Yksi kirja, johon jatkuvan säännöllisesti palaan, on Niko Kazantzakisin Kerro minulle, Zorbas. Se on maailmankirjallisuuden valioita, joka kuuluu kaikkien peruslukemistoon muun muassa Cervantesin Don Quijoten ja Orhan Pamukin Uuden elämän ohella.
Tällä hetkellä kirja on sitä paitsi tahattoman ajankohtainen. Kirjan tarinoiden tilkkutäkkiä kehystää kreetalainen maisema.
Kertojana oleva kreikkalaiskirjailija saa riesakseen makedonialaista alkuperää olevan levottoman maailmankansalaisen. Yhdessä he matkustavat Kreetalle. Kulissiksi kasataan hiilikaivos. Zorbas on naisiin ja viinaan menevä vanhempi sielu, kertova kirjailija ujohko nuori mies, joka tahtoo upota kirjallisuuteen ja paeta todellisuutta. Voittoa hiilikaivos ei tuota. Sen sijaan kirjailija kuulee Zorbakselta villejä tarinoita eletystä elämästä ja lopussa heidän jo erottuaan Zorbaksen vaiherikkaista viimeisistä ajoista kirjeitse. Paikallisyhteisö on myös surullisen kaunista kuvausta ihmisen ja ihmisyyden julmasta petollisuudesta itseä ja muita kohtaan. Elämä näyttäytyy rehevänä, viettien ahdistama ja kurjana.
Viestinä on, että elämästä täytyy nauttia nyt ja tässä. Kuoleman jälkeisiin karkeloihin ei ole luottamista. Elämä voi myös loppua yllättäen. Elä siis hetkessä. Kirjat ovat kivoja, mutta älä takerru ainoastaan niihin. Elämisen suola on parisuhteissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti