Jera & Jyri Hänninen: Tuhansien aatteiden maa. Ääriajattelua nyky-Suomessa. WSOY, 2010. 267 s.
Joskus tuntuu liberaalina yksinäiseltä.
Jos yrittäisi kiteyttää oman maailmankatsomuksen, niin voisi vaikka määritellä sitä siten, että minun puolesta aikuiset ihmiset saavat tehdä keskenään omasta vapaasta tahdosta mitä haluavat. Heidän tekonsa eivät kuulu muille niin kauan kuin ne eivät rajoita tai estä muiden vapauksia.
Lyhyesti tämä tarkoittaa sitä, että jokainen saa pariutua sen kanssa joka tahtoo samaa. Muiden ei tarvitse puuttua asiaan. Ei heteroseksuaalien taikka homoseksuaalien. Samoin jokaisen pitäisi saada opiskella, hankkia toimeentulonsa ja muutenkin elää elämäänsä mahdollisimman vapaasti.
Tasa-arvoa siis.
Hienot ihanteet, jotka on lakiin astikin kirjattu. Niiden toteutuminen on vain vähän niin ja näin. Valitettavasti. Sitä paitsi maailmassa ja Suomessa on kasvava joukko ahdasmielisiä hörhöjä, jotka mölisevät äänekkäästi ihmisoikeuksia vastaan.
Veljekset Jera ja Jyri Hänninen kartoittavat suomalaista ääriajattelua kirjassaan. Vakiintuneen poliittisen kentän lisäksi yhteiskunnassa vaikuttaa kovaäänisiä persoonia puoluekentän laitamilla. Lisäksi pakkaa sekoittaa perussuomalaisten propellipäisten pöhköjen rynnistys valtakunnan suurimpien puolueiden joukkoon. Varsinaisesti äärimmäisyyshenkilöitä on vähän, mutta internetin välityksellä he vivuttavat joukkovoimaansa. Hämmennystä herättää heidän toimintansa monissa, jopa ristikkäisissä liikkeissä, ja toisinaan epävakaa takinkääntö, joka johtaa kameleontit uusien aatteiden etujoukkoihin. He ovat myös ilmeisen narsistisia persoonia ja ryhmittymät leimautuvat ja hajoavat heihin.
Aluksi kirjoittajat tarkastelevat maahanmuuttajia ja heidän kriitikoita. He nostavat esiin muun muassa Suomen vastarintaliikkeen avoimen kansallissosialistisen toiminnan, joka on purkautunut väkivaltaisuuksina ja yhteyksinä muuhun pohjoismaalaiseen äärioikeistolaiseen liikehdintään.
Maltillisempaa fasismia edustaa perussuomalaiset, joiden joukkoon on pesiytynyt Suomen Sisun propellipäitä kuten Timo Soini kutsuu halla-aholaisia. Kirjassa kerrotaan sisulaisten istuvan monessa kunnanvaltuustossa.
Pamfletissa todetaan myös islamistifundamentalistien aiheuttavan vaaraa. Maahanmuuttajien joukossa on muslimeja, jotka radikalisoituvat ja vihaavat esimerkiksi homoseksuaaleja. Heidän vihansa saattaa purkautua väkivaltana homoja kohtaan. Samoin kunniaväkivaltaa esiintyy ja siitä kärsivät erityisesti naiset, jotka alistetaan patriarkaaliseen kulttuuriin.
Luterilaisen kirkon siipien alla on levinnyt fundamentalistista tulkintaa uskosta. Ja siitä on irronnut muun muassa Luther-säätiö, joka julistaa ahdasmielistä uskoa. Myös herätysliikkeillä on vaikutusvaltaa usean elämään.
Kaikkein erikoisin sikermä on Suomen antifasistisen komitean Safkan porukka. Ennen pidin itseäni antifasistina, mutta Safka on värittänyt termin vastenmieliseksi Venäjän nuoleskeluksi. Dosentti Johan Bäckmanin ja kirkkoherra Juha Molarin johtama lahko tuottaa täysipäiväisesti lausuntoja milloin mistäkin tukien totalitääristä terroria ja sortoa sekä syyttäen milloin ketäkin fasismista ja natsismista. He ilmestyvät aina sinne minne mediakin ja ovat ilmeisen taitavia tekemään sirkustemppuja, jotka herättävät median mielenkiinnon. Lausunnot ovat ristiriitaisia ja sekavia, yksisilmäisiä ja vääristyneitä. Etenkin Venäjän media tuntuu heidän syöttinsä syövän ahnaasti ja siten he ovat pilanneet Suomen ja Venäjän välejä ahkerasti kertomalla kummallisuuksia Suomesta ja Virosta Venäjälle.
Varsin vähän kirjassa tarkastellaan punavihreää vasemmistoa ja anarkisteja. Ehkä siitä on tullut valtavirtaa? Onhan ministerinä yksi niistä piireistä ponnistanut. Enemmän keskitytään kettytyttöihin, joiden kultakausi ulottuu reilun vuosikymmenen taakse. Laitavasemmistosta saisi tehtyä varmasti aivan oman kirjansa.
Kokonaisuutena kirja on pintaraapaisua aiheesta, johon tutkijoiden soisi tarttuvan tiiviimmin. Sinänsä se on hyvä kokonaiskuva ja katsaus tämän hetken ääriliikehdintään, joka karnevalisoituu usein valtamediassa pelleilyksi ja vihapuheiksi internetissä.
Kannattaa katsoa myös nykyisen entisen (!) kirkkoherran vastaus tähän kirjoitukseen hänen
blogissa. Siitäkin huolimatta, että se on täynnä karkeita asiavirheitä niin se on myös erinomainen kurkistus äärimmäisajatusten sumentamaan maailmaan. Tai ehkä juuri siksi. Hän myös nostaa esiin
Seppo Ruotsalaisen väitöskirjasta kirjoittamani
kritiikin.
Toisenlaista tietoa Safkan sekoiluista on esimerkiksi
täällä.
