Gao Xingjian: Vaarin onkivapa. Otava, 2009. 381 s.
Tykästyin Gao Xingjianiin, joten täytyi lukea lisää hänen tuotantoaan.
Vaarin onkivapa -novellikokoelman novellit ovat -80 -luvulta. Tai ehkei niitä pitäisi kutsua novelleiksi. Ei ainakaan perinteisessä mielessä kuten kirjailija jälkisanoissaan toteaa.
Päällimmäiseksi teemaksi mieleen jäi sarja yksilöiden kohtaamisia. Useimmissa tarinoissa perusjujuna on kahden kohtalon hetkittäinen yhteenkietoutuminen. Monesti edetään dialogissa, joskus monologisesti kirjoitetaan toiselle. Maaseutua paikoin yliromantisoidaan, toisaalla kyllä tuodaan kurjuuskin esiin. Miljoonakaupunkien kaoottinen kuhina ja kulttuurivallankumouksen järjetön verijyrä kuumottavat taustalla.
Pääsääntöisesti tunnelmoidaan eikä maisemankuvaus ole kovinkaan tarkkaa ja päällysrakenteesta vajotaan muistoihin, joihin sotkeutuu moderni nykyhetki.
Huonoa novellia ei ollut. Jostain syystä eniten kolahti kohdalle vanhenevan sairaslomalla olevan miehen monologinen muistelu samanikäiselle naispuoliselle ystävälle. Tunnistin paljon samaa omassa elämässä. Paras ystäväni on nainen, joka asuu täysin toisella puolella Eurooppaa. Miehen kirjoituksessa naiselle oli paljon yhteistä omille kirjeille. Molemmat olivat pariutuneet toisen kanssa ja elämä erottanut kauas, mutta syvä ystävyys kestänyt vuosikymmenten tuskan.
Mahtavaa sanailua, jota lukee ahmien.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti