sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Vaihtuva muoto. Tutkielmia suomalaisen romaanin historiasta

Vaihtuva muoto. Tutkielmia suomalaisen romaanin historiasta. SKS 575, 1992. 247 s.

Omat lähinnä impressionistiset mölähdykset kalpenevat kirjallisuudentutkijoiden punnitulle pohdiskelulle. Herkullisen kokoelman ruodittavana ovat suomalaisen kirjallisuuden keskeiset klassikot, joten omat lukukokemukset syventyvät jyrkästi terävien analyysien myötä. Asialla kun olivat 1990-luvun alun kirjallisuuden huippututkijat. Loppupäätä kohden tarkastellaan vieläpä suomalaista naiskirjallisuutta, eli kirja vie ainakin meikäläistä uusille alueille, kun naiskirjailijoiden tuotanto on jäänyt valitettavasti vähemmälle - aivan syyttä - lukemisessa.

Volter Kilpi on itselle ollut tavoittamaton vuorenhuippu. Esimerkiksi olen aloittanut Alastalon salissa -romaanin monesti, mutta koukeroisen kielen tahmaisuus on tyrehdyttänyt kypsymättömän nuorukaisen lukuhalut. Kirja on jäänyt odottelemaan aikaa parempaa, mutta jättänyt kutinan jostakin suurenmoisesta mestariteoksesta, jonka ymmärtäessä avautuisi aivan uusi kirkas maailma. Kenties kohta kokeilen taas kahlaamista. Nimittäin tutkielmissa luodattiin sen verran kiintoisasti Volter Kilpeä.

Toinen teosarja on Maiju Lassilan eli Ilmari Rantamalan tukeva tukki Harhama, joka odottelee luku-urakkaan ryhtymistä. Sen klassikkomaine kiihottaa ja sitäkin näissä tutkielmissa käsitellään. Aavistelen vain kyseisenkin teoksen vaativan sellaista syventymistä, ettei nykyisestä elämäntilanteesta löydy rakoa touhuun. Toivottavasti tulevaisuudessa.

Joka tapauksessa Vaihtuva muoto soveltuu kaikille Kirjahylly-blogin lukijoille.

1 kommentti:

Jenni kirjoitti...

Hei! Löysin vasta eilen blogisi, mutta se vaikuttaa oikein kiinnostavalta. Pistin tämän Vaihtuva muoto -kirjan heti itsellenikin tilaukseen ja aion minäkin sitten kommentoida sitä blogissani, kunhan ehdin tutustua kirjaan. Olen juuri lukemassa Alastalon salissa (kyllä, se on mahdollista!) ja Volter Kilpi on alkanut kiinnostaa kovasti. Eli kiitos kirjavinkistä!