Riikka Pulkkinen: Totta. Otava, 2010. 333 s.
Muistan miten mykistyin Ruotsissa asuessani Riikka Pulkkisen esikoisen edessä. Vasta jälkeenpäin noteerasin hänen olleen voimakkaasti Suomessa julkisuudessa - erityisesti kameraa rakastavan ulkokuorensa ansiosta, joidenkin mielestä. Raja oli taitavasti tehtyä pehmopornoa yhdistettynä tekstin kuumeiseen kauneuteen. Latasin valtavasti odotuksia tulevaan.
Piina on päättynyt. Totta on täällä. Kirja on saanut runsaasti kehuja valtamediassa. Niihin on pakko yhtyä! Suotta teos ei ole Finlandia-ehdokkaana.
Totta kuorii yhden suvun useamman sukupolven naisten kuoret ja paljastaa petoksen ja valheiden verkon. Yhä tiiviimmin siihen kietoutuu lastenhoitaja Eeva, jonka ääni saa vallan. Käytännössä seurataan eri aikatasoilla kahden naisen lähestyvää kuolemaa. Samalla riisutaan onnellisuuden kulissit, näytetään rakkauden karikot ja elämisen olemus, joka on sopeutumista ja vaikenemista vallitseviin olosuhteisiin, jopa piinaavasti.
Mieshahmot jäävät etäisen kömpelöiksi hahmotelmiksi. Niistä ei saa kunnollista otetta. Sen sijaan naisissa Pulkkinen on vahvoilla. Ne lihallistuvat seksuaalisiksi olennoiksi, joita liikuttaa ulkoiset voimat. Naiseus peilautuu oletuksista miehiin.
Pidin enemmän ehkä Rajasta, mutta Totta on varmasti vahvoilla taistelussa Finlandiasta. Riikka Pulkkinen on yksi aikamme parhaista kirjailijoista, joka lisäksi jaksaa kypsyttää kirjansa täydellisyyttä hipoviksi.
2 kommenttia:
Samoin minä olen ollut ihastunut Pulkkisen tekstin edessä.
Miehet Pulkkisen tekstissä ovat mielestäni etäsiä siksi, että he ovat etäisiä. En ajatellut sen johtuvan kirjailijan kyvyttömyydestä luoda uskottavia mieshahmoja.
Mutta totta, naisten kuvaamisessa Pulkkisella on erityisesti vahvuutta.
Minutkin tämä Pulkkisen Totta vakuutti, erityisesti kielellään: Pulkkinen kirjoittaa hyvin.
Tarinan perusidea sinällään ei ehkä ole niin erikoinen, vaikka asetelma onkin hienosti rakennettu. Luuranko kaapissa -idea (tai vaate tässä tapauksessa ...)antaa hyvän mahdollisuuden aikatasoilla hyppelyyn ja naamioiden kuorimiseen. - Pidin, mutta vielä enemmän tuosta Rimmisen Nenäpäivästä. Tosin Salmelan ja Nummen romaanit minulla on lukematta, joten en omaa suosikkiani nimeä.
Pulkkisen romaanin nimen monitulkintaisuutta jäin miettimään, tuon Totta voi kirjassa yhdistää moneenkin asiaan.
Lähetä kommentti