Ihmisarvoinen työ. Kolme maata, kolme todellisuutta

Ilkka Lehdonmäki, Maippi Tapanainen & Taina Tervonen: Ihmisarvoinen työ. Kolme maata, kolme todellisuutta. SASK, TSL, 2010. (Työmaana maailma - julkaisusarjan numero 13). 119 s.

Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskuksen ja Työväen sivistysliiton julkaisusarjassa on julkaistu mielenkiintoinen kirjanen, jossa käsitellään vuokratyötä Suomessa, paperittomia Ranskassa ja Intian työmarkkinoita.

Työnteettäjän näkökulmasta vuokratyö on helppo keino varautua ruuhkahuippuihin. Vuokratyötä perustellaan myös väylänä pysyvämpään työllistymiseen. Työntekijän kannalta se tarjoaa nopeasti työtä, mutta tuo mukanaan valtavan epävarmuuden. Pääoma siirtää riskinsä heikommalle. Vuokratyöntekijästä pääsee eroon tarvittaessa minuuteissa. Normaalit työlain ja työehtosopimusten säädökset eivät vuokratyöntekijän kohdalla yllättäen pädekään - vaikka muun muassa Euroopan Unionin tuorehko vuokratyödirektiivi pyrkiikin saattamaan vuokratyöläiset samalle viivalle muiden työläisten kanssa.

Ilkka Lehdonmäki maalaa mustansynkän kuvan vuokratyöstä.

Omasta kokemuksesta voin toki osin näkemyksiin yhtyä, osin en. Kolme kertaa on työsuhteeni ollut vuokratyötä. Kaksi kertaa olen ollut Varamiespalvelun, nykyisen VMP-Groupin palveluksessa.

Ensimmäisellä kerralla jouduin helvetillisiin työolosuhteisiin suurpesulaan mankeloimaan. Palkka oli kuitenkin korkeahko, Varamiespalvelu maksoi oikein, mutta työskentelyolosuhteet asiakasyrityksessä olivat kaameat. Tarvitsin kuitenkin armeijan jälkeen satunnaista iltatyötä aloittamieni opintojen lomaan. Vuokratyö oli oiva väylä siihen. Tosin puolen vuoden jälkeen väsähdin ja siirryin siivoamaan Lassila & Tikanojalle suoraan heidän palkkalistoille - pienemmällä palkalla, mutta reilummassa ympäristössä.

Toisen kerran ajauduin Varamiespalvelun hoteisiin muutettua takaisin Suomeen Ruotsista pari vuotta sitten. Tarvitsin nopeasti taas työtä, joten kävelin toimistolle ja pääsin aloittamaan miltein saman tien perheyrityksen varastolla/toimistolla. Yhteistyö molempien kanssa pelasi, vaikka tessin alin palkkaus harmitti ja siirryin toisen vuokratyöfirman palvelukseen, joka maksoi paremmin, mutta paljasti vuokratyön raadollisuuden.

Go on -yhtiöt oli kamala kokemus. Sitä yritystä kehotan vahvasti välttämään. Yhteistyö asiakasyrityksenkin kanssa takkuili ja ilman mitään varoituksia joululoman jälkeen huomasin olevani työtä vailla, vaikka puolin ja toisin oli lupailtu parin viikon irtisanoutumisaikaa, jotta osaisin hakea uutta työtä, jos siltä näyttäisi. Kaikkein ikävimmältä kuulosti, että asiakasyritys ei lopettanut työtäni taloudellisin perustein, vaan palkkasi uuden vuokratyöläisen. Ilmeisesti ei naama miellyttänyt, mutta eivät kehdanneet sanoa sitä kasvotusten. Jätti pahan maun muuten mukavasta paikasta.

Tietoisena vuokratyön riskeistä olin onneksi hankkinut samaan aikaan toisen työn ISS:n palveluksesta, joten viikonlopputyö vaihtui hetkeksi arkityöksi ennen kuin pääsin kaupungin palvelukseen koulutusta vastaavaan työhön opettajaksi.

Toisin sanoen vuokratyö on osunut omalla erilaisiin elämän saumakohtiin, jolloin tärkeintä on ollut nopea työllistyminen. Siinä mielessä se on ollut kohdallani tehokas työntäjä työmarkkinoille. Asiakasyrityksiin en ole vakinaistunut, mutta askeleena kohti pysyvämpiä työsuhteita se lienee toiminut. Toisaalta työhistoriani on monipolvinen ja viimeksi Varamiespalvelussa naurettiin, että miljoona paperia nähty.

Sirpaleinen ansioluettelo on toisaalta osoitus työntekijän aktiivisuudesta, toisaalta se herättää kysymyksiä siitä kuinka kauan hakija haluaa tehdä haettavaa työtä. Se on myös osoitus työmarkkinoiden mullistuksesta, jossa lyhyet projektit ja kvartaalit jylläävät. Itse olen oppinut, ettei pysyvää ole ja että muutos on jatkuvaa. Ratkaisuna siihen olen pitänyt useampaa työnantajaa ja palkkatulojen muuttamista pääomatuloiksi hajauttamalla moneen maahan sijoituksia.

Jotain kertonee myös ansioluettelossani se, että neljän työnantajan palveluksessa olen ollut vähintään kahdesti. Tuskin huonoa tekijää uudestaan palkattaisiin. Huvittava piirre on, että monesti olen tehnyt niin sanottua paskaduunia ja korkeasti arvostettua ammattia rinnakkain. En siis nirsoile, vaan koen kaiken työn arvokkaaksi. Lisäksi koen ihmisten lokeroimisen ammattien perusteella vastenmieliseksi. Ihminen on särmikäs persoonallisuus, joka pystyy paljoon ja kykenee luovasti joustamaan tilanteen mukaan. Me näemme yleensä vain pienen osan yksilön piirteistä.

Joka tapauksessa Ilkka Lehdonmäen teesit ovat, ettei vuokratyö toimi kunnolla tienä pysyvämpiin työsuhteisiin. Vaikka vuokratyö on yhä marginaalista Suomen työmarkkinoilla, on se lisääntynyt hurjasti.

Suomi irtautui ILO:n yleissopimuksesta 1992. Tarkoituksena oli helpottaa ja parantaa yksityisten työnvälitysten toimintaa keskellä syvää lamaa. Kaksi vuotta sitten Suomessa oli 1200 vuokratyöntekijöitä päätoimisesti välittävää yritystä. Henkilöstönvuokrausta tekee myös jonkin verran firmat sivubisneksenä. Ilkka Lehdonmäen mukaan henkilöstönvuokrausyritysten määrä on 2000-luvulla kaksinkertaistunut ja liikevaihto nelinkertaistunut.

Eri lähteistä riippuen vuokratyöyritysten palkkalistoilla olisi ollut 2008 32 000-151 000 työntekijää.

Lehdonmäki toteaa vuokratyön todellisuudessa heikentävän työllistymismahdollisuuksia, koska urakehityksestä on turha haaveilla. Arvioiden mukaan vakituiseen työsuhteeseen päätyisi reilu neljännes vuokratyöntekijöistä, mutta Lehdonmäki ei usko näihin lukuihin vaan päätyy pitämään niitä liioiteltuina. Vuokratyötä ei voi pitää ihmisarvoisena, koska siinä eletään jatkuvassa epävarmuudessa työnteettäjän mielivallan alla.

Ilkka Lehdonmäki sanoo vuokratyöläisen tekevän töitä pienellä palkalla ilman lomia. Lomapalkka maksetaan joka tilin yhteydessä ja palkka yleensä noudattelee tessin minimejä. Yllättävät tilanteet pakottavat työläisen joustoihin, jotka voivat sulattaa palkan pois. Esimerkiksi ravintolan terassilla oleva työläinen voidaan lähettää kotiin kaatosateen tullessa. Toisaalta työläinen voi joutua paiskimaan pitkää päivää odottamatta. Työtarjoukset tulevat lyhyellä varoitusajalla, eikä niistä kannata kieltäytyä, koska työvuorojen saanti tyrehtyy helposti.

Taina Tervonen kirjoittaa Ranskan paperittomista työläisistä, jotka pitävät maata pystyssä raadannallaan. Ranska ottaa USA:n jälkeen toiseksi eniten maahanmuuttajia maailmassa. Asukaslukuun suhteutettuna Ranska on ykkönen.

Ranskan maahanmuuttopolitiikka on ollut poukkoilevaa, joten ongelmat ovat kärjistyneet ja ajaneet ihmisiä loukkoihin. Vielä 1960-luvulla Ranskaan pääsi helposti, mutta 1974 työperäinen maahanmuutto lopetettiin lailla. Käytännössä tämä ajoi ihmiset paperittomiksi siirtolaisiksi.

Tämän jälkeen on tehty sarja erilaisia epäonnistuneita armahdusuudistuksia, jotka ovat käytännössä kannustaneet väärinkäytöksiin. Ranskassa arvioidaan olevan jopa 800 000 laittomasti maassa oleskelevaa ulkomaalaista.

Työehdot ovatkin heikot, koska työntekijät elävät jatkuvassa pelossa. Tunnelmat kiristyivät lokakuussa 2009 kärjistyen lakoksi. Paperittomat valtasivat työpaikkojaan. Yli 6 000 oli lakossa aina kesäkuuhun 2010 asti. Kirjassa seurataan jännittävästi katkeraa lakkotaistelua laihaan loppuun.

Maippi Tapanainen vie lukijan Intiaan. Maailman toiseksi väkirikkain maa on työmarkkinoiltaan pohjoismaisesta näkökulmasta poikkeava. Virallinen sektori työllistää murto-osan väestä, epävirallinen sektori on työmarkkinoilla normi.

Kasti määrää paikan edelleen. Huonoimmat työt jaetaan alimmille kasteille. Paljon puhutut puhelinkeskukset eivät ole paratiisi. Työ niissä on toki haluttua, mutta rankkaa. Eikä siitä ole työllistämään Intian valtavaa väkimäärää. Tyypillinen työ on palvelutyöt. Kotitöitä on ulkoistettu palvelusväelle, joka on erikoistunut tekemään tiettyjä töitä. Ammattiyhdistysliike on heikko, vaikka onkin vahvistumassa.