Viktor Jerofejev ruotii venäläisyyttä rankasti. Musta mielenmaisema ruoskii sadomasokistisesti säälimättä itseä ja muita.
Kirja on kuin kokoelma anekdootteja, joita pitelee löyhästi yhdessä kehyskertomus myyttisen Seryin metsästyksestä. Seryi on venäläisten takapiru, joka on kaikkialla eikä missään ja muuttaa muotoa jatkuvasti. Hän on syyllinen piinaan. Siihen että mahdoton maa on kaikesta huolimatta olemassa. Ajasta ja paikasta piittaamatta.
Jerofejev vajoaa eritteisiin, sukupuolielimiin ja kirosanoihin. Kieli on värikästä, raakaa. Hän ponnistaa kansaksi sanotusta tyhmälistöstä, joka velloo yhteiskunnan heiluvana enemmistönä.
Kirjassa pohditaan paljon Venäjän ja venäläisten ristiriitaisuutta. Seryi esimerkiksi huomauttaa osuvasti kertojalle, että ”Venäjä voi hajota tuosta vain! Mutta voi olla hajoamattakin. Venäjä saattaa voittaa saksalaiset, mutta hävitä suomalaisille tai mille lie papualaisille”.
Venäjällä kansan keskuudessa vallitseva ideologia määritellään kyrpäismiksi, joka on kestävämpää kuin muut valtakuntaa vyöryttäneet aatteet. Kyynisyyttä se ei puhtaimmillaan ole. Kertojan mukaan ”kyynisyys on dynaamista, kyrpäismi liikkumatonta; se on murskattujen illuusioiden ideologia”.
Härskiä kieltä lomitetaan viittauksilla ylempiin kulttuurikerrostumiin, joten on vaikea päättää pitääkö kirjasta vai ei. Törkyinen ensivaikutelma hämää. Sameassa kirjassa on silti jotakin vastustamatonta, joka ehkä auttaa ymmärtämään enemmän monikansallista itänaapuria, joka rypee kehnon itsetunnon, välinpitämättömyyden ja historian veristen kahleiden kaoottisessa lieassa. Ei ole helppoa olla venäläinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti