Arto Salminen: Ei-kuori. WSOY 2003. 150 s.
Arto Salmisen kuolema oli aikoinaan shokki. Tuntui uskomattomalta, että läpimurtonsa kynnyksellä oleva kyvykäs kirjailija menehtyi sairauskohtaukseen yllättäen vain 46-vuotiaana. Olin povannut hänelle kansainvälistä menestystä, ura kuitenkin katkesi köpelösti nousukiitoon aivan kuin kävi linnuparalle, joka joutui metsästäjän haulisateeseen kesken kiivaimman sorsastuksen.
Olenkin säästellyt Salmisen kirjoja, jotta hyvää kestäisi pidempään. Uusia kun ei ole enää manan mailta luvassa. Ei-kuori on ollut kauan tyrkyllä, mutta pihinä olen pistänyt syrjään. Olen taas jatkanut Proustin suurromaanin samoamista, joten hengähdystaukojen väliin ei kelpaa kuka tahansa. Arto Salmisen Ei-kuori soveltui siis tähän hätään tilkkeeksi kuin tehtynä.
Ei-kuori on raadollinen, tyly teos. Antisankareiden maailma on kylmä, laskelmoiva. Elämä on kovaa kilpailua, ahneet ja röyhkeät syövät ensin. Ei-kuoressa keskiössä on taksikuski ja hänen perheensä. Urkki Kyrenius on peräkammarin poika, joka on jotenkin onnistunut saattamaan naisen turpeaksi ja eronnut. Tämmöisiä tapauksia Suomessa on, joten aivan tuulesta temmattuja tarinoita Arto Salminen ei kerro. Lukijaa ärsytetään Urkki Kyreniuksen teoilla, jotka saavat kaulavaltimot pullistelemaan kiukusta. Äiti eikä velikään ole sieltä mierolta tieltä, eikä asiakkaat.
Surullinen tarina saa tragiromanttisen lopun. Salmisen kieli on verbeillä tehostettua, ytimekästä sanailua, joka maalaa jyrkin sävyin melodramaattisia maisemia. Seksuaalisuus sävyttää teosta tuntuvasti. Suosittelen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti