Stockmann herättää heti voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan. Kaikille suomalaisille on muodostunut vahva mielikuva perinteikkäästä yhtiöstä. Mielikuvat istuvat sitkeässä. Suhde vaihtelee. Stockmann on merkittävä työllistäjä. Moni nainen on aloittanut työuransa Stockmannilla ja jatkanut muualle eteenpäin. Instituution aseman kulttuurikentässä saavuttaneena tapahtumien ja tilaisuuksien järjestäjänä se on vaikuttava tekijä. Siitä on tullut (etenkin Helsingin tavaratalosta) kaupunkilaisten olohuone, jonne mennään viettämään aikaa, tutustumaan ajan henkeen ja uusiin virtauksiin, hankkimaan herkkuja ja ylellisyysesineitä, lahjoja ja käyttötavaroita, vaatetusta ja kirjallisuutta... melkein mitä vain mitä mieli tekee.
Yhden miehen yrityksestä on kasvanut 150 vuodessa kansankapitalismin esikuva ja toiminta on laajentunut kymmeniin maihin useille aloille.
2000-luvun loppupuolella Helsingin tavarataloa uudistettiin ja laajennettiin reilusti. 2008 aloitin viikonloppusiivoojana siellä. Ajattelin, että elämänkokemuksena näkemys kyseisestä rakennuksesta olisi vertaansa vailla. Onhan mielessä muhinut myös Stockmannin tavarataloon sijoittuva dekkaritrilogia. Pian päädyin palveluohjaajaksi ja satunnaisesti tein muitakin vuoroja erilaisissa työtehtävissä. Lähes sadantuhannen neliön kiinteistön kolot tulivat tutuksi. Työ oli haastavaa ja kuluttavaa - eikä palkkaus parhaimmasta päästä. Reilun vuoden olin vakituisesti viikonloppuisin töissä, sittemmin tahti harveni ja lopulta vaihdoin vuokrafirman leipiin, jonka kautta olin pitkän tauon jälkeen muutama viikko sitten Stockmannin 150-juhlissa töissä.
Stockmannilla näkee läpileikkauksen suomalaisesta luokkayhteiskunnasta. Tosin kuvaa särkee esimerkiksi kaltaiseni harrastajatyöläiset, joita on lukuisia. Tavaratalon ilmapiiri koukuttaa ja siellä on kiintoisaa työskennellä. Monet myöhemmin muualle hyväpalkkaisiin tehtäviin päätyneet extraavat. Voi olla hämmentävää asiakkaan kannalta, jos hän tajuaisi, että häntä palveleva tienaa tosi asiassa moninkertaisesti häneen verrattuna muualla päätoimisesti. Osa kun ei sitä käsitä ja kohtelee työntekijöitä kuin pohjasakkaa. Paljon on oikeaakin proletaaria Stockmannin tavaratalossa töissä, toimeentulon alarajoilla.
Olen saanut monenmoisia kokemuksia, jotka kuulostavat uskomattomilta. Esimerkiksi kerran jahtasin sammakkoa siivoojatyttöjen ja vartijan kanssa hieman ennen tavaratalon aukeamista viidennessä kerroksessa.
Itsellä sekoittuu roolit. Välillä olen asiakas, toisinaan työläinen ja jatkuvasti monien muiden tavoin osakkeenomistaja. Tavaratalossa töissä olevista usea on osakkeenomistaja. Samoin asiakkaista.
Stockmannin juhlavuoden kunniaksi on kirjoitettu pääpainonsa sotien jälkeiseen historiaan pistävä historiikki. Asialla on kovat nimet: Markku Kuisma, Anna Finnilä, Teemu Keskisarja ja Minna Sarantola-Weiss. Runsas, huolella valittu kuvitus täydentää kirjaa kivasti.
Hulluja päiviä, huikeita vuosia. Stockmann 1862-2012 kertaa alkuun tarinaa 1800-luvun erikoisammattilaisten työperäisestä maahanmuutosta Suomen suurruhtinaskuntaan. Suomi näyttäytyi tuohon aikaan teollistuvana rajaseudun mahdollisuuksien maana, joka vertautui vaihtoehtona Amerikkaan. Suomi houkutteli yritystensä palvelukseen osaajia, jotka toivat mukanaan tarvittavaa tietotaitoa ja teknologiaa. Heitä olivat muun muassa skotlantilainen James Finlayson, venäläinen Nikolai Sinebrychoff, norjalainen Hans Gutzeit, sveitsiläinen Eduard Fazer ja saksalainen Gustav Paulig. Paulig esimerkiksi värvättiin alunperin Nokia Ab:lle. Mielenkiintoista on ajatella, että samoihin aikoihin Suomesta suuntautui muuttoliikettä Yhdysvaltoihin ja Keski-Euroopasta taas tuli samoilla mielin väkeä Suomeen. Virtaukset menivät ristiin.
Moni alkujaan töiden perässä tullut muutaman vuoden kuluttua siirtyi yrittämään omillaan. Osin talouskriisien pakottamina. 1800-luvun loppupuolella suhdanteet heiluivat voimakkaasti. Ja nälkävuodet kurittivat kansaa.
Saksalainen Heinrich Franz Georg Stockmann (1825-1906) muutti 1852 Suomen suurruhtinaskuntaan. Hän tuli töihin Nuutajärven lasitehtaan konttoriin. Asemapaikka vaihtui pian lasitehtaan myymälään Helsinkiin. 1862 talouskriisin seurauksena myymälä päätyi Stockmannin omistukseen. Myyntitoiminta laajentui nopeasti ja vuodesta 1880 vuoteen 1930 tavaratalo toimi Kiseleffin talossa. Pörssiin yhtiö päätyi jatkosodan melskeissä.
Yhtiö otti isoja riskejä ja rakennutti liikekeskustan laitamille laadukkaan ja ylisuuren uudisrakennuksen, joka valmistui laman keskellä. Samalla hankittiin elintilaa tulevaisuuden varalta koko korttelista. Käytännössä tontti tuli täyteen 2011.
Stockmannin Helsingin tavaratalo on yksi maailman suurimmista ja laadukkaimmista tavarataloista. 1990-luvun hyperautomarket riehassa vanhat perinteiset tavaratalot ovat kuihtuneet monissa maissa. Esimerkiksi näin on käynyt Ruotsissa ja Tanskassa.
Stockmannin strategiana on ollut kolmen hintaluokan tavarat, jotta lähes kaikki kaupunkilaiset löytäisivät jotakin. Myös markkinoinnin täysosuma Hullut päivät on vakiintunut koko kansan ostojuhlaksi. Esimerkiksi KaDeWelta en itse löydä paljoa ostettavaa hintatason takia. Sen sijaan KaDeWen ruokaosasto on paikka, jossa voi viettää tuntikausia ja pikkuravintolat ruokaosastoilla tarjoavat tarvittaessa hiukopalaa. Ylimmän kerroksen valoisa talvipuutarha on nähtävyys ja väljyytensä ansiosta miellyttävä ajanviettopaikka. Stockmannin Helsingin tavaratalo on pyrkinyt jäljittelemään muun muassa KaDeWeeta, mutta omasta mielestä esimerkiksi kahdeksannen kerroksen ravintolamaailma on liian täyteen ahdettu erilaisia ravintoloita ja väkeä on liikaa. Myöskään luonnonvaloa ei juurikaan ole. Stockmannilla on upea henkilökunnan kattoterassi, jonka soisi maksavan yleisön käyttöön.
Aina Stockmannin strategia ei ole ollut kirkas. Päinvastoin. Laajentuminen pikkupaikkakunnille oli kallis harha-askel. Tosin tulo asutuskeskuksiin ei ole ollut helppoa. Stockmannin tuloa on vastustettu ja viivytetty. Välillä yhtiö oli monialakonserni, jolla oli omaa vaateteollisuutta ja puusepänverstaita. Myyntikonttori toimitti tavaroita kaikkialle maailmaan ja diplomaattikunta suosi Stockmannia Moskovassa. Se oli Venäjän toimintojen siemen. Meno Venäjän villeille markkinoille ei ole ollut helppoa. Lunta on tullut tupaan runsaasti. Muiden mahtavien kansainvälisten ketjujen poistuessa markkinoilta Stockmann on kuitenkin pysynyt Venäjällä ja saavuttanut luotettavan maineen. Lindexin osto kalliiseen hintaan 2007 oli kyseenalainen veto, mutta ilmeisen kannattava syklisyyttä vähentävä isku. Päivittäistavarakauppa ei lähtenyt liitoon. Sestosta oli luovuttava. Autokauppa ei kannattanut... Sen sijaan Akateemisen asema kulttuuri-instituutiona on vankka.
Kaupassa käydään kovaa kilpaa asiakasvirroista. Mikään ei ole itsestään selvää. Stockmann on kuitenkin onnistunut vaikeista vuosistakin huolimatta vakiinnuttamaan asemansa ei kenties suurimpana, mutta johtavana ketjuna. Jokainen päivä on silti uusi. Jokainen päivä on vakuutettava asiakas.
Mielenkiintoinen kirja kerta kaikkiaan.
1 kommentti:
Minäkin olin Stockalla aikanaan duunissa, aloitin 80 -luvun puolivälin paikkeilla ja tein eri pituisia sesonkeja aina 2000 -luvun alkuun asti. Huomasin talossa paljon ikäviäkin asioita. Työntekijöitä saatettiin painostaa eroamaan ilman oikeutettua syytä, jopa uhkailemalla heitä. Kerran 2000-luvun alussa otin yhteyttä tuolloin luottamusmiehenä toimineeseen naishenkilöön. Oli korviinpistävää, kuinka hän oli täysin tavaratalon puolella eikä halunnut edes ymmärtää työntekijää.
Myös huonekalu- ja kodinosaston kaksi naispäällikköä ovat jääneet mieleeni. Heidän toimintansa oli hyvin arveluttavaa, kun he täysin asiartomalla tavalla painostivat työntekijää. Näistä kokemuksista viisastuneena voin vain toivoa, että näillä rouvilla ovat asiat itselläänkin ikävästi, jotta saavat tuta sitä niinsanottua elämän toistapuolta.
Lähetä kommentti