Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä. Swannin tie. Combray. Otava 1984. 245 s.
Ehätti syksy tulla pimeine hallaöineen ennen kuin kesäprojektini pääsi Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanijärkäleen ykkösosan kimppuun. Satunnaisotannallahan olen kahlannut jo puolet osasista lävitse, ja harmitellut etten aloittanut romaania alusta, vaan säntäsin ilman logiikkaa kirjallisuuden kivijalkaa tutkiskelemaan.
Ykkösosa Swannin tie. Combray koostuu kieleltään komeista, juovuttavista lauserykelmistä, jotka sisällöltään jäävät vailla selkeää suuntaa oleviksi. Kertoja hahmottelee lapsuuttaan, vihjailee tulevasta jättämällä lukijalle hämäriä aavistuksia sekä pysähtelee autistisesti ihmettelemään luontoa uhraten näennäisesti juonen kannalta merkityksettömille seikoille runsaasti huomiota. Niihin mehustuu kuitenkin herkullisia merkityssisältöjä, joiden symboliikka avautuu romaanin muissa osissa vähitellen.
Alku ei ole mitenkään vakuuttava, joten kustantajien nihkeyden voi ymmärtää. Ykkösosan liitteeksi kun on laitettu lista Proustin elämän tärkeistä vuosiluvuista ja siitä ilmenee, ettei tämä romaani herättänyt aluksi innostusta ollenkaan. Lopulta yksi taipui julkaisemaan paisuvaa romaania Proustin omakustanteena. Ehkäpä tällä on jotakin lohdutusta meille monille kustantajien kynnykseen kompastuneille. Ei ne mullistavatkaan merkkiteokset läpi menneet...
Ykkösosasta on vaikea erottaa sävyjä, jotka leimaavat jyrkästi romaanin muita osia. Ykkönen on melkoisen haalea pohdinta ihmisyydestä ja hapuileva johdanto teoksen miljööseen ja sosiaaliseen ekologiaan, josta uupuvat vielä teosta terästävät särmät. Kaikesta kritiikistä huolimatta mykistävää kaunokirjallisuutta, jonka parissa tulen vielä varmasti elämäni aikana viettämään paljon aikaani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti