Émile Zola: Germinal. Den stora gruvstrejken. Bonnier alba 1994. 424 s.
En tiedä kuinka monesti olen lukenut Émile Zolan Germinalin (1885), mutta tutusta tapahtumien kulusta huolimatta se sykähdyttää yhä uudestaan. Germinal ei kenties ole Zolan loistokkain teos, mutta minua se ei jätä rauhaan. Ranskalainen liberaalikirjailija, joka ilmeisesti murhattiin mielipiteittensä vuoksi, osasi imeä ajastaan olennaisen.
Germinalissa kuohuu kaivoksessa. Salamyhkäinen nälkiintynyt työtön nuorukainen saapuu kaivoskylään Ranskan pohjoisosien hiilivyöhykkeellä keskellä yötä. Maailmantalous köhii. Kysyntä Amerikassa on hiipunut, alueen tuotantolaitoksiin on investoitu suuruudenhulluudessa paljon pääomaa ja tuotantoa on liikaa. Tehtaita suljetaan, työttömyys rehottaa. Kaivostyö on helvettiä, mutta nuorukainen nöyrtyy.
Asteittain Zola pistää painetta ja kuvaa elävästi kaivostyöläisten arkea lomittaen väliin kuin unikuvia omistavan porvariston tylsyydestä. Kylässä on Venäjällä tsaarin pommittamista yrittänyt terroristi, joka pakeni Ranskaan räjäytettyään rakastajattarensa kanssa vahingossa matkustajunan. Rakastajatar surmattiin raa´asti. Nuorukainen kuuntelee terroristin saarnoja anarkismista, tilaa sosialistista lehteä Belgiasta ja seuraa aikansa ajattelijoiden, kuten Karl Marxin mietteitä. Kaivostyöläiset ovat nälkiintymässä, kaivosyhtiö haluaa alentaa palkkoja nostaakseen konkurssin partaalla kieppuvan puulaakin pinnalle. Lakko pitkään kydettyään leimahtaa liekkeihin. Väkivaltaisuudet eskaloituvat. Yhteenotoissa tulee runsaasti ruumiita.
Zola kuvaa kiihkon erinomaisesti. Samalla hän kuluneesti ilmaistuna vetää jatkuvia linjoja yksityisestä yleiseen. Tarinaa kuljetetaan usean yksilöhahmon voimin, mutta raamit ovat globaalit. Hän esimerkiksi viittaa tilanteeseen Intiassa, kertoo tapahtumia pariisilaisten lehtien kautta. Tragediassa on aimo annos romantiikkaa mukana, kuten dramaattinen ja traaginen rakkauskertomus.
Zola asettuu rintamaan lapsityövoiman käyttöä vastaan, saarnaa oikeudenmukaisuudesta ja useassa kohdassa puuttuu eläinten kärsimyksiin. Kun lakko loppuu, ei hän lopeta, vaan lisää höyryä. Kierrokset käyvät kovilla kaivoksen romahdettua venäläisterroristin sabotaasista. Loukkuunjääneistä selviää vain nuorukainen, samalla Zola kärjistää rakkauskertomuksensa upeasti. Henkiinjäänyt nuorukainen pakotetaan pois paikkakunnalta, mutta poistuminen juna-asemalle ennustelee kauniisti seuraavan vuosisadan vieläkin rajummista luokkapohjaisista väkivaltaisuuksista.
Näin yli sadan vuoden jälkeen teoksen ilmestymisestä ei voi kuin huokaista Zolan olleen oikeassa. 1900-luku oli ihmiskunnan historian synkin. Emmekä me olemme ohittaneet kirjan kuvaamaa tilannetta. Tilanne on itseasiassa pelottavan tuttu kirjan ilmestymisaikaan verratessa. Maailmantalous on taantumassa, hintojen nousu livahtanut käsistä. Esimerkiksi elintarvikkeista on huutava pula kehnojen satojen myötä ja hinnat ovat kohonneet laajojen väkijoukkojen ulottumattomiin. Enemmistö ihmiskunnasta elää nälkärajalla.
Maailmalla mellakoidaankin verisesti. Isot lakkoaallot ravistelevat monia maita. Joukkoirtisanomiset ärsyttävät. Sotilaat tukahduttavat kapinoita niin Kiinassa kuin Burmassa. Monissa Lähi-idän maissa tilanne on tulenarka. Egypti, Saudi-Arabia ja Libanon ovat ruutitynnyreitä, jotka ovat luisumassa kaaokseen. Irakissa, Turkissa, Afganistanissa ja Pakistanissa käydään kaikissa jonkinasteista sotaa. Etelä-Amerikassa suursota vaanii nurkan takana, etenkin Venezuela ja Kolumbia ovat avoimessa konfliktissa ja uhkaavat vetää kriisiin naapureitaan. Afrikassa esimerkiksi Zimbabwe on syvässä syöksykierteessä. Zola on ajankohtaisempi kuin osaa aavistaakaan.
Yhdysvaltain osuus maailmantaloudesta on onneksi vähentynyt, mutta Amerikan markkinat ovat silti merkittävät. Kiina on kysymysmerkki. Riittääkö kotimarkkinat pitämään yllä talouskasvua, joka pysähtyessään laukaisee voimakkaita jännitteitä? Viimeisten vuosien aikana tapahtunut Kiinan nopea kaupungistuminen on ollut ihmiskunnan historian massiivisen muuttoliike, joka on johtanut mittaviin sosiaaliseen ja ekologisiin ongelmiin. Talouskasvun ylläpito edellyttää demokraattisia uudistuksia ja talouden liberalisointia. Miljoonien työttömien nuorten irtolaislaumat ovat kauhuskenaario, joka voi muuten toteutua. Niin kauan kuin heitä integroidaan työmarkkinoille ja tulevaisuus on toiveikas, sujuu kenties kaikki kohtuudella ilman suurempia yhteenottoja. Mutta jos talous hivenenkin horjahtaa, pääsevät populistit ja fundamentalistit valloilleen. Tuhoisin seurauksin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti