David Finkel: Pataljoona 2-16

David Finkel: Pataljoona 2-16. WSOY, 2010. 286 s.

Paikallisetkin sodat ovat vaikutuksiltaan globaaleja. Ilman Yhdysvaltain presidentti George W. Bushin päätöstä hyökätä Irakiin olisi monien elämä toisennäköinen - oma mukaan lukien. Muistan marssineeni sodanvastaisessa rauhanmarssissa, Ruotsissa asuessa asuinalueen väestö vaihtui irakilaiseksi ja nyt irakilaiset osaltaan työllistävät minua.

Irakin diktaattori Saddam Hussein oli kuvottava liero, joka oli mädättänyt menestyneen maansa katastrofitilaan. Ennen viimeistä sotaa yhteiskunnasta muistuttivat vain perverssi turvallisuuskoneisto, muuten useimmat yhteiskunnan osa-alueet olivat luhistuneet tai luhistumassa. Tukahdutettu tiedonvälitys, kauhea kidutus, viranomaisten mielivalta ja koko valtiota kyllästänyt militaristinen paranoidisuus ja johtajan palvonta olivat sysänneet köyhtynyttä kansaa hakemaan turvaa uskonnollisista liikkeistä.

Saddam Hussein taisteli islamistisia ääriliikkeitä vastaan kovin keinoin. Terroristeja räjäytettiin ilmaan hiekkakuopissa. Irak oli maallinen maa, jossa pinnan alla kuohui.

Yhdysvaltain hyökkäys vuonna 2003 lamautti nopeasti Irakin armeijan ja puolisotilaalliset joukot. Miehitysjoukkoja oli vähän, joten maa suistui kaaokseen kun uusia järjestyksenpitäjiä ei ollut. Bush teki ison sarjan klassisia munauksia idealismin sumentamalla päällä. Perinteistä sotavaihetta seurasi sissisota, jossa osapuolia oli useampia ja kohteita kaikkialla. Siihen suurvalta-armeija ei ollut valmistautunut.

Seitsemän vuoden jälkeen amerikkalaisia sotilaita on kaatunut lähes 4500. Haavoittuneita on yli 32 000. Irakilaisia siviilejä arvellaan kuolleen noin 100 000.

Washington Postin toimittaja David Finkel seurasi yhden pataljoonan sotaa Irakissa 2007-2008. Tuolloin elettiin kiihtyneen sissisodan kautta, jolloin paitsi hyökkäykset miehitysjoukkoja vastaan myös terrorismi kylvivät kamalasti kuolemaa ja kauhua.

Pataljoona 2-16 lähetettiin Bagdadin lähiöön sotimaan. Kirja on karmea kuvaus siitä miten sodan raadollisuus pimentää nuorten miesten elämän liekit. Alkuvaiheessa into on suurta, helvetilliset olosuhteet ruoskivat henkihieveriin jokaisen.

Finkel väittää ettei maavoimat sensuroinut mitään. Tyyli on tarttuvan lakonista kuoleman kuvausta. Erotettavissa on Washingtonin sotahaukat, kotirintama, irakilaisten sekava massa ja oma pataljoona, jotka kaikki elävät omissa maailmoissa kohtalonyhteydellä toisiinsa liitettynä. Kukaan ei tunnu ymmärtävän aidosti toistensa todellisuutta ja sitä missä mennään. Ristiriitaa kärjistääkseen Finkel on liimannut pätkiä Bushin puheista lukujen alkuun.

Kirjan herättävintä antia on kuvaukset sotasairaaloista. Sitä puolta sodista harvemmin tuodaan esiin, vaikka se on yleensä sotien pitkäaikaisimpia vaikutuksia. Myös rahasummilla piikitetään toistuvasti. 150 000 dollarin panssarimaasturi tuhoutuu muutaman sadan taalan kotitekoiseen pommiin. Kymmenien miljardien dollarien vuosikulut ovat taloudellisesti raskas taakka mille maalle tahansa. Lisäksi kuolleet ja haavoittuneet ovat poissa työelämästä ja siten rasittavat kansantaloutta.

Finkel tuo sodan lähelle lukijaa. Tekstiä täydentää kuvitus ja uhrien taustoitus. Pienet sähkeuutiset tienvarsipommien räjähdyksissä kuolleista lihallistuvat tässä kirjassa. Omaisten tuska ravisuttaa.

Modernin epäsymmetrisen sodan kuvauksena kirja kohoaa korkealle. Samalla se on huutomerkki maailmamme järjettömyydestä.