Chee Soon Juan: Om detta får ni inte berätta (det handlar om Singapore). Silc förlag 2007. 206 s.
Singapore on taatusti yksi erikoisimmista maailman maista, Aasian Kuuba ilman kauhistuttavaa köyhyyttä tai talouspakotteita.
Johtavan singaporelaisen ihmisoikeusaktivisti Chee Soon Juanin kirja on karua luettavaa. Chee Soon Juan murskaa kuusi myyttiä Singaporesta, jolla on komeat kulissit, mutta niiden takana täysin tyhjää.
Demokraattisesti vallankahvaan päässyt, itsensä sosiaalidemokraattiseksi mieltävä Peoples Action Party on kahlehtinut kansan ja riistänyt demokratian, sananvapaudet ja ihmisoikeudet. Markkinataloudesta maa on tosiasiassa luopunut eikä oikeusjärjestelmää voi väittää oikeudenmukaiseksi ja rehelliseksi.
Asia Times toteaa Chee Soon Juanin mukaan Singaporen olevan maailman menestynein sosialistinen valtio. Samanaikaisesti kuin Singapore ulkoisesti esittää demokratiaa, on hallituspuolue Peoples Action Party elävä todiste, että yksipuoluevaltio jatkaa elämää historian roskakorin ulkopuolella. Singaporen talousfilosofia peilaa nimittäin sitä toista trooppista saarta: Kuubaa.
Jake van der Kampia siteeraten Chee Soon Juan toteaa Singaporen olevan maa, joka on saavuttanut lähimmin kommunismin klassisessa marxilaisessa merkityksessä. Ekonomit Gerald O´Driscoll, Kim Holmes ja Melanie Kirkpatrick ovat kutsuneet Singaporea diletanttityyliseksi suunnitelmataloudeksi.
Singaporen ongelma on, että raha ja valta ovat keskittyneet oligarkkiklaanille, joka kontrolloi käytännössä kaikkia talouselämän, politiikan ja yksityiselämän alueita. Valtio omistaa asunnoista 90 prosenttia, valtiolla on monopoli mediaan. Minkäänlaisia poliittisia mielipiteitä tai kritiikkiä ei sallita, yli neljän hengen tilaisuudet ovat ilman kokoontumislupia laittomia. Sakot ovat korkeita, sääntöviidakko rehevä. Valtaapitävien arvostelusta nostetaan mitä mielikuvituksellisimpia kunnianloukkaussyytteitä.
Tietoja valtionyhtiöiden taloudenpidosta ei saa, joten Singaporen taloudessa on paljon pimeää, joka ei ole omiaan lisäämään luottamusta. Ilman läpinäkyvyyttä ja kyseenalaistavaa kritiikkiä on vaikea kehittyä ja olla tehokas.
Yritteliäisyys tukahdutetaan. Chee Soon Juan kertoo kaveruksista, jotka keksivät liikeidean: he myisivät aamiaispaketteja autoista puistoissa aamuisin. Viranomaiset tutkivat asian ja hyväksyivät. He kilpailuttivat liikepaikat. Miehet jäivät nuolemaan näppejään.
Kaikkein kurjimmin kohdellaan oppositiota, joka tukahdutetaan mielivaltaisesti. Ihmisiä vangitaan ilman asiallisia perusteita, kidutetaan karmeasti ja eristetään. Työpaikka ja asunto häipyvät helposti. Matkustuslupia ulkomaille ei heru. Kunnianloukkaussyytteiden tuomioilla ajetaan ihmisiä konkurssiin. Valtio vahtaa tietoverkkoja, kuuntelee koteja.
Tuntuu kuin lukisi Kafkaa tai Orwellia. On törkeää, että tällaista tapahtuu meidän kaikkien silmien edessä ilman suurempia protesteja. Chee Soon Juan huomattaa esimerkiksi tuohtuneena ettei Göran Persson vieraillessaan Singaporessa 2004 pukahtanut sanallakaan ihmisoikeusloukkauksista, vaikka häntä oli kehotettu kotimaassa niin tekemään.
Talous ja politiikka kulkevat käsi kädessä. Niitä ei voi erottaa toisistaan. Ne ovat kolikon kaksi puolta. Toimivan markkinatalouden edellytyksiä ovat sananvapaus ja demokratia. Ilman niitä vääristyy kilpailu ja hidastuu talous tullen tehottomaksi.
Tämä blogi esimerkiksi tarkastelee kirjamarkkinoita, joskus kriittisestikin, mutta myös laajemmin yhteiskuntaa, maailmaa, taloutta ja politiikkaa. Vaikka vaikutus on varmasti marginaalinen, on se ehkä osannut auttaa osaa blogin nykyisestä yli sadasta päivittäisestä lukijasta (tänään teitä on esimerkiksi tähän mennessä ollut 109, kiitos kiinnostuksesta!), jotka viipyilevät keskimäärin muutamia minuutteja tutustumassa subjektiivisiin mutinoihini. Blogi on kenties johdattanut jonkun uuden opuksen pariin, herättänyt mietteitä ja kysymyksiä, raivostuttanut ja ihastuttanut. Singaporessa sellainen ei olisi sallittua. Valitettavasti. Siellä niin te kuin minäkin istuisitte jo sellissä vailla tietoa vapautumisesta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sosiaalidemokraatit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sosiaalidemokraatit. Näytä kaikki tekstit
torstai 29. toukokuuta 2008
maanantai 28. huhtikuuta 2008
Heikki Kotka: ESSY 1970-1989
Heikki Kotka: Eskilstunan Suomenkielinen Sosiaalidemokraattinen Yhdistys ESSY 1970-1989. ABF i Eskilstuna & Arbetshistoriska Rådet i Eskilstuna 2007. 183 s.
Vappu oli vielä 1970-luvun lopulla vireää Eskilstunassa. Kaupungin keskustasta marssi yli 5 000 sosiaalidemokraattia Kansanpuistoon, siellä noin 20 000 ihmistä kuunteli palopuheita, jotka pidettiin kahdella kielellä: suomeksi ja ruotsiksi. Ruotsinsuomalaiset sosiaalidemokraatit olivat järjestäytyneet omaksi yhdistykseksi ESSY:ksi, jossa oli mahtavimmillaan kuutisensataa jäsentä. Vappumarssiin ESSY osallistui omin plakaatein. Esimerkiksi 1973 kylteissä luki muun muassa "Opi ruotsia - paranna mahdollisuuksiasi".
Tänä päivänä noista ajoista on jäljellä muisto vain. ESSY:n kuolinkorahdus kuultiin 1989. Ruotsinkielisellä puolella kidutaan. Vappumarssi haalii nykyisin kourallisen väkeä, lähinnä samoja ikääntyneitä aktiiveja, jotka ovat olleet uskollisesti mukana useita vuosikymmeniä. Kulkukyvyttömät rahdataan eläintarhan minijunalla puheidenpitopaikalle. Ruotsinsuomalaiset on unohdettu kokonaan.
ESSY:ssä koko sen elinkaaren ajan vaikuttanut Heikki Kotka on kirjoittanut ytimekkään, mutta asiapitoisen historiikin paikkaamaan ruosuhistorian pahaa aukkoa, jota on toistaiseksi vasta vähän valotettu. Kirja on kaksikielinen, joten valtaväestölle ja ruotsalaistuneille jälkipolville tarjoutuu mahdollisuus kurkistaa mitä maahanmuuttaneet suuren aallon ruotsinsuomalaiset touhusivat poliittisesti. Samalla paljastuu monien nykyisten eskilstunalaisten ruosuvaikuttajien poliittinen taustayhteisö nuoruudesta.
Heikki Kotkan mukaan ESSY kypsyi 1969 Sirkka ja Aarre Pohjolaisen kotona käydyistä keskusteluista. Suuri muuttoaalto oli juuri tuolloin huipentumassa, Eskilstunassa oli runsaasti nuorta suomalaista työikäistä väkeä, jotka ahersivat tehtailla. Tämä ei tietystikään sujunut ongelmitta. Sosiaaliset ja kulttuuriset kysymykset kärjistyivät. Niiden lieventämiseksi tarvittiin poliittista integroitumista yhteiskuntaan. Oma sosiaalidemokraattinen suomenkielinen yhdistys perustettiin ruotsinkielisten myötävaikutuksella, jotka suhtautuivat tuolloin vielä suopeasti ruotsinsuomalaisten poliittiseen aktivoitumiseen. Yhdistys imuroi äkkiä puolentuhatta jäsentä.
Toiminta oli alkuun vilkasta. Kuukausikokouksissa oli alustuksia ja keskusteluja. Vappumarsseihin osallistuttiin omin tunnuksin. Yhdistys oli mukana taistelemassa siirtolaisille äänioikeutta kunnallis- ja maakäräjävaaleihin. Vaadittiin suomenkielisiä palveluja ja niitä saatiin.
Jäsenkato alkoi jo heti kahden toimintavuoden jälkeen. Vuonna 1972 oli jäsenmäärä puolittunut. 1976 jäseniä oli enää 120. 1970-luvun lopulla käydään vielä päälle kahdensadan, mutta into laimenee ja putoaa 1980-luvulla rajusti. Passiivisuus ja jäsenmäärän romahtaminen ajavat yhdistyksen ahtaalle. 1989 pistetään tarinalle piste.
Syitä lopahtamiseen on tietysti monia, joita Heikki Kotka ei lähde pahemmin penkomaan. Yhteiskunta on esimerkiksi kaupallistunut ja yksilöllistynyt, yhdistys epäonnistui uusintamisessa ja jäi sukupolviliikehdinnäksi. Poliittiset liikkeet ovat aaltoja, joissa vaikuttavien enemmistö osallistuu vain vuoden tai pari, ennen kuin seuraava nuorten sukupolvi ottaa liikkeen haltuun edeltäjiltä, jotka ovat perheellistyneet eikä aikaa töiden ja kodin ulkopuolelle oikein liikene. Harva jatkaa aktiivisena pidempään tai siirtyy kokopäiväiseksi ammattipoliitikoksi. Räikeimmillään tämä pistää silmään kunnallispolitiikassa, jossa opiskelijoiden ja eläkeläisten osuus on luottamustehtävissä suhteettoman suuri. He ovat väestöryhmiä, joilla on aikaa ja kiinnostusta politikoimiseen, mikäli tarmoa on. 30-40-vuotiaat ovat harvinaisia kummajaisia.
Heikki Kotka ei nosta esiin edes mielestäni keskeisintä seikkaa. Valtakunnantasolla nimittäin emopuolue suhtautui nihkeästi suomalaisiin, eikä ruosujen s-yhdistyksiä useista yrityksistä huolimatta koskaan hyväksytty virallisesti osaksi liikettä. Ne eivät saaneet puolueosastojen statusta, vaan nähtiin puuhasteluna, joka kanavoi ruotsinkielen oppineita valtaväestön osastojen puolelle sulautumaan. Toimintaa ei täten koettu mielekkäänä, koska siihen osallistuminen ei tuonut poliittista vaikutusvaltaa emopuolueessa.
Toinen merkittävä seikka, jota Heikki Kotka kyllä hivenen raottaa esiin, oli ruotsinsuomalaisten havainto, ettei sosiaalidemokraattinen puolue ajanut työväestön ja kielivähemmistöjen etuja. Erityisesti riita kunnanvaltuustossa suomenkielisestä kouluhenkilökunnasta repi ruotsalaiset sosiaalidemokraatit ja ruotsinsuomalaisen s-väen kahtia. Sosiaalidemokraatit halusivat ajaa alas suomenkielisen koulutoiminnan 1980-luvun lopulla. Kaksi ruotsinsuomalaista sosiaalidemokraattia loikkasi porvariopposition puolelle ratkaisevassa äänestyksessä 1986, mutta se ei riittänyt, koska toiset kaksi ruotsinsuomalaista jätti tuntemattomasta syystä tulematta kunnanvaltuuston kokoukseen. Sosiaalidemokraatit runnoivat päätöksen äänin 39-40.
1987 yhdistys ei enää jatkanut kuukausikokouksia. 1988 keskeisin vaikuttaja Maire Dahlman ilmoitti luopuvansa politiikasta täysin. Hän oli toinen niistä ruosudemareista, jotka olivat loikanneet kunnanvaltuuston äänestyksessä 1986 porvarien puolelle, mitä ei katsottu puolueessa hyvällä. Erokirjeessään hän totesi, että "olen kuitenkin jo pitkän ajan kokenut yhä vaikeammaksi puolustaa maassa nykyisin toteutettavaa politiikkaa. Mielestäni se ei vastaa ideologiaa, jonka itse yhdistän sosiaalidemokratiaan, ja joka sai minut aloittamaan poliittisen toimintani". Niinpä 1990-luvun alussa Eskilstunan kunnanvaltuustossa ei ollut ainuttakaan ruotsinsuomalaista sosiaalidemokraattia muidenkin jättäydyttyä asettumasta ehdolle. Näin puolueessa, joka väitti itseään työväenpuolueeksi, ja jolla oli puolet kunnanvaltuuston paikoista.
Mikäli haluaa lukea kriittisemmin Ruotsin sosiaalidemokraateista, kannattaa tutustua Hjalmar Rantasen (1992) Ruotsin avarassa sylissä-kirjaan, jossa hän paljastaa demareiden härskit teot ruotsinsuomalaisten tuhoamiseksi. Hjalmar Rantanen oli itse näköalapaikalla ja toimi lukuisissa tärkeissä tehtävissä ja näki läheltä miten häikäilemättömästi sosiaalidemokratia petti ruotsinsuomalaiset.
Vappu oli vielä 1970-luvun lopulla vireää Eskilstunassa. Kaupungin keskustasta marssi yli 5 000 sosiaalidemokraattia Kansanpuistoon, siellä noin 20 000 ihmistä kuunteli palopuheita, jotka pidettiin kahdella kielellä: suomeksi ja ruotsiksi. Ruotsinsuomalaiset sosiaalidemokraatit olivat järjestäytyneet omaksi yhdistykseksi ESSY:ksi, jossa oli mahtavimmillaan kuutisensataa jäsentä. Vappumarssiin ESSY osallistui omin plakaatein. Esimerkiksi 1973 kylteissä luki muun muassa "Opi ruotsia - paranna mahdollisuuksiasi".
Tänä päivänä noista ajoista on jäljellä muisto vain. ESSY:n kuolinkorahdus kuultiin 1989. Ruotsinkielisellä puolella kidutaan. Vappumarssi haalii nykyisin kourallisen väkeä, lähinnä samoja ikääntyneitä aktiiveja, jotka ovat olleet uskollisesti mukana useita vuosikymmeniä. Kulkukyvyttömät rahdataan eläintarhan minijunalla puheidenpitopaikalle. Ruotsinsuomalaiset on unohdettu kokonaan.
ESSY:ssä koko sen elinkaaren ajan vaikuttanut Heikki Kotka on kirjoittanut ytimekkään, mutta asiapitoisen historiikin paikkaamaan ruosuhistorian pahaa aukkoa, jota on toistaiseksi vasta vähän valotettu. Kirja on kaksikielinen, joten valtaväestölle ja ruotsalaistuneille jälkipolville tarjoutuu mahdollisuus kurkistaa mitä maahanmuuttaneet suuren aallon ruotsinsuomalaiset touhusivat poliittisesti. Samalla paljastuu monien nykyisten eskilstunalaisten ruosuvaikuttajien poliittinen taustayhteisö nuoruudesta.
Heikki Kotkan mukaan ESSY kypsyi 1969 Sirkka ja Aarre Pohjolaisen kotona käydyistä keskusteluista. Suuri muuttoaalto oli juuri tuolloin huipentumassa, Eskilstunassa oli runsaasti nuorta suomalaista työikäistä väkeä, jotka ahersivat tehtailla. Tämä ei tietystikään sujunut ongelmitta. Sosiaaliset ja kulttuuriset kysymykset kärjistyivät. Niiden lieventämiseksi tarvittiin poliittista integroitumista yhteiskuntaan. Oma sosiaalidemokraattinen suomenkielinen yhdistys perustettiin ruotsinkielisten myötävaikutuksella, jotka suhtautuivat tuolloin vielä suopeasti ruotsinsuomalaisten poliittiseen aktivoitumiseen. Yhdistys imuroi äkkiä puolentuhatta jäsentä.
Toiminta oli alkuun vilkasta. Kuukausikokouksissa oli alustuksia ja keskusteluja. Vappumarsseihin osallistuttiin omin tunnuksin. Yhdistys oli mukana taistelemassa siirtolaisille äänioikeutta kunnallis- ja maakäräjävaaleihin. Vaadittiin suomenkielisiä palveluja ja niitä saatiin.
Jäsenkato alkoi jo heti kahden toimintavuoden jälkeen. Vuonna 1972 oli jäsenmäärä puolittunut. 1976 jäseniä oli enää 120. 1970-luvun lopulla käydään vielä päälle kahdensadan, mutta into laimenee ja putoaa 1980-luvulla rajusti. Passiivisuus ja jäsenmäärän romahtaminen ajavat yhdistyksen ahtaalle. 1989 pistetään tarinalle piste.
Syitä lopahtamiseen on tietysti monia, joita Heikki Kotka ei lähde pahemmin penkomaan. Yhteiskunta on esimerkiksi kaupallistunut ja yksilöllistynyt, yhdistys epäonnistui uusintamisessa ja jäi sukupolviliikehdinnäksi. Poliittiset liikkeet ovat aaltoja, joissa vaikuttavien enemmistö osallistuu vain vuoden tai pari, ennen kuin seuraava nuorten sukupolvi ottaa liikkeen haltuun edeltäjiltä, jotka ovat perheellistyneet eikä aikaa töiden ja kodin ulkopuolelle oikein liikene. Harva jatkaa aktiivisena pidempään tai siirtyy kokopäiväiseksi ammattipoliitikoksi. Räikeimmillään tämä pistää silmään kunnallispolitiikassa, jossa opiskelijoiden ja eläkeläisten osuus on luottamustehtävissä suhteettoman suuri. He ovat väestöryhmiä, joilla on aikaa ja kiinnostusta politikoimiseen, mikäli tarmoa on. 30-40-vuotiaat ovat harvinaisia kummajaisia.
Heikki Kotka ei nosta esiin edes mielestäni keskeisintä seikkaa. Valtakunnantasolla nimittäin emopuolue suhtautui nihkeästi suomalaisiin, eikä ruosujen s-yhdistyksiä useista yrityksistä huolimatta koskaan hyväksytty virallisesti osaksi liikettä. Ne eivät saaneet puolueosastojen statusta, vaan nähtiin puuhasteluna, joka kanavoi ruotsinkielen oppineita valtaväestön osastojen puolelle sulautumaan. Toimintaa ei täten koettu mielekkäänä, koska siihen osallistuminen ei tuonut poliittista vaikutusvaltaa emopuolueessa.
Toinen merkittävä seikka, jota Heikki Kotka kyllä hivenen raottaa esiin, oli ruotsinsuomalaisten havainto, ettei sosiaalidemokraattinen puolue ajanut työväestön ja kielivähemmistöjen etuja. Erityisesti riita kunnanvaltuustossa suomenkielisestä kouluhenkilökunnasta repi ruotsalaiset sosiaalidemokraatit ja ruotsinsuomalaisen s-väen kahtia. Sosiaalidemokraatit halusivat ajaa alas suomenkielisen koulutoiminnan 1980-luvun lopulla. Kaksi ruotsinsuomalaista sosiaalidemokraattia loikkasi porvariopposition puolelle ratkaisevassa äänestyksessä 1986, mutta se ei riittänyt, koska toiset kaksi ruotsinsuomalaista jätti tuntemattomasta syystä tulematta kunnanvaltuuston kokoukseen. Sosiaalidemokraatit runnoivat päätöksen äänin 39-40.
1987 yhdistys ei enää jatkanut kuukausikokouksia. 1988 keskeisin vaikuttaja Maire Dahlman ilmoitti luopuvansa politiikasta täysin. Hän oli toinen niistä ruosudemareista, jotka olivat loikanneet kunnanvaltuuston äänestyksessä 1986 porvarien puolelle, mitä ei katsottu puolueessa hyvällä. Erokirjeessään hän totesi, että "olen kuitenkin jo pitkän ajan kokenut yhä vaikeammaksi puolustaa maassa nykyisin toteutettavaa politiikkaa. Mielestäni se ei vastaa ideologiaa, jonka itse yhdistän sosiaalidemokratiaan, ja joka sai minut aloittamaan poliittisen toimintani". Niinpä 1990-luvun alussa Eskilstunan kunnanvaltuustossa ei ollut ainuttakaan ruotsinsuomalaista sosiaalidemokraattia muidenkin jättäydyttyä asettumasta ehdolle. Näin puolueessa, joka väitti itseään työväenpuolueeksi, ja jolla oli puolet kunnanvaltuuston paikoista.
Mikäli haluaa lukea kriittisemmin Ruotsin sosiaalidemokraateista, kannattaa tutustua Hjalmar Rantasen (1992) Ruotsin avarassa sylissä-kirjaan, jossa hän paljastaa demareiden härskit teot ruotsinsuomalaisten tuhoamiseksi. Hjalmar Rantanen oli itse näköalapaikalla ja toimi lukuisissa tärkeissä tehtävissä ja näki läheltä miten häikäilemättömästi sosiaalidemokratia petti ruotsinsuomalaiset.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)