Tuomas Martikainen (toim.): Ylirajainen kulttuuri. Etnisyys Suomessa 2000-luvulla. Tietolipas 212, SKS. 2006. 308 s.
Neuvostoliiton hajoamisen myötä myös Suomi muuttui. Varsinkin 2000-luvulla katukuva on värittynyt monissa kaupungeissa. Perinteisen lähialueilta suuntautuneen muuttoliikkeen lisäksi maahanmuuttoa on tullut kauempaa kuten Lähi-idästä, Pohjois-Afrikan maista ja Aasiasta asti. Sotien ruokkima kurjuus on paiskannut ihmiskohtaloita kauas pohjoiseen. Toisaalta lisääntynyt kaukomatkailu on edistänyt kansainvälistä avioitumista. Inkeriläisten paluumuutto on kasvattanut isohkon, jopa syrjityn venäjänkielisen vähemmistön, vaikka suomenkielisyyden ja suomalaistaustaisuuden kuviteltiin olevan kotoutumisesta edistävä asia.
Ylirajainen kulttuuri. Etnisyys Suomessa 2000-luvulla on räväkkä katsaus tämän päivän suomalaiseen yhteiskuntaan.
Suomalainen yhteiskunta on aina ollut monimuotoinen ja monikulttuurinen valtiollisella tasolla muista pohjoismaista poiketen. Kun Ruotsi ja Norja ovat pyrkineet hävittämään vähemmistönsä on Suomi antanut kielten kukkia. Kansalaisten keskuudessa Suomi on kuitenkin näyttäytynyt yhtenäiskulttuurina, joka on toisaalta kärsinyt kolonialistisen ruotsin kielen puristuksessa, toisaalta potkinut pimentoon muita Suomenniemellä asuneita kieliryhmittymiä. Ristiriitoja on siis ollut ja on edelleen. Uutena sotkuna soppaan on ollut lisääntynyt maahanmuutto kaukomailta.
Laura Huttusen artikkeli bosnialaisten diasporasta tuo esiin tuttuja piirteitä ruotsinsuomalaisten tutkimuksista. Lomilla halutaan näyttäytyä ja esitellä varakkuutta.
Hannu Sirkkilän artikkelissa tuodaan esiin suomalaismiesten käsityksiä thaimaalaisista vaimoista. Sinänsä näkemykset eivät olleet yllättäviä. Melko sovinistisia, suomalaisia naisia halveksivia ja thaimaalaisia ylistäviä. Suhteissa on jähmettyneet sukupuoliroolit, dominantti mies ja alistuva nainen.
Heli Niemelän katsaus suomensomalialaisten nuorten tyttöjen maailmaan on ravisteleva. Yhdistäviä piirteitä on havaittavissa esimerkiksi lestadiolaisuuteen (eikä se ole yhtään huono asia). Ikävintä on tyttöjen pariutumisen rajaaminen omaan etniseen ryhmään, kun taas pojat saavat avioitua suomalaisenkin tytön kanssa.
Sari Pietikäinen kuvaa saamenkielistä ja venäjänkielistä mediaa toimittajien haastattelujen kautta. Tämä on yllättävää, koska Ruotsissa valtaväestön tutkijoita tai valtamediaa ei kiinnosta vähemmistömedia. Suomessa valtaväestöstä tuleva tutkija tutustuu vähemmistön maisemiin. Artikkelissa kuvataan myös miten valtaväestön poliitikot osallistuvat vähemmistömedian julkisuuteen vähemmistön kielellä mikä on esimerkiksi Ruotsiin verrattuna ennen kuulumatonta.
Elli Heikkilä ja Maria Pikkarainen käsittelevät maahanmuuttajien työllisyyttä. Näin 2011 keskellä yhtä maailmantalouden historian pahinta pyöritystä artikkelissa toistuva fraasi työvoimapulasta särähtää ironisesti korvaan.
Sitä paitsi Suomesta uupuu tällä hetkellä teollisuudenala, joka vetäisi heikosti koulutettua työväkeä. Korkeasti koulutettujen työpaikoista puhumattakaan. Palvelusektori huutaa monin paikoin työvoiman perään, mutta kunnollisen kielitaidon puute hidastaa maahanmuuttajien työllistymistä eikä erityisemmin houkuttele itsessään muuttamaan sen takia Suomeen. Työntäviä tekijöitä maailmalla on kyllä. Välimeren maissa nuorisotyöttömyys lähentelee viittäkymmentä prosenttia. Suomi on toistaiseksi harvoja levottomuuksilta ja pahalta talouskriisiltä välttyneitä maailmankolkkia, mutta ilmasto ja vientivetoinen talous eivät ime massoittain maahanmuuttajia. En ainakaan usko. Ne harvat jotka tänne suostuu asettumaan ovat minun puolesta tervetulleita.
Mainio kirja kaiken kaikkiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti