Yrjö Heinonen, Leena Kirstinä & Urpo Kovala (toim.): Ilmaisun murroksia vuosituhannen vaihteen suomalaisessa kulttuurissa. SKS 1018. 343 s.
Kirjava sikermä sisältää tukun esseemäisiä tutkielmia ja analyyseja taiteen ja kulttuurin risteyspinnoista. Kirjoitusten anti vaihtelee, ja osa sortuu akateemisten sivistyssanojen liikaviljelyyn vaikka kirjan pyrkimyksenä on selvästi tieteen popularisointi.
Yhtenä esimerkkinä tästä on muuten mielenkiintoinen, mutta musiikkitiedettä syvällisemmin tietämättömälle kuuroille korville kaikuva artikkeli. No, takakannessa todetaan kirjan olevan kulttuurin ja taiteen ammattilaisten käyttöön ja alan opiskelijoiden oppikirjaksi, mutta poikkitieteellisyys repii railoja, kun pitäisi olla kaikkien mahdollisten alojen asiantuntija kirjaa lukiessa.
Onkin haastavaa pusertaa pieneksi pätkäksi värikästä teosta. Takakansi tiivistää jo olennaisen: "Teoksessa tarkastellaan nykytaiteen, kirjallisuuden, kuvataiteiden ja musiikin lajien, tyylien ja koodien komplekseja suhteita ja pohditaan teknologian vaikutusta eri taiteiden ja yksittäisten lajien vuoropuheluun".
Kirjallisuuden ihmisenä Saara Laakson analyysi Jyrki Kiiskisen romaanista Kaamos (1997) kiehtoi kutkuttavasti ja herätti halun kyseisen kirjan lukemiseen. Artikkelissaan Laakso tarkastelee kielen ja kulttuurin kimuranttia suhdetta ansiokkaasti. Todellisuus hämärtyy sanojen merkityssisältöihin, joihin heijastuu oman aikamme ilmiöt. Ne sumentavat meidän käsitystä menneistä, joihin fyysinen ja henkinen yhteys ovat kenties kokonaan katkenneet.
Omasta mielestä muita maininnan arvoisia kirjoituksia ovat Olli Heikkisen Sävelteoksesta ääniteteokseen, Sanna Qvickin Elokuvamusiikki jännitteiden luojana ja Kimmo Lehtosen Teknologisoitu lumi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti