"Olisi tälle voinut antaa Finlandiankin". Siinä päällimmäinen ajatus Asko Sahlbergin tuoreimmasta mestariteoksesta. Tietyt peruselementit hän on säilyttänyt: syrjäytettyjen synkkää eksistentialistista vaellusta kuvataan tässäkin kirjassa. Hahmot ovat tutunoloisia muunnelmia aiemmista kirjoista, samoin miljöö, johon on sulateltu aiemman tuotannon osia.
Genren määrittely menee vaikeaksi. Vahva halu olisi leimata historialliseksi reaalifantasiaksi. Tarinassa liikutaan hyvin samankaltaisissa oloissa kuin Suomessa sisällissodan jälkeen. Piirteitä on myös Saksasta 1930-luvulta. Toisaalta teoksessa mainitaan esineitä ja asioita, jotka ovat yleistyneet maailmassa vasta Korean sodan jälkeen. Kirjassa esiintyvät nimet ovat germaanistyyppisiä; Alfred ja Albert. Aikatasoja ei silti järjestelmällisesti sekoiteta kuten taisi olla Siunauksessa. Mellakat ja levottomuudet, romaneihin kohdistuva vaino voisivat olla kuin tästä päivästä, 2010-luvun Euroopasta.
Näkökulmat leikkautuvat kuin taskulamppujen kiilat elokuiseen yöhön.
Ensin mies, nainen ja poika pakenevat. Ilmeisesti murhaa. Mukaan liittäytyy tyttö. Pako vie kaivosyhteisöön ja kiinniottoon. Uuteen pakoon tulvan saartamasta kylästä. Junamatkaan rannikolle ja salaperäisen Mestarin metsästykseen. Tragikoomiseen juoksupakoon ja pidätykseen. Sitten avaavaan takaumaan ja uusiin henkilöhahmoihin. Tietoisuus yhteiskuntaluokkien kärjistyneistä suhteista repäistään lukijan silmille. Joku voisi jopa puhua luokkatietoisesta proletaarikirjallisuudesta. Antisankari ei tosin ole työläisheros, vaan luokastaan vajonnut nahjus. Yhtymäkohtia on paljon 1800-luvun klassiseen venäläiseen kirjallisuuteen. Välähdyksiä moderniin amerikkalaiseen kirjallisuuteen.
Kielellisesti teos on Sahlbergin tyylille uskollista eli äärimmäisen kaunista ja verevää, miltein minimalistista mutta vahvaa. Kielikuvat ovat rehevän voimakkaita. Yksi asia tökki. Moni asia oli maksoittunut.
Loistavaa kirjallisuutta loisteliaalta kirjailijalta.
1 kommentti:
joo, hän monta hyvää kirjoittanut.
Lähetä kommentti