Agatha Christie: They came to Baghdad. HarperCollins, 2011. 256 s.
Ajoittaisista hyvistä hetkistä huolimatta Agatha Christien They came to Baghdad on pettymys. Siinä tuntuu olevan turhaa höttöä itse perustarinan ympärillä, eikä perustarinakaan kovin uskottava ole.
Alku on suttuinen eikä homma toimi muutamia kohtauksia lukuunottamatta. Loppu on hivenen yllättävä - epäuskottavasti.
Ken kaipaa aikamatkaa brittihallinnon aikaiseen Irakiin, sen tässä saa. Ei paljon muuta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Agatha Christie. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Agatha Christie. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 31. heinäkuuta 2011
lauantai 30. heinäkuuta 2011
Agatha Christie: Neljä suurta
Agatha Christie: Neljä suurta. WSOY, 1978. 223 s.
Neljä suurta on kuin tilkkutäkki, joka yhdistää seitein monta rikostarinaa. Hämmentäviä yhteneväisyyksiä on myös havaittavissa toisen maailman sodan jälkeisiin agenttielokuvien juonenkaariin (etenkin James Bond). Kirja on kuitenkin sotaa edeltävältä ajalta. Googlaus kertoo tarinoiden julkaistun alun perin 1924 lehdessä sarjana ja vasta myöhemmin niistä muokatun romaanin.
Hercule Poirot on tässäkin kirjassa vauhdissa. Itse asiassa kenties vauhdikkaimmillaan, koska Neljä suurta ovat kansainvälisiä suurroistoja, joiden tavoitteena on valloittaa maailma. Heidän esteenä on kuitenkin Poirot, joka yritetään erilaisin konstein raivata tieltä.
Kirja on vauhdikas seikkailu, joka analysoi myös kriittisesti aikaansa ja yhteiskuntakritiikkiäkin löytyy. Välillä menee överiksi ja melkein parodiaksi. Lukija ei voi olla tirskumatta Poirotin oivalluksille.
Neljä suurta kuitenkin saadaan kiikkiin ja heidän konnuutensa kuriin. Värikäs ja hengästyttävä romaani, joka on poikkeava piristys Agatha Christien laajassa tuotannossa.
Neljä suurta on kuin tilkkutäkki, joka yhdistää seitein monta rikostarinaa. Hämmentäviä yhteneväisyyksiä on myös havaittavissa toisen maailman sodan jälkeisiin agenttielokuvien juonenkaariin (etenkin James Bond). Kirja on kuitenkin sotaa edeltävältä ajalta. Googlaus kertoo tarinoiden julkaistun alun perin 1924 lehdessä sarjana ja vasta myöhemmin niistä muokatun romaanin.
Hercule Poirot on tässäkin kirjassa vauhdissa. Itse asiassa kenties vauhdikkaimmillaan, koska Neljä suurta ovat kansainvälisiä suurroistoja, joiden tavoitteena on valloittaa maailma. Heidän esteenä on kuitenkin Poirot, joka yritetään erilaisin konstein raivata tieltä.
Kirja on vauhdikas seikkailu, joka analysoi myös kriittisesti aikaansa ja yhteiskuntakritiikkiäkin löytyy. Välillä menee överiksi ja melkein parodiaksi. Lukija ei voi olla tirskumatta Poirotin oivalluksille.
Neljä suurta kuitenkin saadaan kiikkiin ja heidän konnuutensa kuriin. Värikäs ja hengästyttävä romaani, joka on poikkeava piristys Agatha Christien laajassa tuotannossa.
perjantai 10. huhtikuuta 2009
Agatha Christie: Kurpitsajuhla
Agatha Christie: Kurpitsajuhla. WSOY, 1995. 227 s.
Agatha Christien Kurpitsajuhla ei sinänsä ole mikään mainitsemisen arvoinen dekkari. Se edustaa tekijänsä tusinatuotantoa. Viaton palapeli täydentyy, mutta ei koskaan saavuta jännityksen tihentymää, joka saisi sydämen hakkaamaan ja lukemaan vimmaisesti.
Hauska kuriositeetti kirjassa on Agatha Christien alter egoksi tulkittava dekkarikirjailijatar, jonka kirjoissa sanotaan esiintyvän suomalaisen salapoliisin. Tässä teoksessa taas vyyhteä purkaa belgialainen maahanmuuttaja Hercule Poirot.
Kaikki alkaa lapsenmurhasta kotipippaloissa, seutukunnan menneisyys valottuu vähitellen ja tapahtumat asettuvat uomiinsa. Poirot päättelee syyllisen, joka on lähempänä kuin lukija arvaakaan.
Henkilöhahmot eivät ole uskottavia. Ne ovat suttuisia tuhruja, jotka liihottavat liikaa mielikuvitusmaailmassa vailla riittävää kosketuspintaa arkitodellisuuteen. Toki vaikutelmia on imetty omasta ajastaan - liioitellusti.
Dekkari soveltunee pienemmillekin lukutoukille. Se kalpenee esimerkiksi ruotsalaisten rikoskirjailijoiden raakuuksille kuin yö päivälle. Keveää kamaa pyhäpäivään.
Agatha Christien Kurpitsajuhla ei sinänsä ole mikään mainitsemisen arvoinen dekkari. Se edustaa tekijänsä tusinatuotantoa. Viaton palapeli täydentyy, mutta ei koskaan saavuta jännityksen tihentymää, joka saisi sydämen hakkaamaan ja lukemaan vimmaisesti.
Hauska kuriositeetti kirjassa on Agatha Christien alter egoksi tulkittava dekkarikirjailijatar, jonka kirjoissa sanotaan esiintyvän suomalaisen salapoliisin. Tässä teoksessa taas vyyhteä purkaa belgialainen maahanmuuttaja Hercule Poirot.
Kaikki alkaa lapsenmurhasta kotipippaloissa, seutukunnan menneisyys valottuu vähitellen ja tapahtumat asettuvat uomiinsa. Poirot päättelee syyllisen, joka on lähempänä kuin lukija arvaakaan.
Henkilöhahmot eivät ole uskottavia. Ne ovat suttuisia tuhruja, jotka liihottavat liikaa mielikuvitusmaailmassa vailla riittävää kosketuspintaa arkitodellisuuteen. Toki vaikutelmia on imetty omasta ajastaan - liioitellusti.
Dekkari soveltunee pienemmillekin lukutoukille. Se kalpenee esimerkiksi ruotsalaisten rikoskirjailijoiden raakuuksille kuin yö päivälle. Keveää kamaa pyhäpäivään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)