lauantai 10. helmikuuta 2007

Anja Malmberg & Namdar Nasser (red.): (Abol-Qasem Ferdosi: Shahname) Fem berättelser ur Shahname det iranska nationaleposet.

Anja Malmberg & Namdar Nasser (red.): (Abol-Qasem Ferdosi: Shahname) Fem berättelser ur Shahname det iranska nationaleposet. NordienT 2006. 155 s.

Ennen kuin sota kyntää kohta taas Irania, on varmasti paikallaan tutustua iranilaisen kulttuurin juuriin. Mikäli ei aivan välttämättä halua kahlata Abol-Qasem Ferdosin 50 000 tuplavärssyä persiaksi tuhannen vuoden takaa, voi ahmaista pikapalana Anja Malmbergin ja Namdar Nasser kääntämän ja proosamuotoon muokkaamaan kevyemmän version.
Shahname-kansalliseepos on arvokkain säilynyt kokoelma iranilaisesta kulttuurista ennen islamia. Shahname kertoo myyttisistä kuninkaista, heidän pojistaan, sodista ja sankariteoista. Taustaksi on hyvä kertoa, että zoroastrialaisen maailmankuvan mukaan käytiin dualistista kamppailua hyvän, Ahura Mazdan ja pahan, Ahriman välillä. Kaikki päättyisi tuomionpäivään jolloin käytäisiin lopullinen taistelu kaikkien demoneiden ja sankareiden välillä, ja maailmasta tulisi litteä. Pahuus tuli pohjolasta, pimeästä. Sitä ilmensivät muun muassa vaalea iho ja tukka.
Shahnamen tarinoissa esiintyy monia eurooppalaisille tuttuja myyttejä poikkeavin loppuratkaisuin. Jo pelkästään se herättää varmasti monen lukuintoisen uteliaisuuden.

1 kommentti:

Matti Pilhjerta kirjoitti...

Hei!
Zarathustralaisuudella oli vaikutusta omaan uskontoommekin ja dualismi oli voittaa gnostilaisuuden välityksellä.
Johanneksen ilmestyskirja ehkä ei ole kovin kaukana näistä maailmoista ja juuri se on ollut monien huippu-uskovaisten lähdeteoksena. Ilmestyskirjan peto vain on milloin Neuvostoliitto, milloin Eu (nyt ei voi olla sekään, kun jäsenvaltioita on enemmän kuin 12). Mutta usko on kova kumminkin siihen, että se joka koskee Jumalan valittuun kansaan, israeliin, joutuu tuomiolle.
Silti en usko, että zoroastralaisuus kovin vahvasti heijastuu islamissa. Pikemminkin on kyse sen eri suuntausten vanhojen valtataistelujen jatkumisesta nykypäivään. Shiialaisilla on samanlainen kompleksi kerran tappiolle jäämisestä, kuin serbeillä. Tappio korotetaan suureksi voitoksi ja tapahtumapaikat alueiksi, joista ei voi luopua.
(Mutta Lähi-Idässä asiaa ovat 70 vuoden ajan sotkeneet myös Länsivallat, joille öljy on niin tärkeä. Nyt viimeksi USA:lla (Bush) on ollut päähänpinttymä, ettei maa tule toimeen ilman halpaa öljyä eikä suurvallan etuja saa kukaan uhata. Kylläpä muiden on pakko pärjätä.)