Eyvind Johnson: Rantojen tyrskyt. Tammi 1976. 417 s.
Nobelisti Eyvind Johnsonin Rantojen tyrskyt alkaa sekavasti, töksähdellen, jotenkin teennäisen makuisesti. Muistan aloittaneeni teoksen useasti. Nyt jaksoin lukea loppuun.
Romaani sijoittuu antiikin Kreikkaan ja kutoutuu klassisiin mytologioihin. Ajaksi täsmentyy Troijan sodan jälkeinen aika ja tapahtumien tihentymäksi Odysseuksen kotiinpaluu. Kuin teokseen takertuneena möhkäleenä tarinoidaan kriittisenä referaattina tämän ihmeelliset seikkailut, joille haetaan mielessä uskottavaa kasvualustaa, mutta julki tuodaan muunneltu totuus. Tämä saostuma tehostaa tekstin kiintoisaksi, samalla teos terästyy ja jännitys rätisee ilmassa polkujen risteytyessä. Eyvind Johnson yhdistelee skandinaavista kertomusperinnettä kreikkalaiseen kiehtovasti. Ote lipsahtaa lopussa muistumaksi viikinkisaagoista, joissa Thor hakkaa pisteeksi vasarallaan hengiltä kaikki. Rantojen tyrskyissä Odysseus murhaa vaimostaan kilvoittelevat kosijat verisesti...
Mietin pitkään miten heppoisin perustein nobeleja jaellaan joskus kirjallisuudessa. Vasta kun on lukenut koko teoksen, se tukevoituu kyllä painavaksi mietelmäksi ihmisyydestä, jota ei kannata jättää väliin, jos kohdalle osuu. Erikseen sitä tuskin tarvitsee haeskella. Niin hyvä se ei sentään ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti