Maahanmuuttajien oppimisvaikeudet

Leena Nissilä & Hanna-Mari Sarlin (toim.): Maahanmuuttajien oppimisvaikeudet. Opetushallitus, 2009. 184 s.

Omassa työssä kohtaan päivittäin maahanmuuttajia, joilla on oppimisvaikeuksia. Oppimisvaikeuksien tunnistaminen ja niihin reagoiminen onkin vaikeaa. Normaalit aikuisiän kielenopiskelujen ongelmat peittävät ne alleen.

Suomessakin on havahduttu kaksi- ja monikielisten oppimisvaikeuksien tunnistamiseen. Tutkittua tietoa on niukalti. Haastavaksi työn tekee usein ongelmien kasautuminen ja eri häiriöiden oireiden samankaltaisuus. Tästä esimerkkinä voisi nostaa esiin post-traumaattisen stressihäiriön (PSTD) ja tarkkaavaisuus- ylivilkkaushäiriön (ADHD) oirekartan monet yhtäläisyydet, mutta juurten eroavuudet. Väärän diagnoosin uhka on suuri.

Opetushallitus on onneksi nyt koonnut kirjaksi artikkeleita kaikilta kouluasteilta. Niissä on paljon käytännön toimintamalleja ja rusinoina on lukuisa määrä esimerkkitarinoita.

Runsaasta artikkelikokoelmasta itselle kiinnostavimmaksi kohosivat Anu Peltoniemen (Aikuisten maahanmuuttajien tuki) ja Carla Schubertin (Traumaattisten kokemusten vaikutus oppimiseen) kirjoitukset.

Varsinaisesti "uutta" tietoa en imenyt, lähinnä sain vahvistusta omien opetusmetodien oikeasuuntaisuuteen. Itse yritän nähdä jokaisen oppijan yksilönä, jolla omat taipumukset, heikkoudet ja vahvuudet. He kaikki tarvitsevat tukea eri lailla.

Hitaalle, mahdollisesti oppimisvaikeuksia omaavalle oppijalle on kuitenkin löydettävissä yhdistäviä piirteitä, joihin puuttuminen parantaa oppimistuloksia huomattavasti.

Useasti hitaan kielenoppijan taustalla on epävakaa lapsuus, vähäinen koulutus ja matala sosioekonominen tausta. He ovat voineet olleet sopeutuneet silti alkuperäiseen elinympäristöönsä kohtuudella, mutta suomalainen yhteiskunta, joka vaatii luku- ja kirjoitustaitoa tuottaa suuria vaikeuksia. Kamalat kokemukset kotimaasta myös saattavat aiheuttaa mielenterveydellisiä reaktioita, jotka ylikuormittavat aivoja hidastaen uuden oppimista. Voi olla myös, että oma vahvimmin opittu kieli muistuttaa kirjaimistoltaan ja rakenteeltaan suomea todella vähän. Pelkästään kirjoitussuunta saattaa olla korkea muuri. Äänneasu voi olla liki mahdoton. Omassa kielessä kenties ei ole äänteitä, joita suomessa on. Aivot ovat tottuneet suodattamaan ne pois, joten jää "kuuroksi" osittain saati kykenisi itse tuottamaan niitä.

Anu Peltoniemi kertookin luku- ja kirjoitustaitojen vaikeuksista ja siitä kuinka taitoja voisi vahvistaa. Mekaaninen kopioiminen on hyvä keino, mutta niitä voisi vahvistaa helpoilla luetun ymmärtämisen tehtävillä. Tarkoituksena olisi vahvistaa kirjoitettujen sanahahmojen, sanojen ja merkitysten välissä olevan suhteen ymmärtämistä. Tätä tuetaan äänne-kirjaintason harjoituksilla.

Omalla kohdalla käytännössä tämä on tarkoittanut runsasta perussanojen kirjoittamista, verbien taivuttamista. Niiden liittämistä lauseyhteyteen ja aukkotehtäviä. Säännöllinen sanelu, jossa on mukana muun muassa äänteellisesti haastavia kaksoiskonsonantteja ja u- ja y -kirjaimia on täydentänyt palettia. Sanojen merkityssisältöjä on sitten tarkistusvaiheessa yhdessä avattu. Melko yksinkertaista, mutta tuloksellista! Perusytimen ympärillä on myös kielioppiharjoituksia, lehtileikkeitä, televisiodokumentteja, kulttuuria... ja paljon toiminnallista kuten teatteria ja vierailuja aidoissa ympäristöissä, jotka tuottavat aina pieniä onnistumisen iloja, jotka vahvistavat itsetuntoa.

Paljon olen hyödyntänyt myös kuvia ja sanoista että lauseista piirtämistä.

Anu Peltoniemi sanoo, että on havaittu, että suomen kielen kursseilla on harjoiteltu niukasti äänteitä ja äänne-kirjainvastaavuuksia. Toisin on ollut omassa opetuksessa! Esimerkiksi hirsipuu-peli soveltuu täydellisesti tähän tarkoitukseen saneluiden lisäksi. Omat opiskelijat rakastavat hirsipuuta. Peltoniemen mukaan juuri tätä tarvittaisiin paljon.

Anu Peltoniemi kiinnittää huomiota myös opiskelutaitoihin, joita opettajan tulisi opiskelijalle antaa. Monesti hitaasti oppivilla käytänteet ovat hukassa. Ihan perusasiat kuten, että yksi oppiaine yhteen vihkoon pitäisi opettaa. Jos opiskelija esimerkiksi kirjoittaa samaan vihkoon sekaisin matematiikan ja suomen kielen harjoituksia, on myöhemmin vaikea löytää muistiinpanoja.

Oppimisen tulisi lähteä opiskelijasta itsestään ja opettajan tulisi lähteä opiskelijan omista käsityksistä omasta oppimisestaan. Kaikenlaisia keinoja kannattaisi kokeilla avoimesti, jotta löytyisi yksilöllinen oppimispolku.

Carla Schubert pureutuu järkyttäviin kokemuksiin. Niiden vaikutus oppimiseen on suuri. Ihminen voi sulkeutua ja torjua, hän voi olla valmiustilassa kykenemättä keskittymään. Tunneheilahtelut voivat olla voimakkaita. Tämä saattaa tuottaa jännitystä luokan ilmapiiriin ja häiritä paitsi henkilön omaa opiskelua myös muiden.

Koska oireet voivat ilmaantua suurellakin viiveellä, on tunnistaminen haastavaa. Tämän takia olisi hyvä saavuttaa henkilön kanssa luottamukselliset välit, jotta taustaa selviäisi. Omasta kokemuksesta voisin lisätä, että sama koskee koko opiskelijaryhmää. Muut opettajat ovat todenneet hivenen huvittuneesti meillä tuntien olleen jälleen kuin ryhmäterapiaa. Olemme olleet kiinnostuneita toisista. Suosittu harjoitus onkin kaikki kysyy yksi vastaa. Siinä huomaamatta oppivat kaikki suomea ja samalla pystyy jakamaan tuntojaan ja purkamaan mieltään! Toki tämä harjoitus vaatii jo kielitaitoa, joten omassa ryhmässä siirryimme tähän harjoitusmuotoon vasta tasolla A2.1. Aiemmin oli yksi kysyy yksi vastaa tyyppinen harjoitus peruskysymyksistä lähinnä kertauksena. Väittäisin osaltaan tämän "ryhmäterapian" vaikuttaneen positiivisesti ilmapiiriin ja opiskelumotivaatioon. Ainakin ryhmäytyminen näyttää onnistuneen kohtuudella.

Schubert sanoo traumatisoituneiden lasten (ja miksei myös aikuisten) tarvitsevan turvallisen (oppimis)ympäristön. Sellaista olenkin tietoisesti pyrkinyt luomaan. Muuten epävakaassa elämänvaiheessa oleville opiskelijoille koulu on turvallinen satama, joka antaa eväitä ja suuntia jatkoelämään.

Kokonaisuutena kirja, jota suosittelen lämpimästi kaikille opettajille ja muille oppimisvaikeuksista kiinnostuneille.

Christopher Lasch: Eliternas uppror och sveket mot demokratin

Christopher Lasch: Eliternas uppror och sveket mot demokratin. SNS 2006. 218 s.

Jo edesmennyt historian professori Christopher Lasch maalaa synkän kuvan amerikkalaisen yhteiskunnan tilasta. Hänen kirjansa perusteella suurin osa kansasta on syrjäytetty politiikasta ja työnnetty kauaksi talouselämän tuotoista. Koulujärjestelmän romahdus ja mediaympäristön muutos ovat luoneet valtavan tyhmälistön, joka ei kykene osallistumaan yhteiskuntaelämään.
Laschin mukaan yli puolet amerikkalaisista korkeanasteen opiskelijoista opiskelee paikallisissa korkeakouluissa, joiden antaman opetuksen taso on surkea ja on humpuukia. Valmistuneet ovat vailla yleissivistystä eivätkä välttämättä ole edes kirjoihin koskeneet. Kuilu rikkaiden eliittiyliopistoihin on huikean ammottava. Iso osa amerikkalaisista ei enää osaa lukea tai ei ymmärrä sanomalehtien tai kaunokirjallisten teosten tekstejä. Luokkaerot ovat räjähtäneet pilviin ja 1900-luvun aikana sosiaalinen liikkuvuus on tukahdutettu ja tyrehtynyt tyystin. Amerikkalainen unelma on myytti, jolle ei löydy todistuspohjaa todellisuudesta.
Kirja on Laschin viimeiseksi jäänyt: se ilmestyi Yhdysvalloissa 1994 ja on vasta nyt ruotsinnettu. Ongelmat Yhdysvalloissa tuntuvat vain pahentuneen sitten kirjan ilmestymisen. Esimerkiksi jokin päivä sitten kantautui rapakon takaa väite että jopa kolmannes liittovaltion pääkaupungin asukkaista käytännössä lukutaidottomia. Tutkimuksen takana on State Education Agency.
Tuoreen Michigan State Universityssä tehdyn selvityksen mukaan puolestaan niin ikään peräti kolmannes amerikkalaisista on tieteellisesti lukutaidottomia eli he eivät ymmärrä edes sanomalehtiartikkeleita.
Laschin mielestä eliitit pakenevat omiin maailmoihinsa ja ovat sulkeneet silmänsä ja korvansa muilta yhteiskuntaluokilta. Kosketus todellisuuteen on tyystin kadonnut. Heidän kielenkäyttönsä ja areenansa sulkevat muut pois politiikasta ja talouselämän johdosta. Mediasta on tullut informaatiokanava, ei debattiareena. Yhteiskunnallinen keskustelu käydään korkeuksissa, kansa on katsomossa. Äänestysinto on laskenut kuin lehmänhäntä. Tätä taustaa vasten ymmärtää hyvin Bushin kaltaisen äärikonservatiivisen liberaalin markkinatalouden vastustajan valtaannousun. Bushin kannatus on ollut suurinta etenkin heikosti koulutetuissa alaluokissa.
Yhdysvaltoja ja Pohjoismaita on vaikea verrata toisiinsa huolimatta monista samankaltaisuuksista. Silti esimerkiksi Perssonin esiintyminen SVT:n dokumenttisarjassa osoittaa hänen eläneen omassa eliittikuplassaan. Käsitys todellisuudesta on hänellä pahoin vääristynyt, jopa sairaalloisesti. Perssonin kummalliset kommentit ja käsitykset antavat painavan syyn epäillä hänen henkistä hyvinvointiaan ja psyykkistä terveyttään. Kansa teki täysin oikein kumauttamalla valehtelijan parrasvaloista paitsioon.
Suomen vaalien tulos ja äänestysaktiivisuuden lasku antavat myös osviittaa epäillä maan olevan amerikkalaisella tiellä. Kuilu eliittien ja muiden välillä on kasvanut. Etenkin vasemmisto tuntuu elävän kaukana todellisuudesta ilman uskottavuutta. Se on pelannut porvariston ja äärioikeiston pussiin.
Liberaalin demokraattisen filosofian mukaan jokaisella tulisi olla mahdollisuus kunnon koulutukseen, jotta pystyisi osallistumaan tasavertaisesti yhteiskuntaelämään olisi se sitten politiikan tai talouden osa-alueilla. Kaunokirjallisuuden merkityksestä oppimiskyvylle ja yleissivistykselle ovat jo pitkään olleet pedagogiikan huiput yksimielisiä. Olisi aika jalkauttaa nämä opit viimein ruohonjuuritasolle ja lisätä kaunokirjallisuus kaikille tasoille pakolliseksi aineeksi.