Juhani Aho: Yksin. SKS, 2003. 10 s.
"Tähän aikaan, jolloin paljon uusia kirjoja ilmestyy ja kirjan nimestä, jopa vaikka puolet sisällöstäkin lukisi, ei voi arvata mitä saastaa loppu saattaa sisältää, olisi hyvä että jo nimilehdellä ilmoitettaisiin että sisällys on pornografillista laatua. Silloin ei ainakaan tietämättänsä rahojansa tuhlaisi." (Uusi Suometar, 27.11.1890)
Uuden Suomettaren arvostelija tuohtui Juhani Ahon valtion varoilla Pariisiin tekemän matkan tuloksesta, romaanista Yksin. Muut kriitikot olivat vastaanottavaisempia mehukkaasta kirjasta. Uutta Juhani Ahon tyylissä oli mielenliikkeitä tarkasti tutkiva vivahde. Aho siirtyi myös kertomaan rakkaudesta - ikivanhasta ja klassisesta kirjallisuuden aiheesta. Juonenkaava sinänsä on yksinkertainen, moneen kertaan toistettu.
Keski-ikäinen, kirjailijan itsensä oloinen mies pettyy rakkaudessa, mutta rakastuu silti vielä kerran tulisesti. Rakkauden kohteena on ystävän nuoruutensa kukkaan puhjennut sisko. Kiltistä vokottelusta huolimatta vastakaiku ei herää. Kertoja pakenee Helsingistä Pariisiin. Pariisin moderni ihmemaailma on kuin satua periferiasta tulleelle. Tekniset uutuudet, ihmispaljous hämmentävät.
Rakkaus kuitenkin riutuu miehen rinnassa ja suomalaissanomalehden kihlausuutinen järkyttää miesparan pökerryksiin. Hän hakeutuu prostituoidun petiin. Mutta teko kalvaa koko yön mieltä eikä hän nauti naisen seurasta.
Kieleltään teos on kaunista. Lauserihmastot ovat kenties kieliopillisesti kehnoja, mutta varhaisena tajunnanvirtatekniikkana mahtavia. Ne ovat paikoin kuin sarjoja välähdyksiä, jotka luovat moninaisia eläviä maisemia.
Ekstrana tässä versiossa on Jyrki Nummen esipuhe ja liitteenä lopussa joukko aikalaisarvosteluja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti