliset rakenteet ja rauhattomuus vellovat.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Hämmästyttävintä on tarinoiden tuoreus. Kekseliäät kikat tekevät niistä nautinnollisia ja hupaisat käänteet huvittavat varmasti valtaosaa lukijoista. Rakkaus, raha ja mustasukkaisuus sekä niihin liittyvä kunniallisuus ja siveellisyys lävistävät kaikkia kertomuksia. Niiden ympärille kietoutuvat tarinoiden aihiot. Osa kertomuksista on huikeita seikkailuja pitkin Välimeren levottomia laineita. Näkökulmat ovat kokeellisiakin. Viimeisimmässä viedään turinaa kahden koiran keskustelun voimin.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Mahtavaa, miellyttävää sanataiturointia, jota olisi voinut seurata vielä pitempäänkin.</div>
Joonas Sillanpäähttp://www.blogger.com/profile/04149337890068154794noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8331519991553095537.post-23484506707487625202013-12-25T21:32:00.000+02:002013-12-25T21:32:26.113+02:00Pentti-Oskari Kangas: Onnellisen miehen tarinoita 2Pentti-Oskari Kangas: Onnellisen miehen tarinoita 2. Rymättylän Herrankukkaro Oy, 2012. 96 s.<br />
<br />
Nuoremmille lukijoille nimi <b>Pentti-Oskari Kangas</b> tuskin enää paljoa sanoo. Sen sijaan hänen aikaansaannoksensa varmasti suurin osa tuntee: Seitsemän seinähullua veljestä ja Herrankukkaro, muutamia mainitakseni.<br />
<br />
Miehen positiivisten muistojen virtaa on hupaisaa lukea. Välillä juttu karkaa omille teille, mutta palaa takaisin uomiinsa. Jutut ovat lyhyitä kaskumaisia hetkiä hauskoista tilanteista. Ne vievät menneisyyden Suomeen, sen valtarakenteisiin ja viihdetaiteilijoihin. Käydäänpä Kiinassa asti.<br />
<br />
Tekstejä täydentävät pilapiirrokset, joten kirjan lukee helposti yhdellä istumalla suunpielet virneessä. Loppusanoissa raotetaan positiivisuuden viitan alle; ei kaikki niin kauniilta näytä, jos näkökulmaa vaihtaa.Joonas Sillanpäähttp://www.blogger.com/profile/04149337890068154794noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8331519991553095537.post-51429321392023964452013-11-25T22:45:00.002+02:002013-11-25T22:45:47.149+02:00Jan Guillou: SillanrakentajatJan Guillou: Sillanrakentajat. Suuri vuosisata I. Like, 2012. 605 s.<br />
<br />
<b>Jan Guilloun</b> poliittisista mielipiteistä voi olla montaa mieltä, mutta romaaneja hän osaa kirjoittaa. <i>Sillanrakentajat</i> on kymmenosaiseksi tarkoitetun sosiaalihistoriallisen sarjan aloitusosa. <i>Sillanrakentajat</i> kuvaa kolmen norjalaisveljeksen kohtaloita 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa päättyen ensimmäisen maailmansodan loppuun.<br />
<br />
Tarina on uskomaton, mutta niin on aikakin. Teollisen vallankumouksen laineet lyövät maailmaa uusiksi. Kalastajan lesken lapset lähetetään Saksaan lukemaan insinööreiksi. Vastineeksi koulutuksesta heidän odotetaan osallistuvan mahdottomalta tuntuvan junaradan rakentamiseen etelänorjalaiseen vuoristoon. Vain yksi veljistä palaa toteuttamaan lupausta, muut livahtavat maailmalle.<br />
<br />
Tässä vaiheessa seuranta supistuu kahteen veljeen. Toinen on Afrikassa seikkailemassa, toinen hytistelee ankeissa oloissa Norjassa. Afrikan veli vaurastuu, mutta kotiinpaluu viivästyy sotaan. Historiankirjoissa harvemmin esillä olevat ensimmäisen maailmansodan taistelut Afrikassa tuovat oivan lisän kirjaan. Itselle oli yllätys, että Norjassa olisi ollut ensimmäisen maailmansodan aikaan saksalaisvihaa, mutta ilmeisesti näin oli, mikäli romaanin historiallisuuteen on uskomista.<br />
<br />
Välillä Guilloun kirja on ärsyttävää päivittelyä, mutta puutteistaan huolimatta lukuelämys on huikea. Henkilöhahmoihin pystyy paikoin samaistumaan syvästi ja pitää heidän puoliaan.<br />
<br />
Tämän kirjan perusteella odottaa kyllä tulevia osia innolla.Joonas Sillanpäähttp://www.blogger.com/profile/04149337890068154794noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8331519991553095537.post-7289029281933885192013-09-27T12:47:00.001+03:002013-09-27T12:48:45.833+03:00Dieter Hermann Schmitz: Täällä pohjoisnavan alla. Matkani saunankestäväksi suomalaiseksiDieter Hermann Schmitz: Täällä pohjoisnavan alla. Matkani saunankestäväksi suomalaiseksi. Atena, 2013. 305 s.<br />
<br />
Tätä kirjaa voisi hyvin verrata <b>Miika Nousiaisen</b> <i>Vadelmavenepakolaiseen</i>. Hyvin paljon samaa tematiikkaa löytyy kummastakin kirjasta. <b>Dieter Hermann Schmitzin</b> <i>Täällä pohjoisnavan alla. Matkani saunankestäväksi suomalaiseksi</i> -kirjassa suomalaistuminen on päämääränä. Suomi ja suomalaisuus näyttäytyvät omituisine piirteineenkin tavoiteltavana ihanteena.<br />
<br />
Suomalaistuminen ei ole kertojalle helppo tie. Saksalaisella asenteella ongelmanratkaisuksi löytyy seitsenkohtainen ohjelma, jonka toteutumista kirja seuraa. Monessa kohtaan saa nauraa. Kliseitäkin koetellaan. Ja niistä hyvin selvitään. Pienen maan pienet piirit loksauttavat palat kohdilleen.<br />
<br />
Mainio kirja maahanmuuttajakomiikasta kiinnostuneille ja niille, jotka uskaltavat katsoa suomalaisuutta maahanmuuttajan silmin.Joonas Sillanpäähttp://www.blogger.com/profile/04149337890068154794noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8331519991553095537.post-78474582082071730292013-08-15T21:33:00.001+03:002013-08-15T21:33:06.759+03:00Emmy Wu & Larry Engelman: Kuin höyhen myrskytuulessaEmmy Wu & Larry Engelman: Kuin höyhen myrskytuulessa. Gummerus, 2008. 384 s.<br />
<br />
Kun edellinen kirja oli japanilaista näkökulmaa, niin tämä edusti kiinalaista. Aikakausi on vallankumouksen jälkeinen.<br />
<br />
Sisällöltään puistattava ja järkyttävä kirja, jonka lukeminen piti toisinaan keskeyttää ja olla kiitollinen omasta asemasta. Valtioterrorin mielettömyys hämmästyttää. Miten ihmiset saadaan osallistumaan tällaisiin järjettömyyksiin.<br />
<br />
Ehdotonta luettavaa jokaiselle historiasta ja ihmisyydestä kiinnostuneelle.Joonas Sillanpäähttp://www.blogger.com/profile/04149337890068154794noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8331519991553095537.post-24644002685855265822013-08-15T21:27:00.004+03:002013-08-15T21:27:57.221+03:00Ruriko Kumoi Pilgrim: Etäällä koittaa kevätRuriko Kumoi Pilgrim: Etäällä koittaa kevät. Otava, 2000. 362 s.<br />
<br />
Kesällä tuli luettua paljon kirjoja. Bloggauksia en kerinnyt tekemään. Eniten luin Maigretteja. Heti loman alkuun lukaisin alkukesästä myös toisesta maailmansodasta japanilaisesta näkökulmasta kertovan <i>Etäällä koittaa kevät</i>.<br />
<br />
Se on riipaise kertomus suvusta maailmanhistorian melskeissä. Se on kuvausta japanilaisten kipeästä modernisoitumisprosessista keisarin ajasta atomipommien jälkeiseen maailmaan. Ennen kaikkea se on kuvausta naisten roolin muutoksesta.<br />
<br />
Mielenkiintoinen kirja. Etenkin aasialaisista kulttuureista kiinnostuneille.<br />
<br />
<br />Joonas Sillanpäähttp://www.blogger.com/profile/04149337890068154794noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8331519991553095537.post-90321698014276162342013-06-09T20:09:00.002+03:002013-06-09T20:09:35.156+03:00Susan Travers: Rohkeutta huomiseenSusan Travers: Rohkeutta huomiseen. Suuri suomalainen kirjakerho (Otava), 2001. 330 s.<br />
<br />
Jos haluaa lukea jotain uskomatonta ja samalla sotahistoriaa poikkeavasta näkökulmasta, niin <b>Susan Traversin</b> <i>Rohkeutta huomiseen</i> on se juttu.<br />
<br />
Se on muistelmateos, joka kertoo nuoren naisen epätoivoisista suhteista ja sodasta Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän rintamilla. Susan Travers oli ranskalaistunut englantilainen, joka vietti yläluokan seesteistä biletyselämää ennen toista maailmansotaa. Sodan alettua hän hakeutui vapaaehtoiseksi Suomeen ja lopulta päätyi Ranskan muukalaislegioonan mukana koviin taisteiluihin muun muassa Saharaan. Samalla rakkaussuhteet kukoistivat.<br />
<br />
Useinkaan suomalainen ei tule ajatelleeksi miten monisyinen konflikti toinen maailmansota oli. Esimerkiksi Lähi-idässä ja Afrikassa kyse oli pitkään ennen kaikkea Ranskan sisällissodasta. Ranska antautui hanakkaasti saksalaisille ja iso osa kansasta kannatti uusia valtiaita. Sisällissota ei Vapaan Ranskan joukoilta alkuun onnistunut mairittelevasti. Toisaalta vastarintaliikkeelle luotiin sodan jälkeen myyttisempi maine, joka ei tainnut mantereen osalta ainakaan olla täysin totuudellinen.<br />
<br />
Kirja saa myös ihmettelemään joidenkin hinkua taistelukentille vapaaehtoisesti. Ihminen on kai jännitykseen ja väkivaltaan taipuvainen olento. Lähtijöitä on aina ollut. Niin heimosodissa kuin nytkin Syyrian sotaan.<br />
<br />
Kirjassa kuvataan myös realistisesti sodan kauheuksia, joten oppina tuleville polville se olisi hyvää luettavaa. Ettei toistuisi taas. Mutta taitaa olla turha toive. Ihminen ei opi.Joonas Sillanpäähttp://www.blogger.com/profile/04149337890068154794noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8331519991553095537.post-57740576454529038862013-04-07T07:43:00.000+03:002013-04-07T08:04:36.045+03:00Eugen Ruge: Vähenevän valon aikaanEugen Ruge: Vähenevän valon aikaan. Atena, 2012. 429 s.<br />
<br />
<b>Eugen Rugen</b> <i>Vähenevän valon aikaan</i> -kirjaa ei uskoisi esikoiseksi. Ilmaisu, rakenne ja tematiikka kielivät kokeneesta kirjoittajasta. Tiivistetysti todeten kyseessä itäsaksalaisen suvun kohtalot puolen vuosisadan aikana. Aikatasoja on useita, mutta samaa tilannetta tarkkaillaan myös eri näkökulmista. Siitä syntyy kiehtovaa dialektiikkaa kun sukupolvien ja sukupuolien ymmärrykset poikkeavat toisistaan. Pohjimmiltaan kyse on siitä miten yksilö syntyy omaan sukupolvikokemusten kuplaan, eikä tulevat polvet välttämättä jaa samoja, ajatusmaailmoja muokkaavia kokemuksia. Samalla Rugen tulee käsitelleeksi muun muassa saksalaisille kipeitä asioita. Sitä miten säälimätön valtioideologia pakottaa kansalaiset osallistumaan sortokoneiston pyörittämiseen ja vaikenemiseen.<br />
<br />
<a href="http://de.wikipedia.org/wiki/Eugen_Ruge">Wikipedia paljastaakin Rugenin olevan kokenut sanataituri</a>. Hän on muun muassa tehnyt kuunnelmia. Ja taustoiltaan hyvin samankaltaisessa asetelmassa kuin kirjan suvussakin ollaan. Joten selvästi paljon kumpuaa omakohtaisista kokemuksista, mutta omaelämäkerrallisena tätä ei kannata lukea.<br />
<br />
Rugen rakentaa luvuista novellimaisia itsenäisiä kokonaisuuksia, joista jo yksinään maalautuu mahtavia pysäytyskuvia ajasta. Aikatasojen vaihtelulla ne limittyvät toisiinsa ja yhdistävänä sykkerönä on suvun patriarkan syntymäpäivät 1980-luvun lopussa. Tarkemmin sanottuna 1. lokakuuta 1989. Muuten liikutaan vuosien 1952 ja 2001 välissä. Lähinnä ollaan DDR:ssa, mutta yksi juonne ulottuu Meksikoon ja rihmaston juuret syvälle Neuvostoliittoon. Aikatasojen ääripäät sijoittuvat Meksikoon.<br />
<br />
Sankareiksi nousevat sysätään ideologisissa myllerryksissä historian tunkioille. Etenkin alku oli hyvin symboloiva. Mies käy katsomassa huonoon kuntoon romahtanutta isäänsä, joka ennen oli tuottelias itäsaksalaisen ammattiyhdisliikkeen historijoitsija ja nyt kykeni muodostamaan vain yhden sanan suustaan: joo. Miehen elämäntyö muuttui arvottomaksi Berliinin muurin murruttua.<br />
<br />
Toinen koskettava kuvaus on saman miehen lapsuudesta. Mies on kaupassa äitinsä kanssa, mutta äiti on unohtanut maitokorttinsa. Myyjä myy kortista huolimatta. Pikkumies parahtaa itkuun, ettei halua maitoa. Edellinen myyjä oli vangittu, koska oli myynyt kortitta.<br />
<br />
Tätä kirjaa voi luonnehtia täysosumaksi. Luulen, että tulen palaamaan tämän pariin vielä useasti.<br />
<br />
<br />Joonas Sillanpäähttp://www.blogger.com/profile/04149337890068154794noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8331519991553095537.post-47171251210479807982013-03-30T07:45:00.002+02:002013-03-30T07:47:20.406+02:00Aki Ollikainen: NälkävuosiAki Ollikainen: Nälkävuosi. Siltala, 2012. 140 s.<br />
<br />
<b>Aki Ollikaisen</b> esikoinen <i>Nälkävuosi</i> on hurja teos. Uskottavasti ja liikuttavasti se vie vuoden 1867 kärsimyksiin yksilötasolle.<br />
<br />
Tuntui irvokkaalta lukea kylmässä nälkään nääntyvistä itse lämpimässä punkassa hyvinsyöneenä maatessa. <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Suuret_n%C3%A4lk%C3%A4vuodet">Suuret nälkävuodet</a> ovat yhä kansallinen trauma, jota on vaikea käsitellä kansakunnan muistissa. Ollikainen palauttaa oivallisesti nykyihmisen sen aikaiseen mielenmaisemaan. Tosin Helsingin kasvua ennakoivat ajatukset tuntuvat törpöiltä. Vaikea uskoa, että kun kuolema korjaa kovaa tahtia väkeä, niin joku tuumisi, että pian tässä ja tossa levittäytyy kivikaupunki. Tietysti nälänhätä koskettaa eri tavalla sosiaalikerrostumia.<br />
<br />
Kirjaa lukiessa herää mieleen oman suvun kohtalo näinä katovuosina. Miten he pärjäsivät? Miten he selvisivät, koska itse elän tässä hetkessä nyt?<br />
<br />
<i>Nälkävuosi </i>on pilkottu useampaan näkökulmaan, jotka ikään kuin haihtuvat iäisyyteen henkilön menehtyessä. Kohtalot jäävät kummittelemaan mielensyövereihin. Perspektiiviä tuodaan yläluokasta, henkilökohtaista kärsimystä alaluokista. Alaluokka pyrkii Helsingin kautta Pietariin siinä koskaan onnistumatta. Elämä päättyy tuntemattomiin kyliin. Yläluokka yrittää hallita kaoottista tilannetta. Koskettava teos.Joonas Sillanpäähttp://www.blogger.com/profile/04149337890068154794noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-8331519991553095537.post-36923380393812823492013-03-17T19:38:00.002+02:002013-03-30T07:53:39.228+02:00Jarkko Tontti: SaliJarkko Tontti: Sali. Helsinki-kirjat, 2011. 250 s.<br />
<br />
<b>Jarkko Tontin</b> <i>Sali</i> kertoo toisiaan välttelevistä ja stalkkaavista yksinäisistä ihmisistä. Nimeksi olisi voinut antaa <i>Salit</i>, koska näyttämönä ei ole vain yksi kuntosali vaan peräti kolme. Päähenkilöitä on kolme; keski-ikäinen mies, nuorempi nainen ja vanhempi täti.<br />
<br />
Mies ja nainen ovat olleet pariskunta, nyt eronneita. Täti on vahdannut salaa heitä ja kirjoittanut blogia. Juristimies päättää vaihtaa salia, ettei törmäisi exäänsä.Täti tulee perässä. Ja tietysti nainen on myös samasta syystä ostanut kausikortin samalle uudelle salille.<br />
<br />
Takaumien kautta kerrostetaan kakkua ja sotketaan kiisseliin maailmanparannusta ja politiikkaa. Parhaimmillaan Jarkko Tontti taitaa olla kuvatessaan miehen ja tämän uuden salikaverin kommelluksia Bodypumpissa. Itselläkin oli vähän vastaavat tuntemukset ensimmäisellä kerralla.<br />
<br />
Kuntosali ei kuitenkaan ole kertomuksen keskiössä, vaikka sielläkin tapahtuu paljon. Se on kuori ihmissuhdepelille ja ihmisen kaipuulle toisen luo. Elämä ei vaan ole helppoa.Joonas Sillanpäähttp://www.blogger.com/profile/04149337890068154794noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8331519991553095537.post-72254013667887187592013-03-11T22:17:00.003+02:002013-03-11T22:17:52.037+02:00Andrei Astvatsaturov: Ihmiset alastomuudessaAndrei Astvatsaturov: Ihmiset alastomuudessa. Idiootti, 2010. 295 s.<br />
<br />
<i>Ihmiset alastomuudessa</i> on niitä kirjoja, joista ei tiedä tykkääkö vaiko ei. Rönsyilevä tajunnanvirta pyrkii taustoittamaan omaelämäkerrallisesti pietarilaisen yliopistopunkkarin maailmaa. Väliin hypätään aiheesta toiseen kesken lauseen. Tyylillisesti kirja muistuttaa Proustin suurteosta, mutta ei valaistu yhtä kirkkaaksi mestariteokseksi. Viittauksia on runsaasti venäläiseen populaarikulttuuriin. Onneksi suomentaja on reunahuomautuksilla avustamassa lukijaa.<br />
<br />
Väliin tekstiin tempautuu mukaan ja toisinaan tympääntyy. Lukukokemus oli soutamista ja huopaamista. Ehkä venäläinen ja venäläistä kulttuuria paremmin tunteva saisi tästä teoksesta enemmän irti kuin minä. Yleisemmällä tasolla todettuna kertomukseen upotettu tarinatäkki on koomista ja ironista muistelmaa pysähtyneisyydestä ja korttitalon luhistumisen jälkeisestä kaaoksesta. Totuudesta en tiedä.Joonas Sillanpäähttp://www.blogger.com/profile/04149337890068154794noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8331519991553095537.post-40072330517992106072013-03-03T18:57:00.001+02:002013-03-03T18:57:32.000+02:00Andrei Volos: AnimaattoriAndrei Volos: Animaattori. Bazar, 2012. 280 s.<br />
<br />
<b>Andrei Voloksen</b> <i>Animaattori</i> on omituinen kirja terrorismista. Toki se pohjautuu todellisiin tapahtumiin Moskovassa, mutta synkästi päättyneen teatterikaappauksen aihiona kulkee skifipäällyste, jonka täyttämät koloset ovat täynnä kummallisuuksia.<br />
<br />
Päähenkilö Sergei Barmin työskentelee elävöittääkseen kuolleet. Taito on harvojen hallussa. Tämä läpäisee kirjan. Alkuosa onkin melkoisen sekavaa skifihuttua, jota tilkitään hyppäyksillä jo kuolleiden menneisyyteen. Vähitellen alkaa selkiintyä ja tihentyä. Paikoin kuvaukset ovat upeita ja rajauksilla sekä miljööllä, kontrasteilla niistä saadaan dramaattisia, hengästyttävän mahtavia pysäytyskuvia terrorismin kamaluudesta.<br />
<br />
Loppujen lopuksi itse teatterikaappaus jää ohueksi osuudeksi eikä kirja lukukokemuksena ollut parhaasta päästä. Jätin sen viikoksi kesken ennen kuin tänään jatkoin sinnikkäästi loppuun. Se varmaan kertonee olennaisen. Juttu ei siis kunnolla kanna.Joonas Sillanpäähttp://www.blogger.com/profile/04149337890068154794noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8331519991553095537.post-77753684011023269512013-02-20T18:56:00.001+02:002013-02-20T18:56:19.821+02:00István Örkény: 100 minuuttinovelliaIstván Örkény: 100 minuuttinovellia. Atena, 2012. 242 s.<br />
<br />
Harvoin hämmästelee sanataituruutta yhtä paljon kuin <b>István Örkényn</b> novelleja lukiessa. Ne on täydellisyyteen asti hiottuja täysosumia. Useimmat lyhyitä, korkeintaan muutaman lauseen kestoisia tokaisuja, joihin tiivistyy todellisuus terävästi, jopa absurdisti.<br />
<br />
Osa on proosarunoutta, osa hauskoja sattumuksia, joiden paikka on vain hivenen väärä. Niiden kanssa sai olla tarkkana. Kaikki eivät avautuneet kerralla, vaan lauseita piti märehtiä useampi kerta.<br />
<br />
Joistakin käännöksistä tuli kummallinen olo, mutta niiden olemassaolo selvisi sitten suomentajan jälkisanoista (<b>Juhani Huotari</b>).<br />
<br />
Ihmisläheinen henki teki novelleista nautinnollisia, jopa sinänsä karmivista kertomuksista. Jos jonkun kirjoittajan teksteistä soisi otettavan esimerkkiä niin István Örkény on sellaiseen vahva ehdokas.<br />
<br />
Yksinkertaisista kertomuksista kasvaa mielen ulottuvuuksissa valtavia verkkoja. Tässä yksi esimerkki absurdista tarinasta, joka peilaa korkin kautta ihmisyyttä:<br />
<br />
<i>"Ilmiö</i><br />
<i><br /></i>
<i>Eräs korkki, joka ei millään tavoin eronnut muista korkeista (se esitteli itsensä Sándor G. Hirtiksi, mutta mitäpä nimi merkitsee? Nimi ei merkitse mitään), putosi veteen.</i><br />
<i> </i><br />
<i> Jonkin aikaa se, kuten oli odotettavissa, kellui veden pinnalla, mutta sitten tapahtui jotain odottamatonta. Se alkoi hitaasti vajota, upposi pohjaan eikä noussut sieltä enää.</i><br />
<i> </i><br />
<i> Mitään selitystä ei ole."</i> (István Örkény, s. 31)<br />
<br />
Muutamalla rivillä osataan kuvailla upeasti elämisen mielettömyys ja satunnaisuus.<br />
<br />
Novellit on kirjoitettu 1960-70 -luvuilla. Niistä huokuu 1900-luvun järjettömyys. Ei voi sanoa kuin, että upeaa.Joonas Sillanpäähttp://www.blogger.com/profile/04149337890068154794noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8331519991553095537.post-92067884456493269502013-02-16T20:25:00.002+02:002013-02-16T20:25:51.451+02:00Antti Eronen: TalviAntti Eronen: Talvi. Myllylahti, 2011. 318 s.<br />
<br />
<b>Antti Eronen</b> on uusi kirjailijatuttavuus. En ollut hänestä aiemmin kuullut, mutta kustantajan nimi vakuutti valitsemaan kirjan. Myllylahdelta on tullut vastaan tasaista laatua, ei mitään kuraa. <i>Talvi</i> on Erosen toinen romaani.<br />
<br />
Teema on kiehtova. Maailma ajautuu lähitulevaisuudessa kammottavaan ydinsotaan ja ydintalven tultua Venäjä hyökkää Suomeen. Keskiössä on perhe, jonka selviytymistä seurataan niin isän, tyttären kuin pojan näkökulmasta. He ovat ajautuneet erilleen, mutta salaperäinen mieshahmo yhdistää. Ratkaisu jää hieman hämäräksi. Mikä on miehen funktio? Hänestä tulee mieleen jonkinlainen jumalhahmo, joku Paha-Jeesus.<br />
<br />
Dialogi tuntuu keinotekoiselta varsinkin alkupuolella eikä tarina oikein starttaa. Jonkinlaista yritystä syventää teosta on, mutta ajatelmat tuntuvat päälleliimatuilta. Päähenkilöiden pyrkimykset filosofiaan katkaistaan väitteellä etteivät sotilaat pohdi syntejä syviä, vaan toimivat päättömästi. Ei ole uskottavaa. Sodankuvaus myöskään ei yllä kovin realistiselle tasolle, mutta juoni kuitenkin pysyy kasassa, jos ei takerru yksityiskohtiin, vaan antaa jutun vyöryä eteenpäin.<br />
<br />
Henkilöhahmoista ei kasva persoonia. Ne jäävät latteiksi karikatyyreiksi. Alun isä on värikkäin, mutta kymmeniä sivuja karsimalla olisi tullut napakampaa ja tiivistetympää tavaraa. Ammattisotilaina taistelevat tytär ja poika eivät kehity ja lopun hyppäys ajassa eteenpäin hieman lässäyttää syöden mahdollisuutta jatkoon. Ikään kuin ei olisi luotettu lukijan mielikuvitukseen tarpeeksi.<br />
<br />
Kirjan kuitenkin luki paahtamalla läpi, joten täytti tehtävänsä.Joonas Sillanpäähttp://www.blogger.com/profile/04149337890068154794noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8331519991553095537.post-32735700556827641432013-02-10T11:16:00.001+02:002013-02-10T11:16:20.275+02:00Jari Järvelä: Château InkeroinenJari Järvelä: Château Inkeroinen 9 kertomusta. Tammi, 2012.<br />
<br />
<b>Jari Järvelän</b> nimestä on tullut takuu kunnolliselle kirjalle. Romaanien ja novellien taitajan tuorein kokoelma on <i>Château Inkeroinen</i>.<br />
<br />
Nimikkonovelli on humoristinen pläjäys suomalaisesta yrittäjyydestä, jolla on intoa taitoa ja tietoa enemmän. Vastassa ovat ylimieliset korporaatiot ja luonnonolosuhteet. Niistä huolimatta suunnitelmat ovat suuruudenhulluja, joiden toteuttamista rohkeasti tavoitellaan.<br />
<br />
Kokoelman tarinat ovat kaikki erilaisia. Niissä mennään mustasävytteiseen surumielisyyteen loppua kohden, mutta melkein muuta yhdistävää on hankalaa erottaa. Miljöönä on maailman turut ja torit. Tragikoomisista tarinoista lähestytään kauhua ja draamaa. Tapa poikkaista tarina tai kääntää asetelmat aivan lopussa ovat rakenteellisia samankaltaisuuksia. Minä-muotoiset kertojat ovat eri ikäisiä ja miehiä sekä naisia.<br />
<br />
<i>Miksi Mona Lisa hymyili</i> on koskettava kertomus, <i>XXXXX XXXXX XXXXX XXXXX</i> on miljöönsä puolesta erityisen kiehtova; se vie lukijansa salaa myyttiseen Suursaareen ja juonena mainio mammonan himon latistus.<br />
<br />
Nopealukuisena iloa ei ole pitkäksi aikaa, mutta jokainen sekunti on puhdasta nautintoa.Joonas Sillanpäähttp://www.blogger.com/profile/04149337890068154794noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8331519991553095537.post-62442262713193025242013-01-28T20:30:00.003+02:002013-01-28T22:01:16.936+02:00Christopher McDougall: Syntynyt juoksemaanChristopher McDougall: Syntynyt juoksemaan. Docendo, 2010. 304 s.<br />
<br />
Luoteis-Meksikon Kuparikanjonissa elelee tarahumaria, jotka ovat juoksijakansan maineessa. He saattavat ylittää moninkertaisesti ultrajuoksijoiden matkat. Heidän hölkkälenkit saattavat olla jopa 700 kilometriä. Pinkominen tapahtuu paljainjaloin tai kevyillä sandaaleilla.<br />
<br />
Olosuhteet Kuparikanjonissa ovat karut ja julmat. Luonnonolojen lisäksi alueella taistelevat huumekartellit.<br />
<br />
<b>Christopher McDougall</b> päätti ottaa selvää tarahumarista ja sekopäisistä ultrajuoksijoista. Kirja perustuu tositapahtumiin ja on luonteeltaan romaania enemmän pitkähkö reportaasi, jota taustoitetaan tutkimustiedolla ihmisen alkuperästä, lajiluonteesta ja anatomiasta. Adrenaliinia lisäävät vauhdikkaat kuvaukset eri juoksukilpailuista ja kirja huipentuu mittelöön Kuparikanjonin juoksumestaruudesta.<br />
<br />
Mausteena on tiedot ruokavalioista ja kirjan myötä juoksevan maailman suosioon onkin noussut muun muassa chian siemenet, jotka antaa uskomatonta buustia elämään ja ovat mauttomuudestaan ja pienestä koostaan huolimatta ihmesiemeniä, joihin on tiivistynyt kaikenlaista terveellistä mineraalia ja vitamiinia öljyjen ja proteiinin lisäksi.<br />
<br />
Kirja on myös huikea sukellus oman lajimme alkuhämäriin. Kirjasta käy ilmi miten ihminen on luotu nimenomaan juoksemaan pitkiä matkoja. Siihen viittaavat niin hengityselimet, hikoilu, karvattomuus, jalkojen anatomia kuin pystyasento ja niskan rakenteet. Teorian mukaan ihminen juoksi aikoinaan proteiinipitoisia grilliherkkuja näännyksiin. Ihminen kykenee juoksemaan yhtä mittaa jopa satoja kilometrejä. Sen sijaan muiden eläinten rakenne sallii vain nopeat pyrähdykset minkä jälkeen niiden on pakko pysähtyä hengittämään ja jäähdyttelemään, muuten ne menehtyvät.<br />
<br />
Liharuoka mahdollisti aivojen kasvun ja abstraktin ajattelun mitä saalistus vaati. Pääasiallinen ruoka on kuitenkin parasta ottaa muun muassa juureksista, vihanneksista, kasviksista, hedelmistä, marjoista, siemenistä, pähkinöistä ja kalasta.<br />
<br />
Shokeeraavin tieto tuli lenkkareista. Ne pilaavat jalkamme ja aiheuttavat vammoja. Mitä kalliimmat sitä varmemmin. Ihmisen kuuluu juosta paljain jaloin tai korkeintaan ohuella, kovalla pohjallisella. Nykylenkkarit suuntaavat ensi-iskun kantapäähän vaikka luonnollisen askeleen paino on varpaiden puolella. Paljasjalkaisilla lättäjaloilla holvikaari alkaa vahvistumaan. Hyvinvointi säteilee koko kehoon. Oikea juoksuasento on selkäsuorana kipittäminen lyhyillä askelilla niin ettei kantapää koske maahan.<br />
<br />
Christopher McDougall saarnaa luonnonmukaisemman elämäntavan puolesta.<br />
<br />
Itsekin tykkään mieluiten kulkea paljain jaloin ja otan aina kengät mahdollisuuksien mukaan pois jalasta tauoilla yms. Työkavereilla on hauskaa. Eihän se aina ole ihan pukukoodien mukaista. Pääesikunnassa entinen puolustusvoimien komentaja tuli työhuoneeseeni yllättäen ja olin ilman kenkiä. Sain siitä jälkeenpäin melkoiset moitteet esimieheltä. Mökillä on mukava kuljeskella rantakivillä ja metsässä paljain jaloin kesäisin.<br />
<br />
Oman ruokavalion tärkeäksi osaksi ovat tulleet niin sanotut superruuat. Keskeisestä ruokavaliosta löytyy niin chian, hampun ja auringonkukan siemeniä, fytoplanktonia, spirulinaa, inkamarjoja, mustikkaa, avokadoa, tomaattia, porkkanaa, banaania, omenaa, nokkosta kuin pakurikääpää pähkinöiden ja monien muiden terveellisiksi todettujen ruokien lisäksi. Sokerilimut ja prosessoidut ruuat olen pyrkinyt jättämään vähemmälle, samoin vehnäset.<br />
<br />
On vaikea sanoa onko olo yhtään parempi kuin joskus ennen kun litkin limuja ja popsin pitsaa ja hampurilaisia. Kenties energisempi ja juokseminen sujuu. Huomaa saavansa päivän aikana aikaan enemmän eikä löhöily ja passiivinen töllöttely enää erityisemmin innosta. Sairastelua toki yhä on, mutta ne menee ohi nopeasti ja lievinä.<br />
<br />
Vaikka monessa mielessä olen veganismiin ja luomuun kallellaan ja suosin kivikautista ruokavaliota, pidän itseäni enemmän kuitenkin jonkin sortin ruokahifistelijänä, joka pyrkii saamaan mahdollisimman ravinteikkaan ja herkullisen ruokavalion, joka sisältää variaatiota ja samoja elimistölle tarpeellisia aineita eri lähteistä. Monia mainioita ideoita olen saanut esimerkiksi <a href="http://www.jaakkohalmetoja.com/fi/"><b>Jaakko Halmetojalta</b></a> ja <a href="http://www.viidakkomies.com/"><b>Olli Postilta</b></a>.<br />
<br />
Joka tapauksessa kyseessä on siis varmasti jokaista liikkujaa kiinnostava ja innostava kirja, vaikka ei aikoisikaan iltalenkiksi juosta maratoneja.Joonas Sillanpäähttp://www.blogger.com/profile/04149337890068154794noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-8331519991553095537.post-8932341952277090912013-01-06T19:11:00.001+02:002013-02-22T19:08:17.429+02:00Katri Karasma: Suomi toisena kielenä opetustieteen perusteetKatri Karasma: Suomi toisena kielenä opetustieteen perusteet. Finn lectura, 2012. 192 s.<br />
<br />
Jossain todettiin, en muista olisiko ollut tässä kirjassa, että kansakunnan sivistystason huomaa siitä miten se kohtelee vähemmistöjään. Suomen ei tässä kohtaa tarvitse hävetä. Suomi on ollut pitkään monikulttuurinen ja -kielinen kokonaisuus. Vuosisatoja. Samaa on ollut esimerkiksi toki Ruotsi, mutta läntinen puolisko ei erossa tunnustanutkaan uusien valtiorajojen sisälle jääneitä kielivähemmistöjä. Pariin sataan vuoteen yhteiskunnallista keskustelua ei ole voinut käydä suomeksi, lasten koulunkäyntiä omalla kielellä on hankaloitettu ja paikoin estetty - vieläkin, vanhukset jätetty hoitamatta. Yhä tänä päivänä moittivat YK ja EU Ruotsia ihmisoikeuksien polkemisesta. Onneksi tilanne on hieman lievittänyt viimeisten vuosien aikana.<br />
<br />
Ruotsiin ovat maahanmuuttajat sinänsä tervetulleita, mutta heitä ei haluta eteistä pidemmälle. Virallinen Ruotsi on auttamattoman yksikielinen ja kulttuurinen. Voi olla kuinka multietninen kunhan on sitä ruotsiksi. Kaikki muu häivytetään näkymättömiin yhteiskunnan taholta, vaikka todellisuus on toinen. Pohjoismaiden suurin kielivähemmistö ruotsinsuomalaiset on mykistetty. Uudet satojentuhansien kokoiset maahanmuuttajayhteisöt vaiennettu virallisista kentistä. Arkitodellisuus ja esimerkiksi se miten ruotsalainen media maalaa yhteiskunnan poikkeavat radikaalisti toisistaan. Paineet purkautuvat syrjäytymisenä, rikollisuutena, väkivaltaisuuksina ja köyhyytenä, mielenterveydellisinä ongelmina, vandalismina ja pahimmillaan terrorismina.<br />
<br />
Vaikka Suomi on ollut monikulttuurinen ja kielinen jo kauan, on se käytännössä tarkoittanut ruotsinkielisiä rannikolla ja saamelaisia tuntureilla. Suomessa maahanmuuttajalle opetetaan joko suomea tai ruotsia. Sen verran vahva asema ruotsin kielellä on Suomessa. Heti kun Ruotsissa opetetaan ensimmäisenä kielenä maahanmuuttajalle Keski-Ruotsiin suomalaiskaupungeissa ja Pohjois-Ruotsin meänkielisissä kunnissa suomea tai meänkieltä niin voi väittää Ruotsin olevan aidosti monikulttuurinen ja tunnustavansa oikeasti kielivähemmistönsä. Valitettavasti Suomen saamelaisyhteisö on hupenemassa. Sillä Suomi ei voi kehuskella.<br />
<br />
Joten historiallista taustaa vasten Suomessa on esimerkillistä kokemusta yhteiselosta, jota Lähi-idän suunnallakin voisi katsastaa mallina. Ahvenanmaalaiset eivät lähettele ohjuksia Turkuun tai närpiöläiset itsemurhapommita Seinäjokea. Ei tietysti monikulttuurisuus Suomessakaan ole sujunut ilman kahnauksia. Päinvastoin kielikiistoja on käyty paikoin verisestikin.<br />
<br />
Vaikka Suomi on ollut pääsääntöisesti maastamuuton maa, on Suomeen suuntautunut koko ajan myös maahanmuuttoa. Erityisen voimakas pyrskäys on tullut viimeisen 10-20 vuoden aikana. Kun aikaisemmin lähtöalueet ovat olleet Euroopassa, on nyt lähdetty Pohjois-Afrikasta ja Lähi-idästä Venäjän ja Viron lisäksi. Suomi on saanut parisataatuhantisen maahanmuuttajajoukon, joka opettelee ja käyttää suomea vieraana kielenä, ei toisena kotimaisena.<br />
<br />
<i>Suomi toisena kielenä opetustieteen perusteet</i> -kirja on opus maahanmuuttajien parissa työskenteleville. Varsinaisesti se on tarkoitettu opettajille ja opettajiksi opiskeleville, mutta soveltuu laaja-alaisempaankin lukemiseen. Kirjaan on koottu aiheesta tehtyä tieteellistä tutkimustietoa tiivistetysti. Spektri on laaja kuten on maahanmuuttajakuntakin ja suomen kieli ja sen käyttöalueet. Hieman sekava kokoelmahan se on ja valintaperusteet teksteille toisinaan ihmetyttävät. Nimeään se ei vastaa, mutta antaa jonkinlaista osviittaa aiheeseen. Eikä siihen ole huomioitu kaikkea tuoreinta tutkimusta. Mutta kritiikistä huolimatta antaa lukijalle jotakin siis.<br />
<br />
Ensimmäisenä käydään lyhyesti läpi maahanmuuton historiaa ja tuodaan esiin muun muassa teollistuvan Suomen ajan keskieurooppalainen maahanmuutto, jonka seurauksena meillä on lukuisia tunnettuja yrityksiä. Enemmän keskitytään nykyisiin uusiin tulijaryhmiin ja käydään keskustelua kaksi- ja monikielisyydestä.<br />
<br />
Erityisen hyödyllinen on luku suomen kielen erityispiirteistä, jotka aina arkitohinan pyörteissä tahtovat unohtua ja sitten pähkäillään miksi tietylle kansallisuudelle jokin rakenne tai äänne on vaikea oppia. Lukuun sisältyy myös vertailevaa kielitiedettä.<br />
<br />
Opetussuunnitelmien kehitystä tarkastellaan ja kielenoppimista. Kieliopin tankkauksesta on siirrytty toiminnallisempaan käytännön taitoja aktivoivaan suuntaan.<br />
<br />
Parempaankin olisi pystytty ja toiveet olivat korkealla kirjaan tarttuessa. Pienen pettymyksen tuotti, mutta kyllä sitä luki.Joonas Sillanpäähttp://www.blogger.com/profile/04149337890068154794noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-8331519991553095537.post-78586218717550568142013-01-01T20:51:00.000+02:002013-01-01T20:51:03.230+02:00Mathias Sundin: Till varje prisMathias Sundin: Till varje pris. LBJ Förlag, 2012. 414 s.<br />
<br />
<b>Mathias Sundin</b> on ruotsalaispoliitikko, joka tuntenee parhaiten Pohjolassa Yhdysvaltain poliittiset kiemurat. Hän on muun muassa seurannut useita vaaleja hyvin läheltä kampanjaorganisaatioiden sisältä. Tarkkaavaisimmat blogin lukijat ovat varmasti huomanneet linkkilistaltani hänen kiinnostavat bloginsa.<br />
<br />
Tutustuin Mathias Sundiniin Ruotsissa asuessa ollessani mukana paikallispolitiikassa. Hän oli Norrköpingin liberaalisen kansanpuolueen keulakuva ja nouseva tähti. Leppoisan olemuksen takaa piilee poikkeuksellisen voimakas intohimo vaikuttaa tavallisten ihmisten joka päiväisiin ongelmiin. Hän toi myös sinnikkyyttään esiin poikkeavilla kampanjamuodoilla, jotka saivat kansallista huomiota. Mathias esimerkiksi kävi koputtamassa 10 001 ovea. Se palkittiin kansanedustajuudella.<br />
<br />
Sitäkin suuremmalla mielenkiinnolla lueskelin hänen tuoretta poliittista trilleriä amerikanruotsalaisesta miehestä, joka on nousemassa Yhdysvaltain presidentiksi. Takakansi lupaa viedä kampanjoinnin kulisseihin ennennäkemättömällä tavalla ja ymmärrystä amerikkalaiseen politiikkaan.<br />
<br />
Kirjan päähenkilö <b>Mark Eriksson</b> on demokraattisenaattori Minnesotasta. Siis Yhdysvaltain skandinaaviosavaltiosta, jossa on paljon suomalaisiakin.<br />
<br />
Kampanjointi on kovaa ja tapahtuu monella rintamalla. Kestää hetken ennen kuin kirja imaisee, mutta loppua kohti syke tihenee ja veritekojen syytkin selvenee. Lukija sydän pamppaillen odottaa miten likaiseksi menee. Ja meneehän se. Puhtaita pulmusia ei ole kukaan. Jokainen tahraantuu. Lakimiehet, raha ja vallanhimo ovat tuhoisa yhdistelmä, jotka repivät ihmiskohtaloita ja saa penkomaan ihmisten menneisyydestä mitä vaan sekä keksimään kaikenlaista kummallista, joka saattaa jäädä huhuna elämään omaa elämää.<br />
<br />
Ruotsinkieliselle lukijalle loistavaa luettavaa, joka on pelkkää jännitysdraamaa syvellisempi ensikäden tietoteos Yhdysvaltain sisäpolitiikkaan, joka poikkeaa Eurooppalaisesta melkoisesti.Joonas Sillanpäähttp://www.blogger.com/profile/04149337890068154794noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8331519991553095537.post-62628328791282267872012-12-31T17:23:00.003+02:002013-01-01T20:52:28.710+02:00Avigdor Kahalani: A Warrior´s way<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Avigdor Kahalani: A Warrior´s way. Steimatzky, 1999 (alk. 1989). 400 s.</span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span>
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Tämän vuoden aikana olen pyrähdellyt pitkin poikin maapalloa viidessätoista maassa. Yksi kiinnostavimmista reissuista oli marraskuun alkupuolella Lähi-itään suoraan nykyisille että entisille sotatantereille.</span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span>
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Israelissa olen ollut aikaisemminkin. Kymmenkunta kertaa. Tällä kertaa tarjoutui mahdollisuus kuitenkin täysin toisenlaiseen tutustumiseen. Pääsin käymään <a href="http://en.wikipedia.org/wiki/HaKirya">Israelin Pääesikunnassa HaKiryassa</a>, tapaamaan <a href="http://www.mossad.gov.il//default.aspx">Mossadin</a> ja <a href="http://www.shabak.gov.il/english/Pages/default.aspx">Shin Betin</a> väkeä, valtiojohtoa, sotaväkeä, vierailin sotilastukikohdissa ja Syyrian, Libanonin ja Gazan rintamilla kesken pommitusten...</span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span>
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Käydyt keskustelut ovat luottamuksellisia, mutta hirvittävältä näyttää. Hyvät lyhyet uutiset olivat nopeasti käyty. Huonompia oli sitäkin enempi. Näkemysten mukaan kevääseen mennessä Israelin on iskettävä Iranin ydinaseohjelmaan - joko yksin tai kansainvälisen yhteisön tuella. Sen jälkeen voi olla myöhäistä. Iranissa on vallalla uskonnollisessa väkivaltafantasiamaailmassa elävä teokratia, joka ei arkaile tarttua tuhoisimpiin aseisiin toteuttaakseen ennustuksensa.</span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span>
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Israelin isku johtaisi silti vastareaktioon, joka heijastuisi väkivaltaisuuksina ja terrorismina kautta maailman. Iranilaisten aseistamalla <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Hizbollah_(taisteluj%C3%A4rjest%C3%B6)">Hizbollahilla</a> on lähes 60 000 iranilaisohjusta ja rakettia odottamassa Etelä-Libanonissa, mitkä lentävät israelilaiskaupunkeihin välittömästi. Tuhansia samanlaisia ohjuksia on myös Gazan kaistaa kuristavalla <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Hamas">Hamasilla</a> odottamassa vastaavaa. Tänä vuonna Hamas on lähes päivittäin pommittanut Israelia sadoilla ohjuksilla. Marraskuun alussa kriisi kärjistyi Israelin vastamoukarointiin ja iranilaiset pääsivät kokeilemaan miten uudehkot 1 500 kiloiset <a href="http://en.wikipedia.org/wiki/Fajr-5">Fajr-5</a> ohjukset läpäisevät Israelin ilmapuolustuksen. Palestiinalaisilla ei siis ole käytössään mitään ilotulitusraketteja kuten jotkut antisemitistit tahtovat väittää, vaan ihan kammottavia teurastusvälineitä. Kun israelilaiset ilmoittavat iskuistaan etukäteen, varoittavat tekstiviesteillä ja suuntaavat terroristeihin, ampuvat terroristit summittaisesti asutuskeskuksiin tarkoituksena tappaa mahdollisimman paljon siviilejä ja piiloutuvat itse päiväkoteihin yms. sekä pitävät varastojaan siviilien seassa.</span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span>
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Kaikkein ikävin tilanne on tällä hetkellä Syyriassa, mutta arabikevään tuoma tuulehdus on muuttumassa muualla talveksi. Islamistit ovat tarttumassa monessa maassa vallankahvaan.</span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span>
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Lähi-idän ongelmakuva on monimutkainen, mutta sitä voi yrittää tiivistää niin, että varsinainen ongelma on islamissa ja sen äärimuodoissa. Islamilaisen maailman modernisaatio on epäonnistunut. Alueen valtiot ovat epävakaita epädemokraattisia. Kun samaan sotkuun sotkeutuvat muun muassa asekauppiaat, suurvallat, luonnonvarat, kansalliset ja kansainväliset intressit, etniset ja uskonnolliset ristiriidat, kahjojen yksilöiden sairaalloinen vallan- ja maineenhalu, on tuloksena räjähtävä keitos.</span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span>
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Historiallisesti viimeisten vuosituhansien aikana alueella on sodittu viiden vuoden sykleissä, joten ei sinänsä mitään uutta. Kerrotaanhan Vanhassa Testamentissakin miten Jumalan avulla israelilaiset kansanmurhasivat luvatusta maastaan muistaakseni seitsemän kansaa.</span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span>
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Israelin alueella palestiinalaiset eivät ole suostuneet suoriin neuvotteluihin eivätkä tunnusta edes Israelin valtion olemassaoloa. Siksi he puhuvat vääristellysti miehitetystä Palestiinasta. Kansainvälisen yhteisön päätöksellä Brittiläinen Palestiina jaettiin Israeliin ja Trans-Jordaniaan. Gaza päätyi egyptiläisille. Välittömästi Israelin julistauduttua itsenäiseksi hyökkäsivät ympäröivät arabivaltiot. Samaa he yrittivät mm. 1967 ja 1973. Sotien seurauksena Israel paisui... ja tavalliset palestiinalaiset kärsivät johtajiensa typeryyksistä.</span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span>
<span style="background-color: #f3f3f3;"><span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Joka tapauksessa yksi matkalla tapaamistani henkilöistä oli sotasankari prikaatinkenraali (evp.) <b><a href="http://en.wikipedia.org/wiki/Avigdor_Kahalani">Avigdor Kahalani</a></b>. Hän turinoi kokemuksistaan ja sain lahjaksi hänen kirjansa signeerauksella. Hän nousi kansainväliseen kuuluisuuteen pysäyttämällä viime hetkillä Golanilla syyrialaisten suurhyökkäyksen Yom Kippur-sodassa 1973. Taistelupaikka nimettiin uudelleen <a href="http://en.wikipedia.org/wiki/The_Valley_of_Tears">Kyynelten laaksoksi (The Valley of Tears</a> </span><i style="font-family: sans-serif; font-size: 13px; line-height: 19.200000762939453px;">Emek HaBakha</i><span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><i style="line-height: 19.200000762939453px;">). </i></span><span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif; line-height: 19.200000762939453px;">Neljääkymmentä israelilaispanssaria vastassa oli viitisensataa syyrialaistankkia. Israelilaisilla ei ollut pimeänäköä, syyrialaisilla oli. Taisteluita käytiin yötä päivää.</span></span><br />
<span style="background-color: #f3f3f3; font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><span style="line-height: 19.200000762939453px;"><br /></span>
<span style="line-height: 19.200000762939453px;">Sittemmin politiikkaan päätyneen Kahalanin kirja on julmaa luettavaa. Hän taustoittaa perhettään ja menettää sodissa sukuaan ja ystäviään. Moni loukkaantuu. Kahalanin sotilasura oli tyssätä alkuunsa. Hän haki moneen, mutta lättäjalkaisena kelpuutettiin panssarivaunujoukkoihin, josta isä oli varoitellut. Motivaatio ei alkuun ollut suurta. Komentajakoulutuskaan ei mennyt putkeen ja kaiken lisäksi hän haavoittui vuoden 1967 kuuden päivän sodassa todella pahasti.</span></span><br />
<span style="background-color: #f3f3f3; font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><span style="line-height: 19.200000762939453px;"><br /></span>
<span style="line-height: 19.200000762939453px;">Halu puolustaa maataan oli Kahalanilla kova ja hädin tuskin toivuttuaan hän väärensi itselleen terveenpaperit. Sotilasura vei Siinailta Golanille ja lopulta miehittämään Libanonia. Kirjassaan Kahalani kuvaa Israelin puolustusvoimien muutosta hajanaisesta terroristiryhmästä asevelvollisuusarmeijaksi, joka alkaa ymmärtää eri puolustushaarojen yhteistoiminnan edut ja upseerien korkean koulutuksen hyödyt. Opit on on kuitenkin otettava kantapään kautta.</span></span><br />
<span style="background-color: #f3f3f3; font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><span style="line-height: 19.200000762939453px;"><br /></span>
<span style="line-height: 19.200000762939453px;">Asevoimat ovat keskeinen osa Israelin yhteiskuntaa. Vaikka Suomi on militaristinen maa niin Israel on sitä moninkertaisesti. Elämä vihamielisessä ympäristössä traagisen historian kanssa tekee paranoidiksi. Israelissa varusmiespalvelus kestää useita vuosia ja sen jälkeen kerrataan kuukausi vuodesta. Sekä miehet että naiset. Valtava uhraus yhteiskunnalta mikä hajottaa ja kuluttaa perheitä ja aiheuttaa taloudellisia tappioita. Silti Israel on alueensa toistaiseksi ainoa toimiva demokratia ja hyvinvointivaltio. Harva sitä paitsi haluaa tunnustaa, että neljännes israelilaisista on arabeja (=palestiinalaisia). Kuva Lähi-idästä ei ole niin mustavalkoinen kuin jotkut - etenkin vasemmistolaiset - tahtovat levittää lännessä.</span></span><br />
<span style="background-color: #f3f3f3; font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><span style="line-height: 19.200000762939453px;"><br /></span>
<span style="line-height: 19.200000762939453px;">Rauha Lähi-itään on saatavissa, jos tahtoa on. Liian monille konfliktin jatkaminen on hyödyllisempää. Ilman sitä diktaattorit Gazassa ja Iranissa eivät pysyisi vallassa. Siitä kärsivät kaikki. Mekin täällä pohjoisessa.</span></span>Joonas Sillanpäähttp://www.blogger.com/profile/04149337890068154794noreply@blogger.com0