Oili Alma ja Tapio Juntunen (toim.): Inhimillistä turvallisuutta rakentamassa - näkökulmia ja käytännön esimerkkejä. Katu, 2010. 207 s.
Takakansi lupailee paljon: "Tämä kirja on historiallinen: ensimmäistä kertaa julkaistaan turvallisuuspoliittisia artikkeleita inhimillisestä turvattomuudesta ja turvallisuudesta suomen kielellä".
Ehkä olen väärässä, mutta mielestäni asiasta on puhuttu kauan - kenties toisilla nimillä, mutta kuitenkin... Ainakin turvallisuuspolitiikan luennoilla on tämäkin aspekti ollut valokeilassa sotilaallisen ohella. Eri asteisten konfliktien vanavedessä ovat syynä ja seurauksena yksilöiden kokemat epävarmuudet, turvattomuus ja luottamuksen puute eskaloituneet ja johtaneet jopa kriisien tulehtumiseen äärimmilleen.
Joka tapauksessa maailmalla on inhimillisestä turvallisuudesta kohkattu kauan. Siksi odotukset kirjaa kohtaa ovatkin suuret. Alkuosa täyttää odotukset, mutta lopun haastattelut ovat turhaa sivuntäytettä.
Ihmiskunta on kohtaamassa suurimman haasteensa: kuinka tarjota kovasti kasvavalle kansalle kunnollinen arki. Maapallo tukehtuu lajiimme. Kaupungistuminen haukkaa kelvollisen maan asutusmattojen alle, työllistäminen ontuu ja kamppailu elintarvikkeista ja vedestä kiihtyy.
Huomattava osa ihmiskunnasta elää suunnattomassa kurjuudessa toivottomuudessa. Monen maan sisäinen ehyys horjuu, luokkaerot kärjistyvät lännessäkin. Romahtaneiden yhteiskuntien vaara on ilmeinen. Elämme keskellä yhtä taloushistorian pahimmista kriiseistä. Maailmantalous yskii ja korjausliikkeet ovat rajuja. Velkaelvytys ja setelipainopolitiikka uhkaavat ajaa yhä syvempään pimeään. Näkymät eivät ole lohdulliset. Samaan aikaan kun jyllää ruokakriisi, joka nostaa holtittomasti hintoja. Vaikeita aikoja on edessä, vaikka kuinka positiivinen yrittäisikin olla.
Senja Korhosen artikkeli on mainio avaus inhimillisen turvallisuuden käsiteryteikköön. Kuten hän toteaa ajatus ei ole uusi. Se tuotiin ilmi muun muassa Yhdistyneiden Kansakuntien perustamiskokouksessa. Hän ruotiikin kuinka YK:ssa käsite ymmärretään.
Inhimillinen turvallisuus on nimenomaan yksilön mahdollisuuksia pysyä hengissä ilman pelkoa fyysisestä, taloudellisesta tai poliittisesta uhasta. Inhimillinen turvallisuus on ensi sijaisesti subjektiivinen kokemus, joten painotukset vaihtuvat silmäparin mukaan. Voidaan puhua kapeasta näkökulmasta, jolloin suorat pelot korostuvat, laajemmasta näkökulmasta, jolloin uhkien määrä monistuu ja syvemmästä näkökulmasta, jolloin vastuuta siirretään myös yksilölle itselleen.
YK jakaa inhimillisen turvallisuuden seitsemään osa-alueeseen: talousturvallisuus, ruokaturvallisuus, terveysturvallisuus, ympäristöturvallisuus, henkilökohtainen turvallisuus, yhteisöturvallisuus ja poliittinen turvallisuus.
Muissa artikkeleissa luodataan asiaa esimerkkien myötä. Tarja Seppä tarkastelee kiinnostavasti valtioiden suojeluvastuun periaatetta Darfurissa, Terhi Nieminen-Mäkynen ja Kalle Sysikaski tarkastelevat Itä-Timoria...
Osaa artikkeleista värjää ideologina humanistinen naiivismi. Kriittinen ote lipsuu. Ratkaisuja ylistetään sokeasti. Ehkä todellisuus ei ole yhtä idealistisen pumpulin pehmentämää vaan brutaalin raadollista selviytymiskamppailua julmassa maailmassa... Tällainen maku jäi muun muassa Anna Rosenlewin tarinassa Senegalin naisten säästöringeistä, samoin Outi Hakkaraisen artikkelissa Länsi-Meksikon naisosuuskunnista.
Kokonaisuutena kuitenkin kunnon kirja, jonka artikkelit jäävät roiskaisuiksi määrän takia. Karsimalla olisi voinut saada herkullisemman teoksen. Laajentamalla valikoituja artikkeleita anti olisi ollut tuhdimpi. Mutta kyllä tämä näinkin menettelee!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti