Jani Saxell: Ensilumi ja muita novelleja. WSOY 2002. 190 s.
Tutustuin Jani Saxelliin bussissa matkalla Tampereelle 1999 EU-huippukokouksen vastatapahtumiin. Hän sattui istumaan vieressä ja kumpikin avustimme tuolloin samaa vasemmistolehteä, jota myöhemmin yöllä kaupittelimme umpikännissä kilvan tapahtumien klubilla. Sittemmin valtasimme yhdessä pankin pääkonttoria, reissasimme mielenosoituksissa Euroopassa. Jo tuolloin hänen kirjoituksistaan aisti tulevan kirjailijan, joka monipuolisista riennoistaan rauhoittuessaan saisi aikaiseksi tukevia teoksia, jotka olisivat ryyditetty purevalla yhteiskuntakritiikillä.
Jani Saxell tulikin julkisuuteen kohinalla. Esikoisnovellikokoelmaa kehuttiin kovasti. Eikä hän kolmen kirjan jälkeen ole ollut pettymys. Vain se tuleva todella painava teos vielä uupuu. Jani Saxellilta näiden näyttöjen jälkeen ei kai voi vaatia muuta?
Esikoinen Ensilumi ja muita novelleja -kokoelma osoittaa tekijänsä taidot, jotka ovat sukupolvensa kärkeä. Hänellä on sanailun työkalut hallussaan.
Novellikokoelmassa riipaistaan jo romaanin mielenmaisemaa ja hahmotellaan roolihenkilöitä. Melankolisissa novelleissa inhorealismi kimaltelee kuin pois heitetty tupakka-askin muovikäärö sateen jälkeen lähiöostarin metsikössä auringonpaisteessa. Synkistely valuu paikoin yli äyräidensä, mutta liioittelu vahvistaa kaunokirjallista puolta kurjuuden kuvauksissa tehokkaasti. Jani Saxell osaa kietoa lukijansa taitavasti, lukijaa tökitään kirjallisilla viittauksilla, jotka rehottavat kivasti upotettuina karikkoina vuolaissa tekstivirroissa. Miljöö on monille suomalaisille tuttua. Pääkaupunkiseudun lähiöiden lisäksi liikutaan Yhdysvalloissa ja Virossa.
Kulttuurinen konteksti on ristiriitainen, Jani Saxell ammentaa globaaleista hybridikulttuureista, poimii annoksia viihteen maailmasta. Keskiössä on ihmisten eksyneisyys juuristaan ja omasta itsestään valtavalla voimalla muuttuvassa maailmassa, joka ei kunnioita heikoimpiaan. Maailmassa, jossa eliitit ovat kadottaneet kosketuksensa kansaan, jota hallitsevat. Jotkut tarinat tuovat mieleen Mika Waltarin laajan tuotannon osat, joissa mestarikirjailija koskettelee rikollisia ja muita yhteiskuntien laitamilla olevia.
Kiehtovaa Jani Saxellin kirjoissa - kuten myös tässä esikoisessa - on hänen liikkumisensa sujuvasti useilla tasoilla ja sosiaalisissa ympäristöissä. Älyllisesti rikastetut tekstit liikkuvat kepeästi kehnosti koulutettujen syrjäytyneiden todellisuudessa sitoen yksittäisiä ihmiskohtaloita laajempiin kehyksiin ja syvyyksiin. Ei voi kuin huokailla ihastuksesta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti