Chee Soon Juan: Om detta får ni inte berätta (det handlar om Singapore). Silc förlag 2007. 206 s.
Singapore on taatusti yksi erikoisimmista maailman maista, Aasian Kuuba ilman kauhistuttavaa köyhyyttä tai talouspakotteita.
Johtavan singaporelaisen ihmisoikeusaktivisti Chee Soon Juanin kirja on karua luettavaa. Chee Soon Juan murskaa kuusi myyttiä Singaporesta, jolla on komeat kulissit, mutta niiden takana täysin tyhjää.
Demokraattisesti vallankahvaan päässyt, itsensä sosiaalidemokraattiseksi mieltävä Peoples Action Party on kahlehtinut kansan ja riistänyt demokratian, sananvapaudet ja ihmisoikeudet. Markkinataloudesta maa on tosiasiassa luopunut eikä oikeusjärjestelmää voi väittää oikeudenmukaiseksi ja rehelliseksi.
Asia Times toteaa Chee Soon Juanin mukaan Singaporen olevan maailman menestynein sosialistinen valtio. Samanaikaisesti kuin Singapore ulkoisesti esittää demokratiaa, on hallituspuolue Peoples Action Party elävä todiste, että yksipuoluevaltio jatkaa elämää historian roskakorin ulkopuolella. Singaporen talousfilosofia peilaa nimittäin sitä toista trooppista saarta: Kuubaa.
Jake van der Kampia siteeraten Chee Soon Juan toteaa Singaporen olevan maa, joka on saavuttanut lähimmin kommunismin klassisessa marxilaisessa merkityksessä. Ekonomit Gerald O´Driscoll, Kim Holmes ja Melanie Kirkpatrick ovat kutsuneet Singaporea diletanttityyliseksi suunnitelmataloudeksi.
Singaporen ongelma on, että raha ja valta ovat keskittyneet oligarkkiklaanille, joka kontrolloi käytännössä kaikkia talouselämän, politiikan ja yksityiselämän alueita. Valtio omistaa asunnoista 90 prosenttia, valtiolla on monopoli mediaan. Minkäänlaisia poliittisia mielipiteitä tai kritiikkiä ei sallita, yli neljän hengen tilaisuudet ovat ilman kokoontumislupia laittomia. Sakot ovat korkeita, sääntöviidakko rehevä. Valtaapitävien arvostelusta nostetaan mitä mielikuvituksellisimpia kunnianloukkaussyytteitä.
Tietoja valtionyhtiöiden taloudenpidosta ei saa, joten Singaporen taloudessa on paljon pimeää, joka ei ole omiaan lisäämään luottamusta. Ilman läpinäkyvyyttä ja kyseenalaistavaa kritiikkiä on vaikea kehittyä ja olla tehokas.
Yritteliäisyys tukahdutetaan. Chee Soon Juan kertoo kaveruksista, jotka keksivät liikeidean: he myisivät aamiaispaketteja autoista puistoissa aamuisin. Viranomaiset tutkivat asian ja hyväksyivät. He kilpailuttivat liikepaikat. Miehet jäivät nuolemaan näppejään.
Kaikkein kurjimmin kohdellaan oppositiota, joka tukahdutetaan mielivaltaisesti. Ihmisiä vangitaan ilman asiallisia perusteita, kidutetaan karmeasti ja eristetään. Työpaikka ja asunto häipyvät helposti. Matkustuslupia ulkomaille ei heru. Kunnianloukkaussyytteiden tuomioilla ajetaan ihmisiä konkurssiin. Valtio vahtaa tietoverkkoja, kuuntelee koteja.
Tuntuu kuin lukisi Kafkaa tai Orwellia. On törkeää, että tällaista tapahtuu meidän kaikkien silmien edessä ilman suurempia protesteja. Chee Soon Juan huomattaa esimerkiksi tuohtuneena ettei Göran Persson vieraillessaan Singaporessa 2004 pukahtanut sanallakaan ihmisoikeusloukkauksista, vaikka häntä oli kehotettu kotimaassa niin tekemään.
Talous ja politiikka kulkevat käsi kädessä. Niitä ei voi erottaa toisistaan. Ne ovat kolikon kaksi puolta. Toimivan markkinatalouden edellytyksiä ovat sananvapaus ja demokratia. Ilman niitä vääristyy kilpailu ja hidastuu talous tullen tehottomaksi.
Tämä blogi esimerkiksi tarkastelee kirjamarkkinoita, joskus kriittisestikin, mutta myös laajemmin yhteiskuntaa, maailmaa, taloutta ja politiikkaa. Vaikka vaikutus on varmasti marginaalinen, on se ehkä osannut auttaa osaa blogin nykyisestä yli sadasta päivittäisestä lukijasta (tänään teitä on esimerkiksi tähän mennessä ollut 109, kiitos kiinnostuksesta!), jotka viipyilevät keskimäärin muutamia minuutteja tutustumassa subjektiivisiin mutinoihini. Blogi on kenties johdattanut jonkun uuden opuksen pariin, herättänyt mietteitä ja kysymyksiä, raivostuttanut ja ihastuttanut. Singaporessa sellainen ei olisi sallittua. Valitettavasti. Siellä niin te kuin minäkin istuisitte jo sellissä vailla tietoa vapautumisesta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste liberalismi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste liberalismi. Näytä kaikki tekstit
torstai 29. toukokuuta 2008
torstai 5. huhtikuuta 2007
George M. Fredrickson: Rasism. En historisk översikt
George M. Fredrickson: Rasism. En historisk översikt. Historisk media 2003. 181 s.
Rasismi on 1800-luvun lopun ideologinen ilmiö, väittää yhdysvaltalainen historianprofessori George M. Fredrickson kirjassaan. Rasistisen ajattelun juuret ovat eurooppalaisessa kristillisyydessä, antisemitismissä, imperialismissa ja kolonialismissa. Hän vertaa prosessien kulkua Yhdysvalloissa, Saksassa ja Etelä-Afrikassa. Ainoastaan näissä maissa pääsivät avoimen rasistiset hallinnot Fredricksonin mukaan valtaan ja säätämään eri kansanryhmiä sortavia lakeja.
Fredrickson lähtee 1300-luvun hirmuisen ruton jälkimainingeista. Euroopan väestöstä menehtyi suuri osa, erittäin pahoin rutto koetteli muun muassa Suomea ja Norjaa. Esimerkiksi Norjan talous romahti valtaosan väestöstä kuoltua ja maa joutui tanskalaisten alaisuuteen ja yhteiskuntakehitys taantui eikä toipunut ennen vuosituhannen loppua (kts. Uhlin 2006, Jonsson red.). Joka tapauksessa rutosta syytettiin juutalaisia, jotka muka myrkyttivät kaivoja. Heitä epäiltiin myös rituaalisista lapsimurhista ja heille sysättiin vastuu Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta. Antisemitistinen ajattelu juurtui syvälle keskieurooppalaiseen henkiseen ilmastoon ja sai vettä myllyynsä 1800-luvun taloudellisen myllerryksen seurauksena.
Fredricksonin mukaan afrikkalaisten orjuuttaminen ja rahtaus plantaaseille Amerikkaan ei alun perin ollut rasistista. Sitä siivitti lähinnä taloudellinen voitontavoittelu. Orjuuttaminen ei ole ollut eurooppalaisille tai muillekaan epätavanomaista. Löytöretkien seurauksena eurooppalaiset kuitenkin pääsivät Länsi-Afrikassa tuottoisille apajille. Euroopasta oli vaikea saada lisää orjuutettavaa työvoimaa. Myöskin kristinuskon leviäminen johti ristiriitaan: ihmisten välistä tasa-arvoisuutta julistava uskonto ei oikeuttanut toisen kristityn alistamista. Lisäksi Länsi-Afrikassa orjakauppa ja talous kukoisti. Eurooppalaisten ei tarvinnut itse jahdata orjia: sen tekivät heidän puolestaan paikalliset mahtihahmot ja kauppiaat.
Orjuuttaminen herätti kuitenkin huonoa omaatuntoa monissa. Tarvittiin selityksiä miksi toista ihmistä sai alistaa. Mustien katsottiin olevan eri ihmislajia tai alempaa rotua. Tukea saatiin ja haettiin raamatusta.
Tämä epäinhmillistäminen mahdollisti värillisten kansalaisoikeuksien riistämisen ja halventavan suhtautumisen. Järjestäytyneeksi tämä muodostui silti vasta 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. Juutalaisviha sai äärimmäiset muotonsa natsien noustua 1930-luvulla Saksassa valtaan. Etelä-Afrikassa apartheidi alkoi vasta 1948 nationalistipuolueen saatua maassa vallan.
Neuvostoliiton uhka, koloanialismin purkautuminen ja modernisaatio pistivät Yhdysvallat kylmässä sodassa ahtaalle. Mustien kansalaisoikeusliike raivosi epäoikeuksia kohtaan. Kotirintaman tuen varmistamiseksi maan oli taivuttava ja myönnettävä myös värilliset ihmisiksi. Täten myös he saivat samat liberaalit demokraattiset oikeudet kuin valkoinen vähemmistö jo itsenäistyessä.
Mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää luettavaa etenkin jokaiselle antirasistille.
Rasismi on 1800-luvun lopun ideologinen ilmiö, väittää yhdysvaltalainen historianprofessori George M. Fredrickson kirjassaan. Rasistisen ajattelun juuret ovat eurooppalaisessa kristillisyydessä, antisemitismissä, imperialismissa ja kolonialismissa. Hän vertaa prosessien kulkua Yhdysvalloissa, Saksassa ja Etelä-Afrikassa. Ainoastaan näissä maissa pääsivät avoimen rasistiset hallinnot Fredricksonin mukaan valtaan ja säätämään eri kansanryhmiä sortavia lakeja.
Fredrickson lähtee 1300-luvun hirmuisen ruton jälkimainingeista. Euroopan väestöstä menehtyi suuri osa, erittäin pahoin rutto koetteli muun muassa Suomea ja Norjaa. Esimerkiksi Norjan talous romahti valtaosan väestöstä kuoltua ja maa joutui tanskalaisten alaisuuteen ja yhteiskuntakehitys taantui eikä toipunut ennen vuosituhannen loppua (kts. Uhlin 2006, Jonsson red.). Joka tapauksessa rutosta syytettiin juutalaisia, jotka muka myrkyttivät kaivoja. Heitä epäiltiin myös rituaalisista lapsimurhista ja heille sysättiin vastuu Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta. Antisemitistinen ajattelu juurtui syvälle keskieurooppalaiseen henkiseen ilmastoon ja sai vettä myllyynsä 1800-luvun taloudellisen myllerryksen seurauksena.
Fredricksonin mukaan afrikkalaisten orjuuttaminen ja rahtaus plantaaseille Amerikkaan ei alun perin ollut rasistista. Sitä siivitti lähinnä taloudellinen voitontavoittelu. Orjuuttaminen ei ole ollut eurooppalaisille tai muillekaan epätavanomaista. Löytöretkien seurauksena eurooppalaiset kuitenkin pääsivät Länsi-Afrikassa tuottoisille apajille. Euroopasta oli vaikea saada lisää orjuutettavaa työvoimaa. Myöskin kristinuskon leviäminen johti ristiriitaan: ihmisten välistä tasa-arvoisuutta julistava uskonto ei oikeuttanut toisen kristityn alistamista. Lisäksi Länsi-Afrikassa orjakauppa ja talous kukoisti. Eurooppalaisten ei tarvinnut itse jahdata orjia: sen tekivät heidän puolestaan paikalliset mahtihahmot ja kauppiaat.
Orjuuttaminen herätti kuitenkin huonoa omaatuntoa monissa. Tarvittiin selityksiä miksi toista ihmistä sai alistaa. Mustien katsottiin olevan eri ihmislajia tai alempaa rotua. Tukea saatiin ja haettiin raamatusta.
Tämä epäinhmillistäminen mahdollisti värillisten kansalaisoikeuksien riistämisen ja halventavan suhtautumisen. Järjestäytyneeksi tämä muodostui silti vasta 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. Juutalaisviha sai äärimmäiset muotonsa natsien noustua 1930-luvulla Saksassa valtaan. Etelä-Afrikassa apartheidi alkoi vasta 1948 nationalistipuolueen saatua maassa vallan.
Neuvostoliiton uhka, koloanialismin purkautuminen ja modernisaatio pistivät Yhdysvallat kylmässä sodassa ahtaalle. Mustien kansalaisoikeusliike raivosi epäoikeuksia kohtaan. Kotirintaman tuen varmistamiseksi maan oli taivuttava ja myönnettävä myös värilliset ihmisiksi. Täten myös he saivat samat liberaalit demokraattiset oikeudet kuin valkoinen vähemmistö jo itsenäistyessä.
Mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää luettavaa etenkin jokaiselle antirasistille.
Tunnisteet:
antirasismi,
George M. Fredrickson,
ihmisoikeudet,
liberalismi,
mustat,
neekerit,
rasismi,
rodut,
sorto,
valkoiset,
värilliset
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)