Ana Menéndez: Kerran Kuubassa

Ana Menéndez: Kerran Kuubassa. Otava 2007. 207 s.

Suomella ja Kuuballa on enemmän yhteistä kuin äkkiä arvaakaan. Ehkä juuri siksi suomalaistaustainen tuntee itsensä kotoisaksi Kuubassa. Itse ainakin olen maassa viihtynyt - hökkelikylistä, rapistuneista rakennuksista, kuoppaisista teistä, ikälopuista autoista ja köyhyydestä ja moninaisesta kurjuudesta huolimatta. Puutteista huolimatta Kuuba on elintasoltaan maailman kärkeä, se on koulutuksen ja modernin teknologian kyllästämä maa - liian monet näkevät silti Yhdysvaltain talouspakotteiden ja oman diktatuurivaltion järjettömän politiikan
takia nälkää. Mitä hyötyä on korkeasta koulutuksesta, jos vatsa huutaa tyhjyyttään?
Taloudellisesti Kuuballa meni kohtuullisesti Neuvostoliiton romahtamiseen. Neuvostoliitto osti ylihintaan sokeria muun muassa öljyä vastaan Kuubasta. Halpa öljy ja kulutustavarat siivittivät Batistan syrjäyttämän Castron julmasti johtaman maan taloudellista nousua. Sokerin, jota Neuvostoliitto ei itse tarvinnut, se dumppasi Suomeen. Harva tietää tai haluaa muistaa näin EU-aikana, että suomalaisten suut laitettiin makeaksi pääosin kuubalaisella ja venäläisellä sokerilla. Aivan kuten Suomikin, oli Kuuba taloudellisesti integroitu tiukasti Neuvostoliittoon. 1990-luvun kriisistä tuli syvä. Suomen avatessa suljettua monopolitalouttaan ja lännettyessä, Kuuba eristäytyi ja hakeutui Kiinan kumppaniksi, myöhemmin myös Venezuelan ystäväksi.
Runsaasti kuubalaisia on paennut Yhdysvaltoihin, monesti vaarallisen lauttamatkan avulla. Yhtä lailla kuin Kuuba on Suomikin menettänyt ison osan väestöstään vauraampaan ja vapaampaan naapuriin. Meren yli on tultu Suomestakin sankoin joukoin Ruotsiin. Se on toki ollut luonteeltaan vapaaehtoisempaa kuin kuubalaisten diaspora, mutta yhtäläisiä piirteitä on monella etenkin vanhemmalla ruotsinsuomalaisella taustalla. Menetys on joskus voinut olla lopullinen. Sota tuhosi kotitilan ja se jäi ryövätylle maalle, jälleenasutus elinkelvottomaan korpeen ei juurruttanut eikä lapsille ollut tulevaisuutta routaisessa maassa. Yksinvaltaisen maalaisliittolaisen Kekkosen masinoima talouspolitiikka ei luonut riittävästi työpaikkoja ja teollisuutta kaupunkeihin. Suomihan tietysti menetti sodissa tärkeimmät teollisuuskeskukset ja tiheimmin asutut alueensa, ja jälleenrakennus söi voimia, joten vaihtoehdot olivat vähissä ja raamit tiukat... mutta kuitenkin.

Joka tapauksessa ruotsinsuomalaisesta näkökulmasta on mielenkiintoista lukea toisen polven kuubalaisen pakolaisen novellikokoelmaa. Ana Menéndezin Kerran Kuubassa -novellikokoelman tarinoissa rikkinäiset ihmiset yrittävät selviytyä uudessa maassa. Novelleissa ensimmäisen polven maahanmuuttajien elämä vatkataan takautumien ja tajunnanvirran avulla makoisaksi kiisseliksi. Mausteena on espanjankielinen koodinvaihto. Monet kohtalot ovat traagisia ja jättäneet syviä jälkiä hahmojen sieluihin. Pakkomielteinen, fantasiamainen ja ilkeä käytös selittyvät kauheita taustoja vasten. Parhaimmillaan Menéndez on kuvatessaan Yhdysvalloissa syntyneen tytön matkaa ensimmäistä kertaa "juurilleen" äitinsä kotitilalle Kuubaan.
Pakolaisten muistot ovat haaleita ja vääristyneitä, tarinoita höystetään mehevillä anekdooteilla ja mystiikalla. Mieleen jäi esimerkiksi toteamus miehistä, jotka hädintuskin tunsivat toisensa Kuubassa, tavatessaan pakolaisina he halasivat niin, että kylkiluut katkesivat.
Novellikokoelma on epätasainen, toiset liihottelevat pilvissä toisten tuntuessa hätäisten hutaistuilta. Mutta eivät huonot huonoja ole. Ne vain ehkä himmenevät helmien hohteessa.

Raúl Rivero: Mörkläggning

Raúl Rivero: Mörkläggning och 51 andra kränkningar av den kubanska statens oberoende och territoriella integritet. Silc förlag 2006. s. 223

Kuuba herättää heti runsaasti erilaisia mielikuvia, ristiriitaisiakin. Karibian suurin saari on ilmastoltaan paratiisi. Lämmin kirkas meri huuhtelee valkoisia hiekkarantoja, keskellä pimeintä yötäkin tarkenee nojailla palmuun ja siemailla rommia. Askel hotellialueiden yltäkylläisyydestä helvettiin on kuitenkin lyhyt. Paikallisena voit joutua vankilaan mitä mielettömimmistä syistä, valtio kontrolloi kaikkia mielipiteitä ja tiedonvälitystä. Typerät säännöksiet tukahduttavat talouselämän ja on suistanut ihmisten enemmistön suunnattomaan kurjuuteen. Silti Kuuba myyttisine mielikuvitustarinoineen inspiroi vapaan maailman ”vallankumouksellisia” radikaaleja.
Paúl Rivero on yksi tunnetuimmista kuubalaisista toisinajattelijoista, joka on yrittänyt uurtaa riippumattomalle lehdistölle tilaa sillä seurauksella, että miehelle langetettiin vuonna 2003 kahdenkymmenen vuoden vankeusrangaistus Kuuban valtion riippumattomuuden ja alueellisen koskemattomuuden loukkaamisesta. Protestit maailmalta vapauttivat Riveron ja hän elelee nykyisin pakolaisena Espanjassa. Mörkläggning on hänen katsauksensa vuosituhannen vaihteen kuubalaiseen valtioterrorismin hallitsemaan arkeen. 52 pikkutarinaa kertovat epätoivoisista pakoyrityksistä, kummallisista syytöksistä ja kiusanteosta, ihmisoikeuksien loukkauksista ja kekseliäästä selviytymisestä kommunismin karussa todellisuudessa.
Kirja pistää mietteliääksi ja saa ihmettelemään miten joillakin ihmisillä jaksaa riittää halua pistää nenänsä toisten asioihin: miten paljon resursseja haaskataan kattavaan kontrollikoneistoon! Miksei voisi antaa ihmisten vapaasti muodostaa mielipiteitään ja syventää näkemyksiään? Miksei ihminen saa vapaasti muotoilla omaa elämäänsä? Miksei ihminen saa vapaasti vaihtaa ajatuksiaan ja hankkia tietoja? Miksi tukahduttaa taloudellista toimeliaisuutta ja kaupankäyntiä?
Riveron tarinat saavat myös huomaamaan miten suhteellista sananvapaus on. Kuuban näkökulmasta Yhdysvallat näyttäytyy ihanteena, Yhdysvalloissa voi vain haaveilla vastaavasta vapaudesta kuin Ruotsissa. Ruotsissa ei voin kuin ihmetellä itäisen naapurin suvaitsevaisuutta ja sananvapautta.
Kun täällä ei suostuta allekirjoittamaan kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia ja tukemaan kansallisia vähemmistöjä, Suomessa hengittää monipuolinen vähemmistömedia. Kun Ruotsissa puolimiljoonainen kielivähemmistö saa esimerkiksi muutaman minuutin aikaa televisiosta arkisin omakielisille uutisilleen, on Suomessa kokonainen televisiokanava parisataatuhantiselle kieliryhmälle ja useita radiokanavia. Ruotsissa ei ole yhtään vähemmistökielistä päivälehteä tai edes lehteä, joka elättäisi täysipäiväisen toimittajan. Suomessa sen sijaan on toistakymmentä vähemmistökielistä päivälehteä.
Tässä mielessä Ruotsi on kyllä Pohjolan Kuuba.
Vielä on paljon tehtävää sananvapauden edistämiseksi täälläkin. Emme ole niin vapaita kuin luulemme.