Samuli Paronen: Tämä on huone 8. Otava, 1969. 194 s.
Samuli Parosta voisi vääntää samaan lokeroon Alpo Ruuthin kanssa. Heidän tuotannoissaan on samaa lähestymistä yhteiskuntaan.
Novellikokoelma Tämä on huone 8 valikoitui luettavaksi lähinnä siksi, että kaipasin jotakin suomalaista tekstiä ulkokielisten lomaan. Samuli Paronen muistui ensinnä mieleen tasokkaana tekijänä. Eikä tarvinnut pettyä.
Jos parilla sanalla kiteyttäisi suomalaista kirjallisuutta, niin luultavasti sota ja ryysyköyhälistö mahduttaisivat sisälleen laajat alueet kirjavasta ja laveasta härmäläisen kirjallisuuden kentästä. Novellikokoelmassa läsnä ovat keskeisesti molemmat elementit.
Pari alkunovellia kuvaavat sisällissotaa lapsen näkökulmasta. Lopuissa liikutaan toisen maailmansodan jälkeisissä modernismin kuohuissa alempien sosiaalikerrostumien todellisuuksissa.
Kieli on kiintoisaa, paikoin kummallista. Rosoiset tarinat eivät leimahda liekkeihin, mutta innostavat kiehtovina ajankuvina tiirailemaan lävitse. Laatu on ylempää keskiluokkaa. Helmiä ei kokoelmassa ole, muttei pahempia pettymyksiäkään.
Aforismeistaan parhaiten muistetun Samuli Parosen kynä jätti jälkeensä kelpo novellejakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti