Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä (9). Pakenija. Otava 2003. 302 s.
Pakenija on Kadonnutta aikaa etsimässä -suurromaanin kypsin ja ravisuttavin nivel. Pyörteet pökerryttävät, olo on kuin vuoristoradassa. Yllätykset vatkaavat osan hapekkaaksi, samalla pohdinnat rakkaudesta jalostuvat timanteiksi.
Suhde Albertineen solmuuntuu, Albertine menehtyy. Kertoja kärsii. Riipaiseva teksti puhuttelee, tasoja kulkee yksityisestä yleiseen, kulttuurihistorian laajemmista kehyksistä hypitään yksittäisiin mielenliikkeisiin. Pariisista päädytään Venetsiaan, jota kuvataan henkeäsalpaavasti.
Mikäli Proustilta tahtoo lukea vain yhden kirjan ja maistaa Kadonnutta aikaa etsimässä -sarjaa, suosittelen suunnattomasti tätä teosta. Tämä yhdeksäs on se terävin, karsituin ja tapahtumarikkain, joka ruokkii monenlaisen lukijan nälkää.
Hassuin piirre lukukokemuksessa oli, että aloin mielessä kääntää teosta takaisin alkukielelle. Maistelin miltä Proustin kilkutetut lauseet kuulostaisivat syntyasussaan. Nyt nettiin päästyäni nakuttelin Albertinen kuolemasta ranskaksi kuukkeliin, ja ranskaa taitaville löytyi kiintoisa David Agrechin kirjoitus SUR LA MORT D’ALBERTINE. Siinä on hivenen fiksumpia sanasia tästä teoksesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti